Kevättä kohti varsakoulua käyden

Jopas vierähti aikaa sitten viimeisimmän. Talvenselkä taittui ja kevät porhaltaa kohti kovaa vauhtia. Tietysti ensi yönä saadaan taas lunta ja huomennakin on luvassa kaiken olomuotoisia sateita, joten ei tässä vielä mäkärät korvissa surraa...

Edellisestä jäi puuttumaan muutama kuva; olkoon tässä muistona talven kipakoista pakkasista.

 

 

 

 

 

 

 

Mammatamma ja Putte 8kk

 

Maitobaari löytyi helman alta

Puten käytöskoulu on sujunut milloin paremmin, milloin vähemmän hyvin. Puten ollessa 9-kuinen, ajattelin, että voitaisiin ottaa muutama potretti. Ihan vain "kasvunkansioon", että voisi sitten kymmenen vuoden päästä katsella miten pieni ja söpö se olikaan... Pieni, ehkä, mutta söpöydestä (aiankaan käytöksen osalta) ei voinut puhuakaan. Oma vikahan se vain on; aina kuljetaan mamman kanssa tarhaan ja takaisin, eikä hevosen tekelettä juuri ole yksin "preppailtu". No hulinaksihan se tietysti meni; likellä oli, ettei juossut poikapolle villinä ja vapaana ja taluttajansa kavion otsaan saaneena maannut hagella tajuttomana... Periksihän ei voinut antaa, joten sen ainoan kerran varsa sai ketjun suuhunsa ja aikansa koikkelehdittuaan rauhoittui kävelemään ja seisomaan sen verran, että saattoi kiittää rapsutuksin ja palauttaa viikarin mammansa huomaan. (Ja jossain välissä isäntäkin kerkesi kameran nappia painamaan , joten se kuvakin saatiin talteen!)

 

 

Putte 9kk

Putestahan on tarkoitus tehdä juoksija, mutta kiirettä ei asialla ole aiottu pitää. Ennen "poikien koulua" orilaitumella on kuitenkin tarkoitus oppia takaa-ajon salat, jotta voi sitten syksyllä jatkaa kärryt perässä. Koskapa varsa on vielä kasvava ja toinenkin perheen kasvava (ihmis-)lapsi kelpuuttaa kirpparikamppeet käyttöönsä, hankittiin Putellekin ekat silat hevostelun lopettaneen immeisen valjashuoneesta. Ihan kelpo vehkeet saatiinkin (plus pari loimea seuraavan talven varalle). Muutama lisäreikä rintaremmiin, niin passaa hyvin päälle.

Kuolaimet sen sijaan ostettiin ihan kaupasta, kun valjaiden mukana tulleet olivat huimat 14cm pitkät. 12,5cm:n ravikuolaimet ja jo aiemmin kirpparilta hommatut suitset saivat ensi käyttönsä pari päivää sitten. Parkkeerasin varsan ovien väliin kiinni kahdelta puolen, sutaisin vähän siirappia kuolaimiin ja niin Putte imeskeli tyytyväisenä makeat suihinsa. Jo aiemmin olin alkanut pukea Putelle päitset korvien yli. Onneksi, sillä siinäkin oli alkuun oma opettelemisensa. Nyt kun kuolaimet oli se uusi juttu, oli hyvä, että korvien yli pukeminen oli jo tuttua puuhaa. Se sen sijaan ei ollut tuttua, että suun aukaisemalla sinne joutuneet tavarat eivät pudonneetkaan pois! Putte on kyllä niin kakara, että kaikki pitää tunkea suuhun (paitsi ihminen vaatteineen, joka on siltä puuhalta kiellettyä aluetta). Putte alkoi hermostua ja rupesi riuhtomaan narujaan (mitä en halunnut sen oppivan siinä(-kään) tilanteessa), joten sekunnin hiljaa seisottuaan se sai päävehkeet yltään ja sai mennä karsinaansa.

Seuraavana päivä vaihdion suitsiin pidemmän otsapannan, kun alkuperäinen näytti vähän kiristävän korvien tyveä. Sipaisin siirappia ja puin suitset Puten ollessa irtaallaan karsinassa. Taas ihmeteltiin ja kolisuteltiin kuolaimia, mutta muutoin polle pysyi rauhallisena. Paljon rapsutuksia ja suitset pois, kun suu oli hetken hiljaa. Tämä meni hyvin!

Silojen vuoro oli sitten iltapäivällä. Loimen pukeminen on onnistunut hyvin jopa irti ollessa tarhassa ja massun ympärillä on kiristänyt loimivyö. Lisäksi aina päitsiä pukiessa ruukaan nakata narun huolettomasti sen selän päälle, joten itse valjaiden pukemisessa ei pitänyt olla paljonkaan jännitettävää. Eikä ollutkaan. Selässä olevia remmejä piti tietysti maistaa, mutta muuta ihmeempää ei eka kerrasta löytynyt.

Seuraavana päivä käytiin sitten silat selässä pieni mutka pihapellon ympäri. Laitan nykyisin Putelle aina ketjun leuan alle, kun talutan sitä ilman äiteetä. Pysyy poika skarpinpana siitä, minne ollaan menossa ja milloin pysähdytään, vaikka ketju ja naru ovatkin löysällä.Hieman pihalla piti jännittää ojia kaivavaa vanhaa isäntää, mutta muutoin meni hyvin ja osasin lopettaa ajoissa, kun molemmilla vielä oli kivaa.

Putte on muutenkin ollut varsin mukava käsitellä viime aikoina. Se väistää sekä taka-, että etupäätä suht kevyellä paineella ja muistaa yleensä pitää hammaskalustonsa irti ihmisistä (mammatamma saa sitäkin useammin jälkikasvun hampaat milloin mihinkin osaa kroppaansa...). Hoksasin kuitenkin, että pitäisi osata myös "väistää" eteenpäin takaa puudettäessä, esim. vinkaan lastattaessa. Putte oli alkuun enemmän kuin hämillään. Aiemmin se oli yrittänyt aina kävellä eteen, kun sitä väistätti sivulle takaapäin. Nyt sitten pitikin mennä eteen, kun suoraan pyllyn takaa työnsi. Oikein kuuli, miten sen pienessä päänupissa kävi raksutus, kun se yritti selvittää itselleen, mitä piti tehdä ja miksi eteenpäin menosta nyt saikin rapsutuksi ja kiitosta. Polle parka meni niin hämilleen, että alkoi haukottelemaan aina, kun pyysin eteen ja se astui pyydettyyn suuntaan! Uskomatonta, miten sijaistoiminnot voivatkin olla noin näkyviä! Taas lopetttiin hyvin menneeseen suoritukseen. Tästä on kiva jatkaa seuraavalla kerralla.    

Pakkasta, pakkasta!

Alkutalvi oli säiden puolesta ihanteellinen; lunta oli riittävästi ja pakkasen puolella pysyttiin sopivasti. Tällä viikolla onkin sitten koko rahan edestä nautiskeltu jopa yli -30 asteen kirpakoista keleistä. Aasit pysyivät alkuviikon sisällä puhaltimen pitäessä talli-ilman siedettävissä lukemissa (n. -2 astetta). Muut ovat ulkoilleet päivän "lämpimimmät" tunnit. Mammatamma sai selkäänsä loimen, mummoponi pinkin toppiksen ja Puttekin lainatakin. Pikkuisen sitä jännitti pukeminen, kun loimitustouhut ovat sen osalta jääneet pariin kuivatteluun fleecen alla. Onneksi varsa on sen verran fksu, että on antanut palttoon olla selässään, eikä ole pahemmin emänsäkään loimea repinyt.

Muutoinkin on pienen miehen elämässä tapahtunut yhtä ja toista. Eläinlääkäri kävi rokottamassa Puten ensimmäistä kertaa. Eihän se toki varsan mielestä ollut yhtään mukavaa, mutta oviaukossa kahden puolen kiinni ei paljon voinut vastarintaa tehdä. Pari viikkoa sen jälkeen kävi tunnistaja, ja taas pisteltiin useampaankin otteeseen. Ensi viikolla pitäisi vielä rokotella uudemman kerran. Kengittäjäkin tulee taas kavioita huoltamaan; ja hyvä niin, sillä kannat näyttäisivät kasvavan joutuisammin ja pian kävellään jo aivan varpaillaan...

Tarkoitus oli, että opeteltaisiin Puten kanssa sietämään pistämisiä, vuolemisia ja muita ei-niin-kivoja-juttuja ajan - ja naksuttimen kanssa. Periaate on tuttu jo koira-ajoilta ja naksukin hankittu jo viime vuoden puolella, mutta... Sopiva palkitsemistapa vaati ensinnä miettimistä. Tähän asti on hoidettu kiitokset rapsutuksella ja äänellä, mutta ajattelin, että ahneen hevosen alun "ykkösjuttu" voisi olla kuitenkin makupalat näin alkuopetusvaiheessa. No, porkkanaahan tämä nuorimies ei suuhunsa laita, se huomattiin jo kesällä, kun anopin porkkanamaan epäkurantit yksilöt olivat heposille tarjolla. Päätin kokeilla omenaa; silppusin omenan pieniksi kaurojen joukkoon tuloksella, että palaset olivat vielä aamullakin kupin pohjalla. Viikon  ja puolen tusinan omenan verran meni siihen, että Putte totesi omenat syömiskelpoiseksi! Sitten tarjosin omenapalasta kädestä; varsarukka ei voinut käsittää, että kädestä voi syödä (eihän se ole koskaan mitään saanut suoraan kädestä). No, parempi niin, eipä ole sitten sormet vaarassa.

Työpäivän jälkeen on olo yleensä niin naatti ja iltatallin tekoon siivouksineen menee lähes puolitoista tuntia, ettei enää varsan kanssa ole jaksanut naksutella. Tällä viikolla isäntä on onneksi hoitanut tallin siivoukset ja koska hepatkin on osan päivästä sisällä, voisi Puten ajankuluksi kaivella viimein sen naksun ja "maksut" kaapista ja aloitella...

Loppuun vielä viimeisin kuva karvaisesta möhköfantista.

Kotiläksyjä

Tiistaina kävi kenkääjä huoltamassa Pellonpään poppoon kaviot. Nelli sai kengät jalkaan (hyvä olikin, sillä kenkääjä sanoi takasten jo kuluneen aika vinoon). Putte-poika parkkeerattiin vuorollaan karsinan ovelle. Kavioita oli kyllä putsailtu päivittäin, mutta pidempää aikaa ei jalkoja ollut pidetty ylhäällä. Putte meinasi pistää ranttaliksi etusten vuolussa, mutta onneksi meillä on niin hyvähermoinen kenkääjä! Takasten kanssa ei taaskaan  ongelmaa. Kotiläksyksi tuli siis harjoitella etusten pitämistä "kengitysasennossa".

Pieni orhi oli kyllä reipaskin; säkää oli mittailtu noi kuukausi takaperin, joten uusintamittaus oli paikallaan. Säkämitta ei pelottanut ollenkaan ja Putte seisoi karsinassa irti kapistuksen kanssa puuhaillessani. Tuloksena säkä 133,5cm ja lautaskorkeus 141cm. Noin 5 senttiä siis korkeutta lisää neljässä viikossa!

Omaan karsinaan!

Puolivuotiaana alkoi olla Putella aika "muuttaa" omaan karsinaan. Muutenhan ei kiirettä olisi, mutta Nelli tarvitsee kengät alleen ja niihin tietysti hokit ja hokillisena en uskalla sitä samaan karsinaan Puten kanssa laittaa. Putelle "muutto" oli lähinnä henkinen juttu; fyysisestihän paikka on sama, ruokakuppi oma ja heinätkin samassa paikassa, kuin ennen. Ainoastaan tilaa on vähempi ja mamma siellä väliseinän toisella puolen. Tokihan sisälle tuonti aiheutti hämmennnystä ja pientä pyörähtelyä karsinassa (kts. video), mutta ahneena pikkuhevosena Putte rauhoittui pian syömään. Aamulla heinät oli syöty, eikä karsinaa sen kummemmin juostu sekaisin, joten eiköhän se siitä lähde sujumaan.

Ulosmennessä oli vähän ongelmiä, kun maitobaarille olisi pitänyt päästä heti tallin käytävällä, eikä vasta tarhassa. Emäntä itsepäisyyksissään kuitenkin ajatteli olevan parasta opettaa heti alkuun, ettei kesken kaiken aleta tissittelemään, joten tarhaan asti piti varsan kävellä ilman aamuhörppyä.

Ensilumi ja muita ihmetyksen aiheita

Syksy on ollut todella lämmin ja extrapitkä. Ainaiseen harmauteen ja pimeyteen on saatu vain harvoin valoa auringosta. Marraskuun alussa oli kuitenkin mukavan kipakka pikkupakkanen ja outu valoilmiökin loisti taivaalla. Tarhassa lätäköt olivat jäässä ja Putella jälleen uutta ihmettelyn aihetta.

Mammahevonenkin joutui laittamaan tossut jalkaan, kun tarhan pohja oli jäätynyt möykkyiseksi ja kengättömän jalkapojia pisteli. Äipän lenkkarit saivat Puten kiinnostuksen heräämään ja pitihän niitä vähän maistaakin...









5-kuukauden ikäisenä Putte myös mitattiin kotikonstein emännän väkertämällä säkämitalla. Sään kohdalla korkeutta löytyi n. 128cm ja pyllyn päältä 135cm. Taitaapi siis kasvaa ihan keskiverto suomipollen vauhtia.

Lunta on jouduttu odottamaan täällä Etelä-Lapissakin todella pitkään. Suunnittelin kuvaavani Putte-pojan ensimmäisen lumikokemuksen, mutta haaveeksi jäi, sillä olin juuri työreissulla, kun viti satoi maahan. Mutta eipä tuo varsa ollut juurikaan lunta ihmetellyt. Työreissulta auton perään jäi aamuksi pihaan hevosvinka ja tietysti piti käyttää hyväksi mahdollisuutta totuttaa varsa kyseiseen kuljetusvälineeseen. Nelli ei juuri matkustamisesta pidä, joten sen esimerkkiä en varsalla halunnut esitellä. Muorihevonen puhisi jo vinkan nähdessään ja tietysti Puttekin ihmetteli, mikä äippää huolestuttaa. Olin laittanut heiniä lastaussillalle, jotta voivat siinä syödessään vaivihkaa totutella koppiin ja ehkä jopa kokeilla, miltä se silta tuntuu kavion alla. Seisoin itse sillalla heposten syödessä heiniä, kun Putte kiipesi myöskin sillalle. Hetken se ihmetteli siinä ja rupesi syömään! Reipas pikkuvarsa käveli sitten sisälle vinkaan. Ainoa ogelma oli, etten ollut varautunut sen tulevan sisälle asti, joten en ollut pyytänyt ketään olemaaan varmistamassa ulostuloa, ettei Putte putoa sillalta peruuttaessaan. Alas kuitenkin päästiin kunnialla ja vein hepat tarhaan aamuheinille. Ennen vinkan palautusta kokeillaan vielä toinen kerta avustajan kera.

Uuden ihmettelyä

Tänään oli "syksyn" lämpimin päivä ja sopivasti vapaapäivä, siis sopiva pesupäivä! Nelli nukkuu isossa varsomiskarsinassa miten sattuu (yleensä vessapaikan päällä!) ja on sitten ollut sen näköinenkin. Talliin asti en viitsi sisältä lämpimän veden letkua vetää, joten Mamma piti pestä ulkona. Kesällä Putella oli Nellin pesun ajan kiinnipitäjä, mutta nyt ainoat apukädet olivat 5-vuotiaan, joten parasta oli järjestää ihmislapselle muuta puuhaa ja pärjätä kahdella kädellä.

Päätin laittaa Puten tolppaan kiinni ja heiniä nenän eteen. Täytin verkon, jotta se saisi syödä pää ylhäällä, eikä olisi vaaraa narun sotkeutumisesta jalkoihin tai kaulan ympärille. No, enpä ollut tullut ajatelleksi, ettei hevosen alku ollut koskaan heinäverkkoa nähnyt! Heinäpussi vieläpä hiemen heilui, joten kauhistus oli valmis. Ei auttanut muu, kuin antaa Nellin näyttää mallia, mihin tarkoituksen moista heiluvaa möykkyä käytettiin. Varsa mietti hetken ja antoi ahneudelleen periksi. Nellin sidoin viereiseen tolppaan suihkun ajaksi.

Ihmeen hyvin (onneksi) Putte malttoi seisoa emänsä pesun ajan. Vähän uhkarohkeaahan tuo tietysti oli ja olisi saattanut päättyä huonostikin... Välillä Putte kyllä säikkyi jotakin ja riuhtoi narussaan, mutta löysytti itse aina narun astumalla lähemmäs tolppaa. Varsa myös söi koko ajan, joten mistään paniikista ei ollut kyse. Puttea itseään en ole vielä koskaan pessyt, joten siihenkin totuttaminen on edessä. Mikäli syksy (ja rapakelit) jatkuu, voisi jalkojen pesua harjoitella vielä tänä syksynä.

Eläinlääkärin käynti

Viime viikonloppuna perhe-eläinlääkärimme kävi siippoineen meillä kyläilemässä. Ja tietysti hommia oli kertynyt tehtäväksi. Puten kitalakihalkioepäilyn poissulkemisen lisäksi Nelli-mamma kaipasi hammaslääkäriä (se pitää rauhoittaa, eikä sitä haluttu tehdä tiineelle viime keväänä).

Pikku-Puttea nukuttaa

Vaikka Putte suht järkevä varsa onkin, pistettiin se kuitenkin vähän "kanttuvei" suun penkomisen ajaksi. Mittanauha osoitti meidän pikkuvarsan painavan jo yli 200 kiloa ja sen mukaan lekuri mittasi tropit. Putte käyttäytyi hienosti, kun rauhoitteet pistettiin suoneen (molemmin puolin kiinni ja emäntä vielä vieressä varmistamassa).

Sano "AAA"...

Onneksi ylimääräisiä reikiä ei suusta löytynyt! Joten siltä osin saadaan huokaista helpotuksesta.

Sitten kuunneltiin vielä sydän ja keuhkot. Putte yskähteli tässä syksyllä jonkin verran. En ollut kastellut hieman pölyisiä heiniä, jotka syötettiin ulkona. Nyt sitten kastellaan kaikki heinät (ja muhat), eikä yskähtelyjä ole kuulunut viikkoihin. Kehkoissa ei onneksi ylimääräisiä rohinoita kuulunut, joten mitään peruuttaamatonta ei juoksijan alun happikoneistolle liene tapahtunut. Täytyy olla tarkempi vastaisuudessa!!

Sitten oli Nellin vuoro. Höpsö Mamma tuhahteli jo varsan rauhoitushommille ja puöritteli silmiään, kun joutui kahden puolen kiinni ovien väliin. Neulan pisto sai san aina hätkähtämään niin, että lekurin varpaat olivat vaarassa (todellisessa murskaantumisvaarassa, sillä mittanauha osoitti elopainoa olevan yli 700kg!). No, kunhan varsa on omillaan, niin vähennetään sitten Mamman ruokamäärää... Kolmas kerta sanoi toden tällä kertaa, ja vihdoin kahden tropinlisäyksen jälkeen saatiin äitihepalle "rautahymy" ja tohtori saattoi todeta hampaiden olevan vailla vain pientä raspin pyyhkäisyä.

Jotta sukulaisten vierailusta saatiin kaikki irti, pistettiin tohtori vielä Nellin selkään ja niin Putte pääsi taasen lenkille. Alkumatkasta varsa pani hommat ranttaliksi ja riekkui niin, että kädet olivat vielä seurravanakin päivänä kipeät. Pian hevosen lapsi kuitenkin rauhoittui ja palattiin päiväjärjestykseen Puten kävellessä takana. Tätä tarvitaan lisää (pitänee siis yrittää suostutella Isäntä Mammahevosen selkään...)!