Kesä!

Mamman kanssa laitumella
 

 

Viimeinkin kesä! Öttiäisiä en ole kaivannut,
mutta laitumia kylläkin.. Alkukesän viileät säät olivat ihanteelliset; tarpeeksi kuivaa, jotta hepat saivat olla yötä päivää ulkona, mutta niin viileää, etteivät verenimijät olleet joukoittain liikkeellä. Tietysti nurmikaan ei kasvanut huimaa vauhtia, mutta viimein viime viikolla aloiteltiin vihreälle totuttamista pikku hiljaa. Laitumelle pääsy toi vähän vauhtia Puten kinttuihin; mamman kanssa oli mukava laiduntaa, mutta Mummoponi joutui jyrsimään ruohoa toisaalla, joten sitä piti käydä vähän väliä etsimässä ja sille huutelemassa.

 

Koulutusta, koulutusta...

Kesän alussa saatiin kummi-Sannakin takaisin Ranualle ja hänellähän oli Puten pään menoksi monenlaisia tuliaisia. Ensimmäiseksi rakenneltiin pyöröaitaus tarhan päätyyn! Olin toki jo saanut sitä koskevan ehdotuksen aiemmin keväällä, mutta oli aina mieltänyt sen enempi "ongelmahevosten" pyörityspaikaksi. No, kun rautalangasta väännettiin, niin tajusinhan lopulta minäkin, että siinä voi mm. kätevästi opettaa ajaessakin tarvittavia käskyjä, sekä ylläpitää ihmisen alueen kunnioitusta yllä. Lisäksi kummi oli tehnyt pojalle naruriimun, sekä neuvoi, miten saada "iholle" ja syliin työntyvä varsa kaemmas; olan kohautus, niin varsa siirtyi sivummalle! Todella kätevää, ei tarvitse narulla tai käsillä huitoa orhia kauemmas.

Itse pyöröpyöritys sujui hyvin. Sanna näytti mallia (periaate siis sama, kuin esim. Nibbelinkillä nelikulmaisessa aitauksessa, köyden sijasta vain juoksutuspiiska käden jatkeena) ja itse sain kokeilla perään. Putte raasu oli lähinnä ymmällään, miksi sen yht'äkkiä piti liikkua jonkun toisen määräämässä tahdissa ja suunnassa. Mitään protestia se kuitenkaan järjestänyt, ja toimi muutenkin ihan OK. Itsekseni kokeilin jonkun päivän päästä uudelleen ja olin enemmän kuin tyytyväinen oppilaan (ja vähän myös itseni) toimintaan.

Pyöröaitauksessa päätin myös kokeilla Puten juoksuttamista narussa syksyn näyttelyä silmällä pitäen. Alkuun tuntui, kuin saisi aasia perässään vetää (kokemusta on!) eivätkä irtijuoksutuksessa toimineet vauhdin lisäyspyynnöt toimineet lainkaan. Aikaiseksi saatiin vain mustelma käsivarteen, kun orhi testasi siihen hampaitaan. Kurinpalautuksen jälkeen löytyi se ravikin sieltä ja muutaman pienen onnistuneen ravipätkän jälkeen sai Poika mennä sulattelemaan uusia asioita mammansa kanssa laitumelle.

Mitä, ettäkö emästä erilleen?

Nyt jo, kun 1-vuotispäivä vasta on tulossa!! Karu totuus iski Puttea samalla voimalla, kuin laina-vuoniksen potkut! Puolivuotiaastahan poikahevonen on ollut yöt emästä erillään, mutta kesän tullen on sama tarha jaettu taas yhdessä yötäpäivää. Ero on kuitenkin edessä varsan lähtiessä orilaitumelle, joten tissiltä vieroitus on tehtävä ennen sitä, jotta Nellinkin maidontuotto ehtisi vähetä vähitellen.

Caro-Mummoa ei voi Puten tarhakaveria pitää, joten pyysin ja sainkin lainaan mukavan vuonoruuna Jokerin "melkein naapurista" (kiitos, Marika!). Ensi tapaaminen lienee ollut Putelle järkytys; mikään hevonenhan ei ole Puttea koskaan komentanut, joten se ei ollut uskoa kerrasta eikä paristakaan Jokerin hyvin suoria ilmaisuja (lue: täyslaidallisia takapotkuja) pysytellä kauempana!

    
Nelli oli onneksi suljettu erilleen tutustuvasta "kaverusparista". Alla oleva kuvasarja paljastanee sen suhtautumisen vieraaseen hepoon, joka uhkaa sen jälkeläistä... (ja aivan selvästi yhdessä punotaan suunnitelmia vaalean vieraan pään menoksi)

"Supi, supi..."

"Kierrä sinä sieltä, minä menen täältä..."

"Hyökkäykseen!"

"Ajetaan se pois..."

 

 

 

 

Totta puhuen, kun varsa ei ole lähellä, on Nellikin varsin suosiollinen nuoren vuonoruunan suhteen, joten mistään ikuisesta rotuvihasta ei ole kysymys.

Laiduntamisesta uuden "varakaverin" kanssa sen sijaan ei meinannut tulla mitään, kun mamma oli aidan takana omalla laitsillaan ja Jokeri halusi ehdottomasti syödä siellä, missä ruoho on vihreämpää, eli tien puolen lohkolla. Puskat vain heiluivat Puten viuhtoessa edestakaisin pikku metsikön läpi. Toivottavasti ei stressaa liikaa ja saa mahahaavaa!

 

Jo ensimmäisen päivän aikana Pikku-Putte oppi olemaan nöyrää poikaa vanhemman seurassa, ja alistuvasti naksutteli suullaan, kun pyysi päästä lähemmäs... Tuntuu oikealta ratkaisulta orilaidunta silmällä pitäen lainapollen tuonti; olisi pollea poika saattanut saada pahemman kerran selkäänsä, jos ei olisi nyt oppinut vahvemman kunnioitusta!

Aamuisin Putte saa vielä käydä tyhjentämässä mammaparan pinkeät utareet ja laiduntaa sen kanssa pari tuntia (mamman kanssa se jopa malttaa syödä). Päivä ollaan tarhassa Jokerin kanssa ja illalla sitten saman kaverin kanssa laitumella. Pian päästään laiduntamaan jo koko päiväksi ja toivottavasti Nellinkin maidontuotto alkaa hellittää, niin ei tarvitse edestakaisin hepoja venkslata.

Loppuun vielä "kohta-1-vuotiaan" potretteja.

Nuoriherra Houdini

Putte taisi kuulla, että emännälllä on kertynyt ylityövapaita muutaman päivän edestä, joten se varmaan ajatteli, että tarhan aidat voisi laittaa uuteen uskoon, ihan vaan kun ei ole muutakaan tekemistä! Eilen päivällä vanha isäntä soitti varsan kaadelleen aasien ja oman tarhansa väliaitaa parilta tolpan väliltä ja kaviokkaitten olleen vähän siellä ja täällä. Hän oli kuitenkin saanut elikot takaisin omiin osastoihinsa, mutta kotiin tullessamme nuoriherra oli portin ali hakenut itselleen mummoseuraa ja juoksutti mustaa vanhusta pitkin rapaisia tarhoja. No, saatiin mummo pelastettua omalle puolelleen ja väliportti tukittua alhaalta. Eiköhän riiviö ottanuta vauhtia ja sukelsi aidana ali alimman riu'un ja langan välistä. Säleet vaan lenteli, kun riuku räsähti poikki ja taas vanhusta vietiin. Ei auttanut, kuin marssittaa varsa emineen talliin jäähylle.

Ei toki ole ensimmäinen kerta, kun Puten jäljiltä aitaa korjaillaan. Jo varsanahan se mystisesti poistui laitumelta ja palasi sitten saman tien kylläkin aitavahinkoja aiheuttamatta. Toisen kerran kengittäjä oli vuolemassa otuksia ulkona tarhassa. Suomipollet olivat valmiit, joten ne päästettiin tarhan viereen laitumelle, jotta Caro-mummon kaviot saataisiin rauhassa laiteltua. Putelle tuli niin hätä mummon luo, että se puikkasi itsensä portin riukujen välistä (max. 40cm rako!) ja päätyi kyljelleen tarhan puolelle katkaisten riu'ut.

Ongelma nyt talvella on ollut se, etten ole saanut sähköä kulkemaan edes talvilangassa. Ostin rautakaupan lopetusmyynnistä tuhdeimman OLLI:n joka oli tarjolla (OLLI 2000, jota ei saa enää kaupata liian voiman takia...). Sillä sain mittarin mukaan saman virran, kuin kesäaidassa. Nelli kyllä tuhisee ja puhisee räpsyt saatuaan, mutta varsa vaan nojailee lankoihin. Ohuissa langoissahan ei tietysti sähkö ole kulkenut, joten niitä poikahevonen kiskoo hampaillaan lystikseen. Ei kisko toivottavasti kauan, sillä maa on sen verran sulanut, että saatiin maadoituskanki iskettyä tarpeeksi syvään ja sähkö toivottavasti joka lankaan kiertämään.

Olen jo aiemmin ihmetellyt Puten tuuria olla särkemättä itseään aitoja keilatessaan. Tuuri taisi loppua, sillä nyt on reikiä oikeassa etusessa ja vasemmassa takasessa ja imppari päällä tietysti. Onneksi Nelli-mammalta oli jäänyt tiineyden aikaista sulfaa yksi avaamaton purkki, joten saatiin aloittaa kuuri samantien. Haavojen puhdistaminen vaan oli sitten oparaatio sinänsä. Tuli komennettua keikkuvaa ja huitovaa varsaa vähän turhankin topakasti, ihan harmittaa... Tänään uutta yritystä ja kymmeneen laskemista, jos tuntuu maltti olevan hukassa, niin eikähän se siitä lähde sujumaan.

VilliVarsa Viimelumilla

Tai ainakin toivottavasti viimeinkin kevät todella sulattaisi lumet ja päästäisiin odottelemaan laitumien kasvamista. Toisaalta eipä ole vielä ötököistä haittaa, niin kuin kuuleman mukaan etelämmässä (kuvattu toukokuun alkupäivinä!)

Kevättä kohti varsakoulua käyden

Jopas vierähti aikaa sitten viimeisimmän. Talvenselkä taittui ja kevät porhaltaa kohti kovaa vauhtia. Tietysti ensi yönä saadaan taas lunta ja huomennakin on luvassa kaiken olomuotoisia sateita, joten ei tässä vielä mäkärät korvissa surraa...

Edellisestä jäi puuttumaan muutama kuva; olkoon tässä muistona talven kipakoista pakkasista.

 

 

 

 

 

 

 

Mammatamma ja Putte 8kk

 

Maitobaari löytyi helman alta

Puten käytöskoulu on sujunut milloin paremmin, milloin vähemmän hyvin. Puten ollessa 9-kuinen, ajattelin, että voitaisiin ottaa muutama potretti. Ihan vain "kasvunkansioon", että voisi sitten kymmenen vuoden päästä katsella miten pieni ja söpö se olikaan... Pieni, ehkä, mutta söpöydestä (aiankaan käytöksen osalta) ei voinut puhuakaan. Oma vikahan se vain on; aina kuljetaan mamman kanssa tarhaan ja takaisin, eikä hevosen tekelettä juuri ole yksin "preppailtu". No hulinaksihan se tietysti meni; likellä oli, ettei juossut poikapolle villinä ja vapaana ja taluttajansa kavion otsaan saaneena maannut hagella tajuttomana... Periksihän ei voinut antaa, joten sen ainoan kerran varsa sai ketjun suuhunsa ja aikansa koikkelehdittuaan rauhoittui kävelemään ja seisomaan sen verran, että saattoi kiittää rapsutuksin ja palauttaa viikarin mammansa huomaan. (Ja jossain välissä isäntäkin kerkesi kameran nappia painamaan , joten se kuvakin saatiin talteen!)

 

 

Putte 9kk

Putestahan on tarkoitus tehdä juoksija, mutta kiirettä ei asialla ole aiottu pitää. Ennen "poikien koulua" orilaitumella on kuitenkin tarkoitus oppia takaa-ajon salat, jotta voi sitten syksyllä jatkaa kärryt perässä. Koskapa varsa on vielä kasvava ja toinenkin perheen kasvava (ihmis-)lapsi kelpuuttaa kirpparikamppeet käyttöönsä, hankittiin Putellekin ekat silat hevostelun lopettaneen immeisen valjashuoneesta. Ihan kelpo vehkeet saatiinkin (plus pari loimea seuraavan talven varalle). Muutama lisäreikä rintaremmiin, niin passaa hyvin päälle.

Kuolaimet sen sijaan ostettiin ihan kaupasta, kun valjaiden mukana tulleet olivat huimat 14cm pitkät. 12,5cm:n ravikuolaimet ja jo aiemmin kirpparilta hommatut suitset saivat ensi käyttönsä pari päivää sitten. Parkkeerasin varsan ovien väliin kiinni kahdelta puolen, sutaisin vähän siirappia kuolaimiin ja niin Putte imeskeli tyytyväisenä makeat suihinsa. Jo aiemmin olin alkanut pukea Putelle päitset korvien yli. Onneksi, sillä siinäkin oli alkuun oma opettelemisensa. Nyt kun kuolaimet oli se uusi juttu, oli hyvä, että korvien yli pukeminen oli jo tuttua puuhaa. Se sen sijaan ei ollut tuttua, että suun aukaisemalla sinne joutuneet tavarat eivät pudonneetkaan pois! Putte on kyllä niin kakara, että kaikki pitää tunkea suuhun (paitsi ihminen vaatteineen, joka on siltä puuhalta kiellettyä aluetta). Putte alkoi hermostua ja rupesi riuhtomaan narujaan (mitä en halunnut sen oppivan siinä(-kään) tilanteessa), joten sekunnin hiljaa seisottuaan se sai päävehkeet yltään ja sai mennä karsinaansa.

Seuraavana päivä vaihdion suitsiin pidemmän otsapannan, kun alkuperäinen näytti vähän kiristävän korvien tyveä. Sipaisin siirappia ja puin suitset Puten ollessa irtaallaan karsinassa. Taas ihmeteltiin ja kolisuteltiin kuolaimia, mutta muutoin polle pysyi rauhallisena. Paljon rapsutuksia ja suitset pois, kun suu oli hetken hiljaa. Tämä meni hyvin!

Silojen vuoro oli sitten iltapäivällä. Loimen pukeminen on onnistunut hyvin jopa irti ollessa tarhassa ja massun ympärillä on kiristänyt loimivyö. Lisäksi aina päitsiä pukiessa ruukaan nakata narun huolettomasti sen selän päälle, joten itse valjaiden pukemisessa ei pitänyt olla paljonkaan jännitettävää. Eikä ollutkaan. Selässä olevia remmejä piti tietysti maistaa, mutta muuta ihmeempää ei eka kerrasta löytynyt.

Seuraavana päivä käytiin sitten silat selässä pieni mutka pihapellon ympäri. Laitan nykyisin Putelle aina ketjun leuan alle, kun talutan sitä ilman äiteetä. Pysyy poika skarpinpana siitä, minne ollaan menossa ja milloin pysähdytään, vaikka ketju ja naru ovatkin löysällä.Hieman pihalla piti jännittää ojia kaivavaa vanhaa isäntää, mutta muutoin meni hyvin ja osasin lopettaa ajoissa, kun molemmilla vielä oli kivaa.

Putte on muutenkin ollut varsin mukava käsitellä viime aikoina. Se väistää sekä taka-, että etupäätä suht kevyellä paineella ja muistaa yleensä pitää hammaskalustonsa irti ihmisistä (mammatamma saa sitäkin useammin jälkikasvun hampaat milloin mihinkin osaa kroppaansa...). Hoksasin kuitenkin, että pitäisi osata myös "väistää" eteenpäin takaa puudettäessä, esim. vinkaan lastattaessa. Putte oli alkuun enemmän kuin hämillään. Aiemmin se oli yrittänyt aina kävellä eteen, kun sitä väistätti sivulle takaapäin. Nyt sitten pitikin mennä eteen, kun suoraan pyllyn takaa työnsi. Oikein kuuli, miten sen pienessä päänupissa kävi raksutus, kun se yritti selvittää itselleen, mitä piti tehdä ja miksi eteenpäin menosta nyt saikin rapsutuksi ja kiitosta. Polle parka meni niin hämilleen, että alkoi haukottelemaan aina, kun pyysin eteen ja se astui pyydettyyn suuntaan! Uskomatonta, miten sijaistoiminnot voivatkin olla noin näkyviä! Taas lopetttiin hyvin menneeseen suoritukseen. Tästä on kiva jatkaa seuraavalla kerralla.    

Pakkasta, pakkasta!

Alkutalvi oli säiden puolesta ihanteellinen; lunta oli riittävästi ja pakkasen puolella pysyttiin sopivasti. Tällä viikolla onkin sitten koko rahan edestä nautiskeltu jopa yli -30 asteen kirpakoista keleistä. Aasit pysyivät alkuviikon sisällä puhaltimen pitäessä talli-ilman siedettävissä lukemissa (n. -2 astetta). Muut ovat ulkoilleet päivän "lämpimimmät" tunnit. Mammatamma sai selkäänsä loimen, mummoponi pinkin toppiksen ja Puttekin lainatakin. Pikkuisen sitä jännitti pukeminen, kun loimitustouhut ovat sen osalta jääneet pariin kuivatteluun fleecen alla. Onneksi varsa on sen verran fksu, että on antanut palttoon olla selässään, eikä ole pahemmin emänsäkään loimea repinyt.

Muutoinkin on pienen miehen elämässä tapahtunut yhtä ja toista. Eläinlääkäri kävi rokottamassa Puten ensimmäistä kertaa. Eihän se toki varsan mielestä ollut yhtään mukavaa, mutta oviaukossa kahden puolen kiinni ei paljon voinut vastarintaa tehdä. Pari viikkoa sen jälkeen kävi tunnistaja, ja taas pisteltiin useampaankin otteeseen. Ensi viikolla pitäisi vielä rokotella uudemman kerran. Kengittäjäkin tulee taas kavioita huoltamaan; ja hyvä niin, sillä kannat näyttäisivät kasvavan joutuisammin ja pian kävellään jo aivan varpaillaan...

Tarkoitus oli, että opeteltaisiin Puten kanssa sietämään pistämisiä, vuolemisia ja muita ei-niin-kivoja-juttuja ajan - ja naksuttimen kanssa. Periaate on tuttu jo koira-ajoilta ja naksukin hankittu jo viime vuoden puolella, mutta... Sopiva palkitsemistapa vaati ensinnä miettimistä. Tähän asti on hoidettu kiitokset rapsutuksella ja äänellä, mutta ajattelin, että ahneen hevosen alun "ykkösjuttu" voisi olla kuitenkin makupalat näin alkuopetusvaiheessa. No, porkkanaahan tämä nuorimies ei suuhunsa laita, se huomattiin jo kesällä, kun anopin porkkanamaan epäkurantit yksilöt olivat heposille tarjolla. Päätin kokeilla omenaa; silppusin omenan pieniksi kaurojen joukkoon tuloksella, että palaset olivat vielä aamullakin kupin pohjalla. Viikon  ja puolen tusinan omenan verran meni siihen, että Putte totesi omenat syömiskelpoiseksi! Sitten tarjosin omenapalasta kädestä; varsarukka ei voinut käsittää, että kädestä voi syödä (eihän se ole koskaan mitään saanut suoraan kädestä). No, parempi niin, eipä ole sitten sormet vaarassa.

Työpäivän jälkeen on olo yleensä niin naatti ja iltatallin tekoon siivouksineen menee lähes puolitoista tuntia, ettei enää varsan kanssa ole jaksanut naksutella. Tällä viikolla isäntä on onneksi hoitanut tallin siivoukset ja koska hepatkin on osan päivästä sisällä, voisi Puten ajankuluksi kaivella viimein sen naksun ja "maksut" kaapista ja aloitella...

Loppuun vielä viimeisin kuva karvaisesta möhköfantista.

Kotiläksyjä

Tiistaina kävi kenkääjä huoltamassa Pellonpään poppoon kaviot. Nelli sai kengät jalkaan (hyvä olikin, sillä kenkääjä sanoi takasten jo kuluneen aika vinoon). Putte-poika parkkeerattiin vuorollaan karsinan ovelle. Kavioita oli kyllä putsailtu päivittäin, mutta pidempää aikaa ei jalkoja ollut pidetty ylhäällä. Putte meinasi pistää ranttaliksi etusten vuolussa, mutta onneksi meillä on niin hyvähermoinen kenkääjä! Takasten kanssa ei taaskaan  ongelmaa. Kotiläksyksi tuli siis harjoitella etusten pitämistä "kengitysasennossa".

Pieni orhi oli kyllä reipaskin; säkää oli mittailtu noi kuukausi takaperin, joten uusintamittaus oli paikallaan. Säkämitta ei pelottanut ollenkaan ja Putte seisoi karsinassa irti kapistuksen kanssa puuhaillessani. Tuloksena säkä 133,5cm ja lautaskorkeus 141cm. Noin 5 senttiä siis korkeutta lisää neljässä viikossa!

Omaan karsinaan!

Puolivuotiaana alkoi olla Putella aika "muuttaa" omaan karsinaan. Muutenhan ei kiirettä olisi, mutta Nelli tarvitsee kengät alleen ja niihin tietysti hokit ja hokillisena en uskalla sitä samaan karsinaan Puten kanssa laittaa. Putelle "muutto" oli lähinnä henkinen juttu; fyysisestihän paikka on sama, ruokakuppi oma ja heinätkin samassa paikassa, kuin ennen. Ainoastaan tilaa on vähempi ja mamma siellä väliseinän toisella puolen. Tokihan sisälle tuonti aiheutti hämmennnystä ja pientä pyörähtelyä karsinassa (kts. video), mutta ahneena pikkuhevosena Putte rauhoittui pian syömään. Aamulla heinät oli syöty, eikä karsinaa sen kummemmin juostu sekaisin, joten eiköhän se siitä lähde sujumaan.

Ulosmennessä oli vähän ongelmiä, kun maitobaarille olisi pitänyt päästä heti tallin käytävällä, eikä vasta tarhassa. Emäntä itsepäisyyksissään kuitenkin ajatteli olevan parasta opettaa heti alkuun, ettei kesken kaiken aleta tissittelemään, joten tarhaan asti piti varsan kävellä ilman aamuhörppyä.