Kolmas(-ko?) kerta toden sanoo

Käytiin sitten Putteroisen kanssa eilen taas liikenteessä. Tällä kertaa varustauduttiin näkkileipäpaketin kera siltä varalta, että tavataan tiellä moottoriajoneuvoja. Ja tavattiinhan niitä, sekä edestä, että takaa tulevia. Onneksi kaikki kanssakuljettajat olivat lukeneet 60-rajoitusmerkin, joten normaalisti kylän kohdalla kaahaavia ei tällä kertaa näkynyt. Putte sai autot kohdatessaan aina näkkärin, joten se näytti unohtavan, että niitä piti jännittää. Viisas varsa! Isäntä käveli siis taas alkumatkan pikitiellä jarrumiehenä ja namusetänä. Edelliskertojen kevyet kaviot oli jätetty kokonaan matkasta, pikemminkin tuntui olevan liimakaviot varsalla jalassa, sen verran tahmeita käyntiosuudet kotoa pois päin olivat. Ravi maittoi mukavasti, eikä edelliskertaisia postilaatikoiden ja muiden mörköjen kohdalla tehtyjä pupuloikkia nähty ollenkaan.

Olin varannut kaiken varalta kameran mukaan, jos ravurin alku käyttäytyisi hevosiksi. Saatiin siis vähän elävää kuvaakin nuoren miehen kolmannesta hölkästä kylän raitilla. Ajaessa tuntui ja videollakin näkyy, miten keskemmällä tietä juostessaan varsa hieman töpöttelee lyhyemmällä askeleella, mutta laidan pehmeämmällä pohjalla ravaa paljon paremmin. Täytyy tarkkailla kavioiden kulumista ja pyytää kenkääjää laittamaan pojalle ekat popot jalkaan, mikäli juoksussa ilmenee arkomisia.

Videolla näkyvä vihreä varanaru on muuten samainen köysi, joka on edellisen postauksen Toni-vaarilla! Olin ostanut sen Tompalle joululahjaksi jouluna 1984, eli käyttöikää narulle on kertynyt pian 29 vuotta. Selasin vanhojen hoidokkieni kuvia ja niin vaan on naru seurannut mukana hevosteluissani. Samaa ikää on yksi harja, joka on ostettu Tonin eläessä ja jonka olen todennut parhaaksi pitempikarvaisen hevosen harjaamiseen ja joka edellen on käyttökuntoinen mutamasta puuttuvasta harjastupsusta huolimatta!

Takaisn nykypäivään...

Ajohevosen alku

Lenkin jälkeen

Pitkästä aikaa saatiin otettua pari potrettiakin ajokuvien lisäksi. Tässäpä nuori mies 1,5kk vajaa kaksi vuotta vanha.

Putte 1v10,5kk

Ja toiselta kyljeltä (muistattehan, että romut takana ovat siis naapurin :))

Kevät keikkuen tulee!

Kevät keikkuu ja samalla keikuttaa hevosen poikalasta! Tauko ajohommista ei ainakaan rauhoittanut varsaa, päinvastoin. Huhtikuun eka viikko saatiin vielä hölkkyyttää poikia jäällä, mutta sitten meni ensin selkä (itseltä), sitten oli operaatio silmäleikkaus (itsellä), jonka jälkeinen viikko satoi vettä seurauksella, että jäälle ei ollut enää asiaa... No juu, toisaalta hyvä, että olivat nyt sitten kaikki "pahat" kerralla, ei tässä jouda koko kevättä makaamaan!

Jäärata 16.4.2013

Kaksi viikkoa oli Putte lomalla treeneistä. Sinä aikana sulivat lumet isolta tieltä, samoin pienemmältä soratieltä. Koska oli oletettavaa, että ravirata kirkonkylällä on suljettu aikansa kelirikon vuoksi, eikä aikaa tulisi olemaan varsan kuskaamiseen joka viikko radalle muutenkaan, oli pakka tehdä päätös  Puten juoksuttamisesta oman kylän raitilla. Ensimmäinen "mutta" on ison tien rekkaliikenne, jonka arvelimme olevan pyhäpäivisin hiljaisimmillaan. Toinen ongelma on ajamiseen  sopivan hiekkatien mäkisyys; kyseessä ei ole ihan pienet nyppylät, vaan pitkät ja suht jyrkät nousut (ja tietysti laskut), joissa pitää aloittaa urheilu-uraansa aloittelevan ravurin tekeleen kanssa hyvin varovasti.

Viikko sitten varustettiin Putte koppakärryjen eteen, isännälle riimunnaru mukaan ja eikun baanalle. Reissun ensimmäinen (ja ainoa) rekka kerkesi mennä varsaa valjastaessa. Onneksi, sillä vieterijaloin varustetun punaisen karvapallon kanssa ei haluta isoja autoja tien päällä kohdata... Isännän kaveri läksi juoksulenkille samaan suuntaan meidän edellä. Todennäköisesti varsa sai siitä lisäsyyn loikkia kevein koivin keinuhevosena, vaikka yhdistelmä kevät+orivarsa+tauko+uusi paikka+ liikenne olisi jo itsessäänkin ollut aivan riittävän haastavaa. Ensimmäinen vastaantullut matkailuauto meni samoilla keikkumisilla isännön turvatessa matkaa narun nokassa jalkamiehenä. Ehjänä päästiin puolen kilometrin päähän hiekkatien risteykseen, jossa isäntä kyytiin ja varsalle lupa juosta. Varsa jatkoi keikkumistaan väliin yläpystyä ja sitten pukkiloikkia tehden. Komensin keikkujaa äänellä ja ohjan läpäytykselle eteenpäin ja aina varsan juostessa r-a-v-i-a sai se hurjasti kehuja. Vierellä juoksevaa varjoa piti tietysti myös ihmetellä hetken aikaa, mutta koskapa maassa liikkuvasta seuralaisesta ei eroonkaan päässyt, hyväksyttiin se sitten vaarattomana. Tasaista juoksutietä on vain vajaa 800 metriä, kun alkaa ylämäki. Varsaa helpottaakseen (ja vastaantulijoiden varalta) isäntä nousi taas kävelemään. Mäen päältä käännyttiin kotia päin ja varsa tarjosi taas lisää vauhtia. Se malttoi joten kuten tulla alamäen käymäjalkaa ja sai taas tasaisella luvan juosta. Reissun toinen auto tuli takaa tässä vaiheessa aivan yllättäen. Puttekaan ei ehtinyt keksiä mitään ylimääräisiä loikkia, joten toisesta auton kohtaamisesta selvittiin hienosti. Pikitien osuus sujui Putelta hienosti kävellen, isäntä vieressään saattomiehenä.

Eilen sain houkuteltua isännän Finlandia-ajon pelaamisesta huolimatta jälleen "jarrumieheksi". Edelliskerran tuurilla tyhjä puutavararekka pyyhälsi talon ohi Puttea kärryjen eteen sovitellessa. Sitten tuli lakaisukone -siis aivan oikein, sellainen pyörivällä harjalla varustettu traktorin oloinen vekotin, jollaista näillä kulmilla en ole ennen koskaan tavannut. Taidettiin Puten kanssa molemmat tuijottaa sitä yhtä hölmistyneinä. Hyvä, että oltiin vielä kotipihassa! Voin vain kuvitella, miten varsa olisi rynnännyt kärryt keikkuen karkuun suhisevaa ja pölypilven nostattavaa keltaista petoa, joka aivan varmasti syö pieniä hevosenlapsia iltapalakseen. No, käännetäänpä ajatukset positiivisiksi ja eikun baanalle. Tällä kertaa puolen kilometrin asfalttipätkään mahtui jopa useampiakin käyntiaskeleita, joten varsa sai paljon kehuja. Edellä työskentelevää harjakonetta piti tietysti tuijotella, jopa niin, että isännän kiivettyä kärryyn, ei nuori ori olisi tohtinut matkaa jatkaa ollenkaan ilman saattajaa. Tähän asti ongelmat ovat olleet liian kovan vauhdin tai keikkumisen aihettamia, joten liikkumishaluton tai jopa takaisinpäin pyrkivä varsa olikin uudenlainen haaste. Päädyin sitten patistamaan Puten pikkuraville, joten se ei niin helposti voinut pysähdellä ja ehdotella kotiinpäin kääntymistä.

Reissun eka vastaantulija oli pakettiauto, jossa oli onneksi erittäin fiksu kuski, joka hiljensi riittävästi vauhtiaan ja antoi meille reilusti tilaa. Tässä tilanteessa piti valita odotellaanko paikallaan vai jatketaanko eteenpäin. Jäätiin sitten odottamaan, varsa tietysti jännittyneenä. Auton kohdalla sen teki mieli kiepahtaa ympäri, mutta samassa auto olikin jo sen takana, joten matkaa jatkettiin eteenpäin. Tällä kertaa käytiin mäen takana notkossa kääntymässä. Kotimatkalla varsan jalat pysyivät enemmän sen ala- kuin yläpuolella, joten kehuja oli taas paljon saatavilla. Pikitiellä ennen siltaa tuli vastaan vielä mopo, joka otettiin vastaan samalla tavoin kuin auto aiemmin; jännittyneesti tuijottaen ja kohtaustilanteessa lähtösuuntaa arpoen. Tänään olisi hyvä käydä heti uudelleen tien päällä, jotta saadaan rutiinia "autoiluun".

Pitkän sepostuksen päätteeksi (palkaksi niille, jotka jaksoivat kahlata sen läpi) kuva hevosesta, joka on "syypää" siihen, että talossa on (suomen)hevosia.

25-v teräsvaari Toni talvella 1985

Suomivaari Toni (s. 1960) oli ensimmäinen hoitohevoseni kotipaikkakunnallani Kuopion Savisaaressa. Siihen aikaan "Saviskassa" oli selkeä hierarkia hoitajien kesken. Itse aloitin Tompan 6. (kuudentena!) hoitajana. Eli jos kukaan muu viidestä hoitajasta ei ollut tallilla, sain itse hoitaa. Ajan myötä ylenin 2. hoitajaksi osan lopettaessa hevostelun tai siirtyessä muiden heppojen hoitajiksi.

Toni oli ollut nuoruudessaan tallin omistajan esteratsu saavuttaen maastokilpailun Sm-pronssia v. 1972. Tunneilla Toni oli aina reipas ja ratsastaja sai lähinnä istua kyydissä (laukkakin nousi opettajan suullisesta komennosta...). Joskus vauhtia oli liikaakin. Eräällä kesäleirillä Tomppaa ei voinut ottaa maastoon, kun se ei olisi pysynyt välttämättä käsissä ja kun ikääkin oli jo tuolloin 26, ei sydän olisi välttämättä pysynyt jalkojen vauhdissa...

Toni jouduttiin lopettamaan 27-vuotiaana, kun sen takapää heikkeni niin, ettei se päässyt kunnolla ylös makuulta. Yhden kerran palolaitos nosti sen ylös liinoilla välikattoon tehdystä aukosta. Tonin kuolema oli aika kova paikka, sillä se oli ensimmäinen menetykseni eläinystävistä.
 

Aasitko tyhmiä?

Ei sinne päinkään, äärettömän itsepintaisia vain! Siitä osoituksena aasipoika Askon keksintö hankkia lisäevästä itselleen. Askohan on ollut nyt talven ajan laihdutuskuurilla (taas!). Askolla on kimppakämppä Latte-neidin kanssa, joka hitaanpana syöjänä on alkanut hoikkenemaan, kun Asko vaan säilyttää muotonsa... Latte onkin ruvennut saamaan iltaisin oman puuron, jonka syö käytävällä Askon ulottumattomissa. Aamuisin tallin poppoo saa syödäkseen kuivaa heinää sillä välin, kun käyn viemässä ulos heinät ja vedet ja harjaan kopukat. Latte saa syödä aamuheinät suoraan paalista käytävällä sillä välin, kun Asko saa oman pienen heinänyttynsä karsinaan. Seuraava pätkä kertoo Askon ratkaisun ongelmaan:

Askon käyttämät "työkalut" ovat puhtaaksi kaluttuja kerppurisuja. Viime kesänä kuivatut koivun ja pajun oksat lehtineen ovat paitsi sopivaa ruokaa, myös ajanvietettä niin sisällä, kuin ulkonakin.Voin vain kuvitella sen oppimistapahtumien sarjan, kun Asko on ensin vahingossa tullut vetäisseeksi käytävältä heiniä oksia liikutellessaan ja fiksuna poikana hoksannut sen tuoman edun!

Rajoitetun ruuan lisäksi Asko käy kärryttelemässä useamman kerran viikossa. Ja kyllä, kylkiluut alkavat löytymään! Tosin niskaan ja kylkien yläosaan kertyneistä vararavinnoista pääseminen voi ola "mission impossible".

Alkukertojen vauhdeista meno on rauhoittunut niin paljon, että kuskiksi voi päästää nuorempiakin ohjastajan alkuja...

Ella-Noora ajaa

Aapo (7-v) ohjaksissa

Muutkin kaviokkaat ovat harrastaneet liikuntaa. Putte tuntuu lenkillä alkuun hyvinkin innokkaalta, jopa liiankin virtavalta pupuloikkineen, mutta malttaa yleensä sitten juosta yhden kierroksen hyvin. Loppulenkki onkin sitten ollut vähän tahmeampaa; kaipa se ringin juokseminen kyllästyttää. Onneksi on saatu taas Urho-setäkin liikenteeseen ja sen perässä Putte on löytänyt juoksuhalujakin taas ihan eri tavalla. Ensimmäiset kierrokset menevät kyllä edelleen sählätessä ja loikkiessa, mutta sitten meno tasoittuu ihan mukavaksi (sanoo ohjissa oleva isäntä).

Eilen radalle oli taas noussut vettä parinkymmenen metrin matkalle. Otettiin se erilaiseen pohjaan tutustumisen kannalta, ja molemmat pollet polskutteli urhoollisesti loskan läpi. Pitemmän päälle se taitaa kuitenkin tarkoittaa sitä, että kevät tulee ja vie meiltä treenimahdollisuudet.

Palloilua

Pellonpään kaviokkaiden kevättalvi on kulunut hyisissä merkeissä. Kun päästiin niistä kolmenkympin aamupakkasista, on tuuli pitänyt huolen ilman purevuudesta. Vaikka aurinko on paistanut pari viikkoa putkeen, lienee tämä päivä ensimmäinen, jolloin vesi on tippunut räystäiltä...

Pakkasessa on hyvätkin puolensa; jääradan kestävyyttä ei ole tarvinnut epäillä. Toisaalta tuuli ei ole lainkaan kiva "ajokaveri". Putelle olen jopa joutunut välillä pukemaan ajoloimen selän kylmettymisen estämiseksi. Tuuli myös liikuttaa lunta välillä riesaksi asti kinostaen jääradan ajokelvottomaksi...

Tuulen työtä...

Olen seuraillut monista blogeista, miten mielellään varsat leikkivät isoilla palloilla. Niinpä sitten, kun kaupungissa käydessä osui eteen halpakaupan 7 euron pallo, piti se tietysti kokeeksi hankkia. Ekan päivän leikki pallolla tuuli, mutta sitten Putte -ja Urhokin sai liikettä kinttuihin toisen riekkuessa...

Poijjaat hölkällä

Jippii, jäärata on vihdoinkin kunnossa! Yksi ilta jäätikön tasoistusta käsipelillä (kädet on hellänä vieläkin siitä hakkaamisesta), yksi aamu lumen levitystä ja päälle pikku pakkanen, niin valmista tuli. Kävin samana iltana hieman ylivireän varsan kanssa koekierroksella. Hyvä oli ajaa, sain vielä kaupanpäälle ilmaiset selluliitinpoistotäristykset, kun lumetuksen jäljiltä traktorin takapyörien jäljet olivat jähmettyneet pykälille... Seuraavana aamuna isäntä kävi vielä viilailemassa pahimmat pois; selluliiteille olisin mielelläni sanonut hyvästit, mutta kärryn vetäjän kannalta ajatellen parempi on ajella tasaisemmalla.

Seuraavat juoksut juostiinkin miesten kesken, kun isäntä innostui kärryille. Ekat kierrokset menivät Putella vähän laukkailuksi, mutta kun pahimmat höyryt oli päästelty, oli ravikin taas mukavaa seurattavaa.

Personal trainerille terveiset; lasti osataan purkaa myös juoksun aikana (kts. video!).

Treenin jälkeen on mukava pestä enimmät hiet pois ennen loimitusta ja iltapalaa. Koko talven olen odottanut, että hevoset piehtaroisivat muuallakin kuin sisällä ja nyt kevään tullen ovat molemmat isot sitä harrastaneetkin. Putte, toisin kuin emänsä, käyttää pienen loimettoman hetken treenin jälkeen hyväkseen ja ottaa lumipesut selällään. Ei varmaan nahkaakaan kutita niin paljon sitten myöhemmin... Putte antaa myös Urhon piehtaroida nykyään rauhassa, eikä heti hyökkää sen kimppuun, kun isolla tummalla alkaa polvet notkumaan...

Videoissa on se kiva puoli, että voi seurata hopsun (juoksun) kehittymistä. Varsinkin jos itse istuu kärryillä, on hyvä nähdä edes jälkikäteen, miltä juoksu näyttää. Loppuun vielä parit stillit:

Ravia

Välillä käyntiä (jos nuoriherra, se 4-jalkainen, vaan malttaa...)

Huomenta Pakkanen!

Keskiviikkona klo 7

Siperialainen ilmanala on pitänyt meidän seutuja otteessaan jo useamman päivän (tai yön). Aamuiset lukemat alkavat kolmellakympillä, mutta onneksi maaliskuinen aurinko lämmittää ilman iltapäiväksi mukavasti -10 asteen tienoille... kunnes jälleen auringon laskettua alkaa nopea kiristyminen kohti arktista todellisuutta. Kaviokkaat saavatkin aamuhenänsä pupertaa sisällä, jottei tarvitse kaikille pukea takkia päälle. Kun lämpiää pariinkymppiin, niin sitten kopukat pihalle ja vain UrhoBoy tarvitsee loimen päällensä (ainakin aamupäiväksi).


 Välillä saamme nauttia kevättalven auringosta vilpoisan tuulenvireen (lue: inhottava viima) kera. Hevosetkin tuntuvat olevan kovasti virkeämpiä.

Tuulen tuivertama

Melkein yltää kurkkuun kiinni...

Urholla tatuoinnin takapuolella Puten aikaansaannos...

Putte haastaa jatkuvasti Urhoa matsailuun ja on selvästi hoksannut olevansa pienenpänä liukasliikeisempi ja notkeampi paitsi väistelemään Urkin "iskut" myös antamaan samalla mitalla takaisin. Patsastelukuvassa näkyy, että erinäinen määrä hampaanreikiä/hokinviiruja koristaa kovapäisen oripojan nahkaa...

Putte ja taistelumerkit

Jöröjukka

Tuulitukka

Pienten puolella tunnelmat ovat rauhallisemmat: eteläseinustalla on mukava ottaa päivätirsat auringon lämmittäessä kylkeä ja puojin tarjotessa tuulensuojaa pohjoiselta puhurilta...

"vähän" harmaantunut mummoponi 31-vee

Mummo ja mummon alamaiset, Latte ja raviaasi-Asko

 

Pakkasessa on hyväkin puolensa: isäntä kävi kokeilemassa jääradan vesitilannetta tuloksella, että 50 metrin pätkää lukkunottamatta vesi on poissa ja rata taas lähes käyttökuntoinen. Vesikohta tietenkin jäätyi heti radanaukaisun jälkeen niin liukkaaksi ja kopuraiseksi, että täytyy käydä sitä vielä vähän fiksailemassa ennen kuin päästään kunnolla treenihommiin.

Puten kanssa on käyty toisenkin kerran kirkonkylän radalla jäärataa odotellessa. Tällä kertaa pojalla riitti virtaa niin, että sai ihan tosissaan pidätellä. Komiaa (vaikka itse sanonkin) ravia paineli menemään pitkät pätkät ja melkein yhtä komeita pukkejakin heitteli menneessään. Tällä kertaa takasuora ei mennyt huuteluksi ja odotteluksi niin kuin edellisellä kerralla, vaan reipas meno jatkui muutaman kierroksen. Kotona hölk onkin paljon hillitympää, tottapa nuorta vireää juoksijanalkua ei kiinnosta kotinurkkien peltoteiden kierteleminen.

Ajotreenit jatkuu

Harjoituspäiväkirja alkaa pikku hiljaa täyttymään ajoista ja kommenteista. Putte-possu hölkyttelee jo varsin tottuneesti peltotien kurvit ja mittariin kertyy pari-muutama kilometri kerrallaan (=vajaa puolisen tuntia hölköttelyä). Urho- setä puolestaan on ollut muutaman viikon liikuttelematta; joko sain sen selän hangattua kipeäksi satulalla tai sitten se nitkautti jonkin lihaksen viimeisellä ratsastuksella villitessään. Ollaan nyt pidetty selkää lämpimänä BOT:n avulla ja pian aletaan hellävaroen hieromaan. Toivottavasti päästään pian taas Urkinkin kanssa liikenteeseen!



Asko-aasi kuntoilee

Urhon liikuttamattomuudesta johtuen on myöskin tallimme pitkäkorvavahvistus Asko saanut ihan vain tarhailla rajoitetulla ruokinnalla. Viikolla saatiin Puten "personal traineri" taas kylään ja Askollekin avautui uusi maailma; kärryt perään ja menoksi! Entisessä kodissaan Ruotsissa Askolla on ollut ainakin satula ja suitset yllänsä, joten valjaiden pukeminen ei tuottanut ongelmaa. Kärryjä perään soviteltaessa aasi nökötti paikallaan kuin tatti ja vain korvat kääntyivät taaksepäin pyörien rahinaa kuulostelemaan. Joko Askolla on ajettu ennenkin tai sitten on kyse aasien mahtavasta mukautumiskyvystä, sillä ensimmäiset kierrokset peltotiellä ensin takana kävelle ja sitten jo vähän kärreille painoa laittaen, sujuivat maillkaasti. Ainoa ongelma oli kääntymisissä, sillä aisan pää tökkäsi ikävästi niskassa olevaan vararasvamakkaraan. Seuraavilla kerroilla jätettiin vähemmän aisanpäätä näkyviin, joten kääntyminen oli helpompaa (vaikkakin hiomista vielä on!).

Aasien kanssa touhutessa pitää muistaa, että niille pätevät hieman eri käyttöohjeet kuin hevosille. Hevonen pelästyessään  reagoi pakenemalla, mutta aasi usein pysähtymällä. Itse ole järkeillyt asian niin, että aasi töppöjalkaisena ei välttämättä pääse juoksemalla petoa karkuun ja suin päin karkuunjuoksentelu kivisillä alustoilla (siis siellä aasien alkukodissa) voi saattaa sen vain suurempiin ongelmiin. On siis järkevämpää pysähtyä harkitsemaan, ennen kuin toimii! Yleensäkin meidän hoitoaasit pysähtyy, jos eivät ole varmoja seuraavan askeleen turvallisuudesta (esim. lumen alta pilkottava asfaltti). Ensimmäisillä ajelukerroilla Asko ei ole juminut paikalleen kertaakaan, vaan on kipitellyt kärryt perässään kuuliaisesti peltoa ympäri.

Vapaus!

Kukaan ei ole karannut tai karkuutettu, vaan itselläni koitti koko kevään mittainen vapaa! Talvilomalta jatkan sujuvasti kolmen kuukauden vuorotteluvapaalle. Tarkoittaa sitä, että on aikaa paitsi puuhata kaviokkaiden kanssa, myös tehdä niitä kaikkia rästiin jääneitä kotitöitä (hmm, ainakin vinttikomeroihin olisi ihan kiva päästä sisälle, eikä vain ovelta kurkotella tavaroita...).

Samalla hevosten ruokinta muuttuu säännöstellymmäksi. Parin kuukauden aikana on syötetty muutama paali  vapaasti "isoille". Urholle tämä passaa varsin mainiosti, mutta Putte ei osaa hillitä syömistään, vaan on paksu kuin... -possu! Nyt olen siis päivisin kotona ruokkimassa hevosia, joten yhdessä säännöllisen liikunnan kanssa saadaan varsa varmasti edustuskuntoon kesäksi.

Kasvu

Putte on siis kasvanut sivusuunnassa varsin vauhdikkasti. Korkeutta ei ehkä niinkään; viikko sitten (22.2.) säkämitta oli n. 145,5cm ja pepun päältä 152,5cm (mitta voi heittää pari senttiä suuntaan tai toiseen). Samalla metodilla mitattiin marraskuussa 145,5cm ja 148,5cm.

Puten ratatreenit

Putelle on nyt sitten varattu paikka ensi syksystä lähtien ammattitreenarille. Koska haluamme nähdä, mihin varsasta oikeasti on, tunnustimme sen tosiseikan, ettei meillä riitä taito eikä aika ja puitteetkin täysipainoiselle valmennukselle ovat puutteelliset. Tulevalta valmentajalta kyseltiin tälle keväälle treeniohjeet, jotka kehottavat juoksuttamaan varsaa kärryjen edessä 3-4 kertaa viikossa 5-6km kerrallaan. Reipasta hölkkää, mutta varsaa kuunnellen niin, että tahti säilyy ja varsa juoksee rennosti.

No, meidän peltoteillä pääsee reippaasti jonkun pätkän kerrallaan, joten päätettiin käyttää varsaa kirkonkylän radalla, nyt kun Sannakin oli apuna ja neuvojana. Edellisestä kuljetuksesta oli jo kulunut lähes puoli vuotta, joten vinkaan mennessä varsan piti vähän miettiä. Kyytiin mentiin kuitenkin lopulta hyvin, mutta  matkalla  Putte hermoili. vaikka ei vinkassa melskannutkaan; perille päästyä kopissa odotti hikinen varsa :(

Radalle ei ollut muita hevosia ja Putte käyttäytyi varsin mallikkaasti ja valjastuskin saatiin hoidettua tuttuun malliin. Olin aikonut ensin vähän kävelyttää varsaa rataan tutustuen, mutta kun poika halusi heti hölköttelemään, annoin sen mennä. Takasuoralla Putelle tuli muiden kaipuu ja se keskittyi lähinnä hirnumiseen. Toisia hevosia ei majaile kuuloetäisyyden päässä, joten vastausta se ei saanut, vaikka olisi mieluusti jäänytkin sitä odottelemaan. Kaarteet ja etusuoran reipas varsa hölkötteli reippaasti, välillä laukkaa tarjoten, mutta antoi sen heti alas. Kaiken kaikkiaan hienosti Putte suoriutui ensimmäisestä ratatreenistä!

Putte-possu hölkällä

Tilaa riittää...

Tuli pikku hiki