Puten treeniviikko

Syysloma vierähti nopeasti hepojen kanssa puuhastellessa. Sanna oli korvaamattomana apuna Puten ajo-koulutuksen ensi hetkillä. Siitä suurkiitos, eipä oltaisi tässä pisteessä ilman hänen apuaan!

Tiistaina laitettiin siis kärryt ekaa kertaa perään (siitä juttua edellisessä postauksessa).

Keskiviikkona mentiin ensin kierros takana kävellen ja sitten eikun kyytiin... Ekaa kertaa ekan oman kasvatin kärryillä, aika mahtavaa! Enemmän kuin kärryt kiinnosti ja vaivasi Puttea taasen Sannalla oleva naru... Varsalla näytti kävellessä olevan aikaa keksiä kaikenlaisia koiruuksia, joten jonkin verran pyydettiin sitä hölkkäämään, jolloin menokin oli suorempaa. Kuvaajaksi saatiin Aapo 6-vee. Tämä paparazzi jaksoi kuvata koko harjoituksen alusta saakka yrittäen vimmatusti saada kuvattava pysymään kameran tähtäimessä (hieman huvitti YouTuben  "Videosi näyttäisi hieman heiluvan, korjataanko?"-kommentti!). Ekaa kertaa kokeilin myös videon muokkaamista, josta tuloksena seuraava:

Torstaina päätettiin, että valjastus ruvetaan tekemään seinässä kiinni, niin kuin jatkossakin tullaan tekemään. Liikkeelle lähdettäessä pitääkin sitten peruuttaa, ennen kuin pääsee matkaan, joten hyvää harjoitusta sekin. Olin kysynyt naapurin entisen kaupparakennuksen omistajalta (sekä nykyisiltä vuokralaisilta) luvan käyttää kaupan ympäri kulkevaa tietä ajo-opetukseen ja kun luvat oli saatu, voitiin treenilenkkiä pidentää tuplaksi. Samalla päästiin siedättämään Puttea ohi-ajaviin ja vastaantuleviin autoihin kaupan edessä olevaa levikettä kulkien. Tällä kertaa mentiin jonkin verran jo ilman talutusapua ja varsakin pääsi hölkkämään reilummin (vaikka Sannalla ei olekaan ihan lyhyet jalat, ei ole reilua juoksuttaa häntä kuitenkaan kierrostolkulla). Tiellä olevat isot lätäköt aiheuttivat vähän mutkittelua, samoin piti ihmetellä vähän mihin tukena ja turvana ollut taluttaja jäi välillä, kun ei vierellä kulkenutkaan. Potkuremmikin testattiin Puten innostuttua tiellä hölkkäämisestä ja toisen kerran vielä auton ohittaessa takaa päin...

Perjantaina oli vielä aamulla aikaa treenailla ennen Sannan poislähtöä. Liikennettä oli enemmän tiellä, joten vielä vähän epävarman ohjauksen vuoksi Putte pidettiin narun nokassa koko ajon ajan, ettei seikkailisi tielle autojen sekaan. Kehittymistä oli jo havaittavissa; päänviskominen on jo hieman vähentynyt, joten kulku oli suorempaa eikä autoillekaan tarvinnut yrittää näyttää pukkeja. Nyt on hyvä jättää Putte miettimään tämän viikon touhuja ja palata viikon- parin päästä uudelleen asiaan.    

Ekoja kertoja

Syksyn ensilumi ja Puten ensiajo       foto: Sanna E.

Tänään oli sitten se suuri päivä, Putte sai kärryt peräänsä!

Eilen illalla haettiin kummi-Sanna linja-autolta ja vielä illan kähmässä piti tietysti vielä käydä ohjasajolla; pimeä itsessään oli uusi tekijä, samoin hyvin löysällä oleva sekki. Asiaa eivät auttaneet tallista heinien äärestä huuteleva Urho, saati tarhasta nuoren miehen perään hirnuva Mummoponi. Kuitenkin homma sujui suht mallikkaasti, vaikka tien päällä naapurin kohdalla tepastelevaa ihmishahmoa piti hieman tuijotella, sekkiä piti yrittää ravistella pois ja pellon kiertoon tarvittiin talutusapua. Mutta olosuhteet huomioiden meni sen verran hyvin, että päätettiin seuraavana päivänä koettaa kärryjä perään.

Pakkasen kruunaamana aamuna (ihana välillä vähän kuivempi keli!) suunnattiin Kuusijärvelle; pitihän Sannan käydä "reenaamassa" pari suomitammaa, sekä mikä olennaisinta, hakea Ne Kärryt lainaan (Kiitos Onni!). Kotiin palatessa alkoi taivaalta tipahtelemaan valkoisia hiutaleita... Ennenkuin Putte oli saatu valjastettua, oli lumisade ehtinyt runsastua ja muuttua rännän kautta lähes vedeksi. Mehän ei olla sokerista, joten ei muuta kuin menoksi! Ensimmäinen kierros navetan ympäri mentiin entiseen malliin takaa ajaen. Sitten Sanna lähti mukaan vetäen perässään kärryjä Puten takana ja vierellä. Tässä vaiheessa oli helpompi taluttaa Puttea, kuin ajaa takaa. Poika ei ollut mukana kulkevista kärryistä millänsäkään, enemmän sitä kiinnosti yrittää pureskellä narua, jolla sitä talutettiin ja yrittää päätään ravistellen selvitä sekistä erilleen. Parin kierroksen jälkeen kärryt laitettiin Puten perään niitä kuitenkaan vielä kunnolla kiinnittämättä, jotta paniikin sattuessa ne saataisiin helposti pois. Sanna kulki edelleen vierellä kärryistä huolta pitäen. Lopulta kaiken sujuessa hyvin, kiinnitettiin kärryt kunnolla ja saatoin siirtyä taakse ajamaan Sannan hoitaessa talutuksen. Putte oli kyllä uskomattoman fiksusti! Kääntymisissä ei suurempaa ongelmaa; kerran jopa jouduttiin kääntymään liiankin jyrkästi niin, että aisat ottivat kunnolla kylkiin, mutta Pute vain väisti aisojen painetta ja kääntyi tosi hienosti. Samoin pysäytykset sujuivat hyvin ja orhipoika malttoi seistä loppuun sen verran hyvin, että ehdittiin juosta kamera sisältä ja saada Se Ensi Kuva! (Tarkoitus oli tietysti kuvata koko juttu videolle, mutta useiden yhteensattumien vuoksi kameran taakse ei löytynyt ketään).

Puten jäädessä talliin kiitosten ja heinien kera, päätettiin liikuttaa myös Urho. Ajolenkin alkupäässä on aika suuri silta, niinpä Sanna läksi varmistamaan sen ylitystä ekalla kerralla. Ei päästy sillalle asti, kun takaa tuli täysperävaunurekka. Hieman (tai oikeastaan aika paljon) hirvitti ja Sanna viittelöi kuskia hiljentämään (eivät todellakaan aja 60:iä!). Rekan ohittaessa Urho hieman nopetti kävelyään, muttei sen kummempaa. Mahtava hevonen! Käytiin Urhon kanssa hölkkälenkki soratiellä ja eiköhän takaa tullut vielä traktorikin kärryineen. Siitäkin selvittiin samaan malliin. Lisäksi Urho on tosi kiva ajettava; hölkkää pyydettyä vauhtia ja pudottaa käynnille ääniavuilla. Taitaa olla mainio opetuskaveri Putelle!

Kuinka varsa oppii syömään porkkanaa...

... ja muita lokakuun kuulumisia 

Vaikka sataa ja sataa aina vaan (paitsi tänään), olen saanut aikaiseksi puuhailla Puten ajokoulutusta taas hivenen verran eteenpäin. Jos joskus meinaa saada pojalle kärryt perään, pitäisi ne (siis kärryt) olla ensin olemassa. Kylän entinen hevosmies on kaupitellut Puten syntymästä lähtien entisiä koppakärryjään. No, päätettiin käydä vihdoin vilkaisemassa mokomia ja sieltähän ne löytyivät, ladon kupeelta romurautojen alta, omalta paikaltaan, mihin entinen hevosmies oli ne kymmenisen vuotta sitten parkkeerannut. Vankkatekoiset, tehtaan kärryjen mitoilla tehdyt koppikset vaihtoivat sitten loppujen lopuksi nimelliseen hintaan omistajaa. Kotona tutkailtiin taivaansinisiä kärryjä hieman tarkemmin; renkaat kaipasivat ainakin uusia kumeja, ja penkki kokonaan poistoa (oli mallia "läpi-istuttava") ja joitakin ruostekohtia hieman tuunailtava, mutta eiköhän niistä vielä kulkeva peli saada.

Voi toki olla, ettei sinikärryrojekti ehdi valmistua ajoissa Puten ensiajoa silmällä pitäen, joten kääntynemme kärryjen puutteessa ihan nykyisten hevosmiesten puoleen... Siitäpä sopivasti aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen. Pitkän linjan suomenhevosmies Onni kävi tänään katsastamassa tulevan ravurimme. Kehui kovin hyväkroppaiseksi ja lohdutteli mahapömpön katoavan, kunhan ajelemaan aletaan (Urho-sedän lihotuskuuri on jostakin syystä näkynyt oripojan vatsan ympärillä...). No, pitihän sitä sitten kokeeksi laittaa poika valjaisiin ja käydä pienellä ohjasajolenkillä. Hieman jännitti, minkä hepulin se saa kehitettyä (viimeksi ajohommat meni vähän plörinäksi, kun Urho huuteli koko ajan tallista, ja Putte tietysti jäi aina kuuntelemaan ja huutelemaan takaisin. Pariin otteeseen peltotieltä kotiin päin käännyttäessä otti sellaiset spurtit, että oli ihme, että pysyin pystyssä ja sain vielä jätkänkin hallintaan. Tästä viisastuneena Urho sai talliin ison kasan heiniä, jotta olisi huutelematta ja häiritsemättä oppilaan keskittymistä.)

Valjastus sujui taas hyvin Puten ollessa vapaana karsinassa. Olen nyt vaatinut paikallaan pysymistä ja vain sitkeästi palauttanut sen alkuperäiselle paikalleen, jos jalat vievät levotonta varsaa ympäri karsinaa. Vielä kiitosrapsutuksia paikallaan pysymisestä ja varsa oppii yllättävän nopeasti, mitä siltä odotetaan. Pihalla vaadin myös paikallaan seisomista, ennen kuin pyydän sitä maiskuttamalla eteen. Tänään meni tosi hyvin; liikkeelle päästiin ilman pepusta tuuppaamista ja vain parissa paikkaa piti auttaa taluttamalla tai tuuppaamalla, kun jäi katselemaan uusia asioita tai yritti napsia ruohoa kulkiessaan. Onni kehui kovasti Puten olevan oikealla tiellä kohti ravurin uraa. Pyysin vielä Onnia näyttämään sekin virittämisen, jos sitä vaikka pidettäisiin ainakin vihreän kauden yli, ettei tulisi niitä turhia stoppeja ruohotupsujen kohdalla.

Tänään soitti sopivasti Putte-pojan kummitäti Sanna. Hällä on lomaa ensi viikko, samoin minulla, joten eiköhän Puttea yritetä sitten jo kärryjen eteen!

Laitetaanpas tähän väliin vähän kevennykseksi Puten ja Urhon syyspäivän tarhailua....

Vähän matsia

...ja pikkuisen vielä lisää

Parta-Putte

Poseerataan välillä (romut takana on TIETYSTI naapurin)

Pitkälettinen jätkä

Vähän ravia...

..ja toiseen suuntaan.

Notkea kiepahdus...

...

...ja etusen ojennus.

Urhon pitkät jalat (jotka eivät meinanneet millään mahtua samaan kuvaan muun kropan kanssa!) kiidättivät setää pitkin peltoa. Onneksi on jo hokit alla, muuten olisi saattanut käydä köpelösti...

Urholle on muuten laitettu kuvia myös kaviokaslaumamme esittelysivulle...

Ja sitten vielä loppuun Puten porkkanan syöntiharjoittelua. Jos ruokakupissa on mitään pikkusormenpäätä isompaa, mukeltaa tämä poika ne varmasti suustaan ja niin jäävät kupin pohjalle niin omenan, kuin porkkanankin palaset. Vaikka emänsä kupissa näitä herkkuja vuosi sittenkin löytyi, eivät ne jostain syystä pojalle maistuneet. Omenat menivät, kun viikon totutin pienen pieninä palasina, mutta porkkana jäi kuppin, vaikka sen olisi raastanut. Tänä syksynä sadonkorjuu tarkoittaa taas sitä, että anopin porkkanamaan pienimmäiset porkkanat ovat varsineen päivineen tarjolla elukoille. Putte tykästyi kovin porkkanan varsiin ja yritti heilutella oransseja mötiköitä pois vihreiden varsien päistä ja mukelsi suuhunsa eksyneet porkkanat maahan. Vaan ahneus voitti (Urho kyllä olisi pistellyt Putenkin eväät suihinsa) ja niin vain piti Putenkin rohkaistua puraisemaan tuota epäilyttävää möykkyä! Nykyään porkkanat sujahtavat sulavasti huulien lomasta suuhun hampaiden hienonnettaviksi ja sitä tietä mahaan.

Lisää harjoittelua

Eieln kävi kenkääjä siistimässä kesäkaviot. Putte käyttäytyi taas ihan asiallisesti, eikä itse kavioissakaan ollut moittimista. Kun nyt varsa sitten oli valmiina karsinassa, päätin jatkaa ohjasajoharjoituksia. Ensin tietysti piti hakea sekä isäntä avuksi, että kamera, jotta saatan pitää lupaukseni (meni syteen tai saveen, niin itselleen pitä olla rehellinen ja kaikki näyttää, meni miten meni).

Silojen ja muiden vermeiden pukeminen on nykyisin jo tuttua puuhaa ja niin päästiin pian matkaan. Tällä kertaa pihateitä kiertelemään. Isännän apua tarviittiin hieman alkuun suunnannäyttäjäksi, mutta pian hän sai siirtyä kameran taakse. Ensimmäinen puute, mikä tuli videota katsoessa mieleen on KYPÄRÄ! Putte tuntuu hyvin luotettavalta, mutta silti pitäisi aina pitää kypärää, eivätkä turvakengätkään pahitteeksi olisi...

Itse harjoitus meni lopulta OK; saunan kulmalla neuvoteltiin hetki siitä, onko jo eväiden syönnin paikka, mutta siitä päästiin lopulta kunnialla eteenpäin. Myös tallin oven ohittaminen sujui lopulta hyvin, vaikka Urho sieltä huutelekin kaitsettavansa perään.   

Ihan pakko kertoa...

,,, miten hieno ja järkevä ja viisas ori meillä on kasvamassa!

Loppukesästä olen käynyt "raviopissa" paikallisella tallilla, jossa majailee 4 ravurinuransa eri vaiheissa olevaa suomitammaa. Omistajat Onni ja Seija sekä puten-kummi-treenari -Sanna ovat kärsivällisesti vääntäneet rautalangasta minulle kaikenmaailman remmejä ja rensseleitä, mitä tähän raviurheilun maailmaan kuuluu. Olen saanut myös "pidellä ohjia" parilla lenkillä (oma ajo-oppini on rekimaailmasta ja Nelli-Muorin minulle opettamaa, joten kokonaan uuteen maailmaan ollaan siirtymässä!).  Heille siis kiitokset tähänastisesta, lisäoppia (ja ne kärryt) tullaan hakemaan, kunhan keretään.

Sitten siis tämänpäiväiseen. Viime keväänä/kesän alussa en siis saanut aikaiseksi kuin pari kertaa tutustuttaa Puttea ohjasajon saloihin. Tänään sitten päätin, että vitkuttelu saa loppua! Puten kanssa harjoittelin eilen pyöröaidassa (jota siis en ollut saanut aikaiseksi purkaa kesällä, vaikka tarkoitus oli...) äänikäskystä liikkeelle lähtöä ja pysähtymistä. Puttea ei olisi huvittanut juuri juosta, mutta pysähtyminen sujui paremmin kuin hyvin. Itseasiassa se pysähtyi jo pelkästä pysähdyksen ajettelemisesta (lukee siis kehoni tiedostamatonta elekieltä paremmin kuin minä itse), joten piti vain liittää "ptruu, seeeeeis" pysähtymiseen. Siinäpä se seisoi kuin tatti, kun kävin kiiitokset rapsuttelemassa ja siirryin itse taas keskelle. Ja liikkeelle maiskutuksesta. Tarvitsisin kyllä jonkun vahtimaan itseäni, sillä varmasti välillä "suljin" omalla rintamasuunnallani Putelta liikkumatien ja se saa ristiriitaisia komentoja (ääni pyytää eteen, mutta keho käskee pysähtyä).

Niin, siis se tämänpäiväinen. Päätin harjoitella silojen kanssa takaa-ajoa (siis sitä ohjasajoa, niin kuin olen nyt sanankin oppinut). Tiettyjen olosuhteiden pakosta ei harjoituskaveria ollut pyydettävissä apuun, joten, niin pöljää kuin se onkin, ajattelin selviäväni yksin. Tietysti harjoittelu tapahtui pyöröaidassa, jotta ei olisi tarvinnut kovin kaukaa Jätkää pyydystellä, jos tiemme jostain syystä olisivat erkaantuneet. No, Putte aidantolppaan kiinni, suitset päähän ja silat selkään. Tähänasti meni suht OK ja Puttekin alkoi syömään heinää aidan alta, joten se oli varsin rauhallinen. Kunkkereista olin ostanut ale-ajo-ohjat; tietämättömyyttäni jotkut hiivatin ranskalaiset (malliltaan) viritykset, joissa oli tusina käsilenkkejä, joihin seota! Uutuudenkankeiden ohjien solkien kiinniväkertäminen oli ainoa asia, mihin Putte meinasi hermostua, mutta lopulta olimme valmiit.

Ekakierros mentiin rinnakkain. Pyysin välillä seis ja kiristin hieman ohjia. Putte kulki suht hyvin, joskin oli hieman sen oloinen, että olisi tiennyt mukavampaakin tekemistä. Itse olin lähes solmussa ranskalaisten ohjien ja riimunnarun kanssa, joten heitin narun pois ja siirryin Puten taakse. Maiskuttamalla pyysin eteen ja tuuppasin samalla pyllystä, niin päästiin liikkeelle. Ähertämiseksihän se suurelta osin meni ja kiitän todella, ettei tarha ole tien varressa ihmisten silmissä, vaan rannalla saunan takana! Lopulta Putte kulki jopa suoraan muutamia metrejä, että ehdin pyytää välillä myös "ptruu seeeis". Ja liikkeelle äänellä ja takapuolesta työntämällä... Kunnes jossain vaiheessa Putte protestoi alkamalla peruuttaa syliin. No, annoin sen peruuttaa ja pyysin vielä pari metriä ylimääräistä ja kun sitten pyysin maiskuttamalla eteen, se suorastaan lennähti raville, jonka antoi pidättämällä heti alas. Nyt alkoi "lyyti kirjoittaan" ja Putte kulkemaan.Oikein tunsi, miten se hoksasi, mitä takana ähertävä emäntä oikein oli vailla! Vänkyilemättä se käveli suoraan, kunnes pyysin käännöstä jompaan kumpaan suuntaan ja silloin se kääntyi sievästi niskasta myödäten! Ainoastaan pysähdyksissä oli nyt tekemistä, mutta liikkeelle lähdöissä ei tarvittu enää lähikontaktia (paitsi tietysti kiitosrapsutukset!), vaan maiskutuksesta lähdettiin reippaasti liikkeelle. Lopetin siltä erää siihen. Vehkeitä riisuessa Putte seisoi ihan hiljaa, oppiminen lienee rankkaa puuhaa!

Kun kerran kokeilutuulella oltiin, päätin hieman muistutella Urholle ratsastusasioita. Urho on ollut kuulema kymmenkunta kertaa ratsuhommissa. Turvallisesti pyörössä tutustuttiin ensin satulaan ja yläpuolella olevaan ihmiseen, sitten painoon satulassa, kunnes kiipesin tynnyrin päältä kyytiin. Kylläpä tuntui kapealta ja kiikkerältä ja ennen kaikkea korkealta Nelli-muorin jälkeen. Muutama kierros kävelyä molempiin suuntiin, jokunen pysäytys ja niin oli Urho-sedän urakka ohi. Hassu ruuna seurasi vielä perässä pitkin tarhaa, kun kokosin kamppeita ja tynnyreitä pois aidasta.

No niin, ne jotka jaksoivat tänne asti lukea, saavat lupauksen seuraavasta koulutuskerrasta kuvien/videon kera. En ehtinyt kuvaajaa varaamaan ajoissa tälle päivälle.   

Jätkä on sitten kotiutunut!

Nyt on sitten ne laitumelta haku -videotkin ladattu, tervemenoa katsomaan.

Pari päivää sitten siis haettiin Putte kotiin orilaitumelta. On kuin poika ei olisi kotoa poissa ollutkaan; kaikki sujuu niinkuin ennenkin talutuksia ja hoitotoimia myöten. Ainostaan tukka on kasvanut ja laitumelle lähteneestä vuosikkaasta oripojasta on tullut vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen "Jätkä".

Putte kotona kesäleirin jälkeen

Himpun on tippunut läskit kyljiltä, mikä sinänsä oli kyllä tavoitekin, mutta vähän heinämahaa jäänyt sivuprofiiliin roikkumaan. Kroppa tuntuu kasvaneen ja takakorkeutta tulleen reilusti lisää, koskapa etupää näyttää nyt kovin epäsopusuhtaisen pieneltä (alakaula ei ainakaan komista kuvaa...). Pääkään ei ole kasvanut, sillä kesä alussa olevat päitsien säädöt ovat edelleen passelit. Tokihan varauduin laitumelta hakiessa yhtä kokoa isompiin päävehkeisiin, mutta ne olivat kyllä vielä aivan liian suuret.
 

Jätkä sivulta

Jätkällä on nyt siis seuranaan "Setä" Urho. Urkki vaikuttaa varsin mukavalta, mutta on toooosi ISO, eikä taida itsekään aina tietää missä kavionsa ovat, sen verran monesti on viisi alimmaista ollut taluttajan... Täytynee vähän harrastella sen kanssa, niin opitaan molemmat toistemme tavoille.

Urho-Setä

 

 

 

 Urho ja Putte näyttävän tulevan juttuun hyvin. Urho pitää sopivaa jöötä Putelle, ei simputa turhasta, jopa kaveeraakin välillä, mutta kertoo kyllä selkeästi, kun varsa alkaa käydä hermoille. Ja Putte poistuu kauemmas kohteliaasti.

Oho, nehän jopa rapsuttelee keskenään...

 

 

 

 

Alkuun olin huolissani, antaako Urho Puten käyttää katosta, mutta se olikin Urho, jolta vei jonkin aikaa tajuta katoksen käyttömukavuus ja hyvin pojat mahtuvat sinne yhtä aikaa. Onneksi katos on "läpijuostavaa" mallia, niin että ahtauden tullen mahtuu hyvin poistumaan paikalta.

Setä ja Jätkä päivälevolla

Pojat kotiin!

Syyskuun ekalla viikolla tuli tieto, että nuorten oripoikien kesäleiri päättyy vasta 13.9. Uusiksi meni parit suunnitelmat; Rovaniemen varsanäyttelyyn ilmoittautuminen olisi jo 10.9., joten en ennättäisi nähdä Puttea ennen sitä. Soitto laitumenvalvojalle kertoi, ettei ainakaan laihtumaan ollut poika päässyt (sieluni silmin näin kuvan polvissa roikkuvasta heinämähasta!), ja aikaa seisotus- ja juoksutusharjoituksiin olisi vain viikko ennen 20.9. olevaa näyttelyä. Puten kavionhuollon olin varannut jo aiemmin 12.9. olevaksi, mutta se piti muuttaa, koskapa vuoltava ei olisi vielä tuolloin kotona! No kenkääjämme ystävällisesti kaiveli kalenteristaan ajan 19. päivälle, joten juuri ja juuri olisi ennätetty kaviot siistiä näyttelyyn.

Sitten hoksasin, että Oulun 24. päivän näyttelyyn voi ilmoittautua vielä 14.9. eli ennättäisin oripojan näkemään ennen sitä ja voisi samalla reissulla kuvauttaa koivet irtopalojen varalta ja tutkia suunkin sudenhampaita silmälläpitäen. Soitto klinikalle kertoi Puten olevan vielä himpun nuori, jotta mutoksia voi vielä hevosen kasvaessa tulla. Koskapa mitään oireita ei nivelien tai suun suhteen ole ollut, niin päätin, että käydään sitten myöhemmin klinikkareissu ja jätetään näyttelykin väliin tällä kertaa.


Uttini Hornline l. Urho  
 
Ennen Puten tuloa piti vielä hakea Urho-setä valmiiksi odottelemaan kaitsettavaansa. Viime pyhäiltana sitten ajelimme Marraskoskelle ja käytiin ensin moikkaamassa Nelli-muoria.

Rautiaita liinaharjoja laumallinen, Nelli etummaisena

Nelli kuuluu sopeutuneen laumaan hyvin, eikä tuo juuri meidän perään muuta haikaillut, kuin muutamaa rapsutusta ötönpuremiin. Ennen Urho-sedän kyytiin laittamista käytiin Tapanin kanssa sillä hieman koe-ajolla, jotta tiedän sitten mitä tuleman pitää, jos sitten kotona ajellaan.

Kotona oltiin myöhään illalla, mutta reippaasti Urho tuli perässä tarhalle, vaikka alkoi jo olla melko pimeä ja paikkakin vieras (onneksi tarha/saunakujalla on nykyisin valot). Aasitkin ohitettiin varsin tyylikkäästi. Muistossa on vielä se ilta, kun pitkäkorvat saapuivat kuun vaihteessa ja LainaLauma vietti unettoman yön niitä vahdatessaan! Caro halusi ehdottomasti heti tutustua komeaan tummaan Ruunaan, joten sai mennä samantien Urholle kaveriksi. Muutaman kiljumisen jälkeen (Urho oli ehkä vähän hämillään äänekkäästä kääpiömummosta) tämä hieman epäsuhtainen pariskunta (Urho 170cm ja Caro 100cm) asettui iltaheinille tarhaan.

Kuvia ei Urho-sedätä ole vielä saatu, mutta jospa tässä jonain päivänä, kun on nuorimies Puttekin jo kotona...

Vuosikkaiden orien laidunkauden päättäjäiset

Lautta

Hieman ennen määräaikaa olimme perillä lauttarannassa. Muut omistajat olivat jo paikalla, lauttaa vielä odoteltiin.


Lauttamatka saareen kestää ehkäpä kymmenen minuuttia...

Orien omistajat lauttakyydissä

Kohti Javarussaarta

 

 

 

 

 

 

Javarussaaren kiertoa

Läksimme hakemaan poikia sieltä päästä saarta, jossa ne kuulamma ruukaavat olla, ja josta ne elokuun alussakin tapasimme. Eivätpä olleet orhit oletetulla paikalla. No reilusti puoli saarta saatiin kiertää (hyvät polut on hevoset tehneet ja maasto helppoa, joten meni ihan mukavasta iltalenkistä), ennen kuin ensimmäiset kaviokkaat ilmaantuivat näkyviin.

Isot pojat löytyivät ensin...

 Putte ja Joihun Jymy olivat eräällä aukiolla, mutta pienempiä ei näkynyt. Niiden omistajat läksivät eteenpäin etsimään ja mekin seurasimme, kun oltiin saatu pojille päitset päähän. Pian kaikki olivat kiinni ja marssi takaisin lautalle saaren ympäri alkoi.

Putte kulki kärjessä, kun se on niin paljon mukavampi talutettava ensimmäisenä. Muiden takana tullessaan sillä on aina niin kiire, enkä halunnut alkaa saaressa sitä kovin komentelemaan. Koskapa ekana oltiin, niin myös lautalle piti mennä ensin. Hetken urhea orhini empi, mutta astui sitten reippasti sillalle ja käveli kyytiin. Muiden kanssa pitikin sitten vähän neuvotella lauttaan tulosta. Itse lauttamatka meni taas hyvin (kts. elävien kuvien osastolta video!).

Samoin vinkaan meno sujui meidän pojalta hienosti. Kaveri vähän rymisetli omassa kopissaan, mutta Putte ei liiemmin siitä ottanut pulttia... Puolimatkassa kotia pysähdyttiin tauolle ja kurkkasin oripojan vointia. Suu täynnä heiniä katseli varsin levollinen varsa kopista, joten kaikki enemmän kuin hienosti!

Kotona oltiin sen verran valoisaan aikaan, että päästin Puten Urhon kanssa laitumelle tutustumaan. Hienosti meni sekin, lähinnä toistensa nuuhkimista ja Urhon taholta pientä ojennusta siitä, minne suuntaan se halusi nuoren miehen liikkuvan... Tähän asti siis kaikki sujunut enemmän kuin hienosti!