Palloilua

Pellonpään kaviokkaiden kevättalvi on kulunut hyisissä merkeissä. Kun päästiin niistä kolmenkympin aamupakkasista, on tuuli pitänyt huolen ilman purevuudesta. Vaikka aurinko on paistanut pari viikkoa putkeen, lienee tämä päivä ensimmäinen, jolloin vesi on tippunut räystäiltä...

Pakkasessa on hyvätkin puolensa; jääradan kestävyyttä ei ole tarvinnut epäillä. Toisaalta tuuli ei ole lainkaan kiva "ajokaveri". Putelle olen jopa joutunut välillä pukemaan ajoloimen selän kylmettymisen estämiseksi. Tuuli myös liikuttaa lunta välillä riesaksi asti kinostaen jääradan ajokelvottomaksi...

Tuulen työtä...

Olen seuraillut monista blogeista, miten mielellään varsat leikkivät isoilla palloilla. Niinpä sitten, kun kaupungissa käydessä osui eteen halpakaupan 7 euron pallo, piti se tietysti kokeeksi hankkia. Ekan päivän leikki pallolla tuuli, mutta sitten Putte -ja Urhokin sai liikettä kinttuihin toisen riekkuessa...

Poijjaat hölkällä

Jippii, jäärata on vihdoinkin kunnossa! Yksi ilta jäätikön tasoistusta käsipelillä (kädet on hellänä vieläkin siitä hakkaamisesta), yksi aamu lumen levitystä ja päälle pikku pakkanen, niin valmista tuli. Kävin samana iltana hieman ylivireän varsan kanssa koekierroksella. Hyvä oli ajaa, sain vielä kaupanpäälle ilmaiset selluliitinpoistotäristykset, kun lumetuksen jäljiltä traktorin takapyörien jäljet olivat jähmettyneet pykälille... Seuraavana aamuna isäntä kävi vielä viilailemassa pahimmat pois; selluliiteille olisin mielelläni sanonut hyvästit, mutta kärryn vetäjän kannalta ajatellen parempi on ajella tasaisemmalla.

Seuraavat juoksut juostiinkin miesten kesken, kun isäntä innostui kärryille. Ekat kierrokset menivät Putella vähän laukkailuksi, mutta kun pahimmat höyryt oli päästelty, oli ravikin taas mukavaa seurattavaa.

Personal trainerille terveiset; lasti osataan purkaa myös juoksun aikana (kts. video!).

Treenin jälkeen on mukava pestä enimmät hiet pois ennen loimitusta ja iltapalaa. Koko talven olen odottanut, että hevoset piehtaroisivat muuallakin kuin sisällä ja nyt kevään tullen ovat molemmat isot sitä harrastaneetkin. Putte, toisin kuin emänsä, käyttää pienen loimettoman hetken treenin jälkeen hyväkseen ja ottaa lumipesut selällään. Ei varmaan nahkaakaan kutita niin paljon sitten myöhemmin... Putte antaa myös Urhon piehtaroida nykyään rauhassa, eikä heti hyökkää sen kimppuun, kun isolla tummalla alkaa polvet notkumaan...

Videoissa on se kiva puoli, että voi seurata hopsun (juoksun) kehittymistä. Varsinkin jos itse istuu kärryillä, on hyvä nähdä edes jälkikäteen, miltä juoksu näyttää. Loppuun vielä parit stillit:

Ravia

Välillä käyntiä (jos nuoriherra, se 4-jalkainen, vaan malttaa...)

Huomenta Pakkanen!

Keskiviikkona klo 7

Siperialainen ilmanala on pitänyt meidän seutuja otteessaan jo useamman päivän (tai yön). Aamuiset lukemat alkavat kolmellakympillä, mutta onneksi maaliskuinen aurinko lämmittää ilman iltapäiväksi mukavasti -10 asteen tienoille... kunnes jälleen auringon laskettua alkaa nopea kiristyminen kohti arktista todellisuutta. Kaviokkaat saavatkin aamuhenänsä pupertaa sisällä, jottei tarvitse kaikille pukea takkia päälle. Kun lämpiää pariinkymppiin, niin sitten kopukat pihalle ja vain UrhoBoy tarvitsee loimen päällensä (ainakin aamupäiväksi).


 Välillä saamme nauttia kevättalven auringosta vilpoisan tuulenvireen (lue: inhottava viima) kera. Hevosetkin tuntuvat olevan kovasti virkeämpiä.

Tuulen tuivertama

Melkein yltää kurkkuun kiinni...

Urholla tatuoinnin takapuolella Puten aikaansaannos...

Putte haastaa jatkuvasti Urhoa matsailuun ja on selvästi hoksannut olevansa pienenpänä liukasliikeisempi ja notkeampi paitsi väistelemään Urkin "iskut" myös antamaan samalla mitalla takaisin. Patsastelukuvassa näkyy, että erinäinen määrä hampaanreikiä/hokinviiruja koristaa kovapäisen oripojan nahkaa...

Putte ja taistelumerkit

Jöröjukka

Tuulitukka

Pienten puolella tunnelmat ovat rauhallisemmat: eteläseinustalla on mukava ottaa päivätirsat auringon lämmittäessä kylkeä ja puojin tarjotessa tuulensuojaa pohjoiselta puhurilta...

"vähän" harmaantunut mummoponi 31-vee

Mummo ja mummon alamaiset, Latte ja raviaasi-Asko

 

Pakkasessa on hyväkin puolensa: isäntä kävi kokeilemassa jääradan vesitilannetta tuloksella, että 50 metrin pätkää lukkunottamatta vesi on poissa ja rata taas lähes käyttökuntoinen. Vesikohta tietenkin jäätyi heti radanaukaisun jälkeen niin liukkaaksi ja kopuraiseksi, että täytyy käydä sitä vielä vähän fiksailemassa ennen kuin päästään kunnolla treenihommiin.

Puten kanssa on käyty toisenkin kerran kirkonkylän radalla jäärataa odotellessa. Tällä kertaa pojalla riitti virtaa niin, että sai ihan tosissaan pidätellä. Komiaa (vaikka itse sanonkin) ravia paineli menemään pitkät pätkät ja melkein yhtä komeita pukkejakin heitteli menneessään. Tällä kertaa takasuora ei mennyt huuteluksi ja odotteluksi niin kuin edellisellä kerralla, vaan reipas meno jatkui muutaman kierroksen. Kotona hölk onkin paljon hillitympää, tottapa nuorta vireää juoksijanalkua ei kiinnosta kotinurkkien peltoteiden kierteleminen.

Ajotreenit jatkuu

Harjoituspäiväkirja alkaa pikku hiljaa täyttymään ajoista ja kommenteista. Putte-possu hölkyttelee jo varsin tottuneesti peltotien kurvit ja mittariin kertyy pari-muutama kilometri kerrallaan (=vajaa puolisen tuntia hölköttelyä). Urho- setä puolestaan on ollut muutaman viikon liikuttelematta; joko sain sen selän hangattua kipeäksi satulalla tai sitten se nitkautti jonkin lihaksen viimeisellä ratsastuksella villitessään. Ollaan nyt pidetty selkää lämpimänä BOT:n avulla ja pian aletaan hellävaroen hieromaan. Toivottavasti päästään pian taas Urkinkin kanssa liikenteeseen!



Asko-aasi kuntoilee

Urhon liikuttamattomuudesta johtuen on myöskin tallimme pitkäkorvavahvistus Asko saanut ihan vain tarhailla rajoitetulla ruokinnalla. Viikolla saatiin Puten "personal traineri" taas kylään ja Askollekin avautui uusi maailma; kärryt perään ja menoksi! Entisessä kodissaan Ruotsissa Askolla on ollut ainakin satula ja suitset yllänsä, joten valjaiden pukeminen ei tuottanut ongelmaa. Kärryjä perään soviteltaessa aasi nökötti paikallaan kuin tatti ja vain korvat kääntyivät taaksepäin pyörien rahinaa kuulostelemaan. Joko Askolla on ajettu ennenkin tai sitten on kyse aasien mahtavasta mukautumiskyvystä, sillä ensimmäiset kierrokset peltotiellä ensin takana kävelle ja sitten jo vähän kärreille painoa laittaen, sujuivat maillkaasti. Ainoa ongelma oli kääntymisissä, sillä aisan pää tökkäsi ikävästi niskassa olevaan vararasvamakkaraan. Seuraavilla kerroilla jätettiin vähemmän aisanpäätä näkyviin, joten kääntyminen oli helpompaa (vaikkakin hiomista vielä on!).

Aasien kanssa touhutessa pitää muistaa, että niille pätevät hieman eri käyttöohjeet kuin hevosille. Hevonen pelästyessään  reagoi pakenemalla, mutta aasi usein pysähtymällä. Itse ole järkeillyt asian niin, että aasi töppöjalkaisena ei välttämättä pääse juoksemalla petoa karkuun ja suin päin karkuunjuoksentelu kivisillä alustoilla (siis siellä aasien alkukodissa) voi saattaa sen vain suurempiin ongelmiin. On siis järkevämpää pysähtyä harkitsemaan, ennen kuin toimii! Yleensäkin meidän hoitoaasit pysähtyy, jos eivät ole varmoja seuraavan askeleen turvallisuudesta (esim. lumen alta pilkottava asfaltti). Ensimmäisillä ajelukerroilla Asko ei ole juminut paikalleen kertaakaan, vaan on kipitellyt kärryt perässään kuuliaisesti peltoa ympäri.

Vapaus!

Kukaan ei ole karannut tai karkuutettu, vaan itselläni koitti koko kevään mittainen vapaa! Talvilomalta jatkan sujuvasti kolmen kuukauden vuorotteluvapaalle. Tarkoittaa sitä, että on aikaa paitsi puuhata kaviokkaiden kanssa, myös tehdä niitä kaikkia rästiin jääneitä kotitöitä (hmm, ainakin vinttikomeroihin olisi ihan kiva päästä sisälle, eikä vain ovelta kurkotella tavaroita...).

Samalla hevosten ruokinta muuttuu säännöstellymmäksi. Parin kuukauden aikana on syötetty muutama paali  vapaasti "isoille". Urholle tämä passaa varsin mainiosti, mutta Putte ei osaa hillitä syömistään, vaan on paksu kuin... -possu! Nyt olen siis päivisin kotona ruokkimassa hevosia, joten yhdessä säännöllisen liikunnan kanssa saadaan varsa varmasti edustuskuntoon kesäksi.

Kasvu

Putte on siis kasvanut sivusuunnassa varsin vauhdikkasti. Korkeutta ei ehkä niinkään; viikko sitten (22.2.) säkämitta oli n. 145,5cm ja pepun päältä 152,5cm (mitta voi heittää pari senttiä suuntaan tai toiseen). Samalla metodilla mitattiin marraskuussa 145,5cm ja 148,5cm.

Puten ratatreenit

Putelle on nyt sitten varattu paikka ensi syksystä lähtien ammattitreenarille. Koska haluamme nähdä, mihin varsasta oikeasti on, tunnustimme sen tosiseikan, ettei meillä riitä taito eikä aika ja puitteetkin täysipainoiselle valmennukselle ovat puutteelliset. Tulevalta valmentajalta kyseltiin tälle keväälle treeniohjeet, jotka kehottavat juoksuttamaan varsaa kärryjen edessä 3-4 kertaa viikossa 5-6km kerrallaan. Reipasta hölkkää, mutta varsaa kuunnellen niin, että tahti säilyy ja varsa juoksee rennosti.

No, meidän peltoteillä pääsee reippaasti jonkun pätkän kerrallaan, joten päätettiin käyttää varsaa kirkonkylän radalla, nyt kun Sannakin oli apuna ja neuvojana. Edellisestä kuljetuksesta oli jo kulunut lähes puoli vuotta, joten vinkaan mennessä varsan piti vähän miettiä. Kyytiin mentiin kuitenkin lopulta hyvin, mutta  matkalla  Putte hermoili. vaikka ei vinkassa melskannutkaan; perille päästyä kopissa odotti hikinen varsa :(

Radalle ei ollut muita hevosia ja Putte käyttäytyi varsin mallikkaasti ja valjastuskin saatiin hoidettua tuttuun malliin. Olin aikonut ensin vähän kävelyttää varsaa rataan tutustuen, mutta kun poika halusi heti hölköttelemään, annoin sen mennä. Takasuoralla Putelle tuli muiden kaipuu ja se keskittyi lähinnä hirnumiseen. Toisia hevosia ei majaile kuuloetäisyyden päässä, joten vastausta se ei saanut, vaikka olisi mieluusti jäänytkin sitä odottelemaan. Kaarteet ja etusuoran reipas varsa hölkötteli reippaasti, välillä laukkaa tarjoten, mutta antoi sen heti alas. Kaiken kaikkiaan hienosti Putte suoriutui ensimmäisestä ratatreenistä!

Putte-possu hölkällä

Tilaa riittää...

Tuli pikku hiki

Vettä jäällä :(

Viime kuulumisista on jo useampi viikko aikaa. Ei olisi pitänyt niin hehkuttaa hienoa jäärataa. Kelit lauhtuivat ja satoi lunta, ja sitä myötä nousi vesi jäälle! Isäntä yritti käydä linkoamassa rataa auki, mutta vetää on niin paljon, ettei sinne ole mitään asiaa; ei koneella, eikä etenkään hevosella:(

Otettiin käyttöön suunnitelma B, eli kotipeltojen ympärille lingottiin vara-rata; matkaa kertyy yhdellä kierroksella puolisen kilometriä, pari pidempää ravisuoraa ja runsaasti ohjausharjoituspaikkoja (= mutkia ja risteyksiä). Eri muunnoksia kierroksesta on useita, eikä varsa pääse kyllästymään saman ringin kiertoon.

Aapo-poikakin on päässyt ekaa kertaa Puten kyytiin, kun ajettiin viikko sitten vaihteeksi koppakärryillä, ja tänään kuskinpukille istui ekaa kertaa uusi kuski, kun isäntä tarttui ohjiin. Putte on käyttäytynyt "reeneissä" ihan mukavasti. Valjastuksessaa ei ole nykyään mitään ongelmia, samoin kärryt saadaan perään sujuvasti. Välillä liikkeellelähtöä ei malttaisi odottaa, mutta toisinaan varsa seisoo kuin tatti odottaen, että kuski pääsee kiipeämään kyytiin. Itse ajo on välillä hieman poukkoilevaa, mutta mitään vaarallista varsa ei ole tähän asti aiheuttanut (toisin kuin kuski, joka meinasi kaataa kärryt liian tiukassa kurvissa..., btw, se ärräpäältä kuulostava kuskin kommentti oli kärrrryt, eikä mikään p...e, vaikka saattaa siltä kuulostaa :)).

Ja sitten isäntä ohjaksissa...

Huono kuntohan Putella tietysti on, kun talviturkki kostuu jo pienestä hölkästä. Kunhan kuntoa saadaan kasvateltua, olisi tarkoitus pakata kevään mittaan varsa muutaman kerran vinkaan ja lähteä kokeilemaan juoksua parempiin treenimaisemiin.

 

Uuden vuoden aloitus

Uutta vuotta vuotta on eletty jo parisen viikkoa, joten lienee paikallaan pieni päivitys.

Heti vuodenvaihteessa saatiin taas kylään Puten "personal traineri" Sanna, jonka tehtävä ei ehkä ole niinkään varsan kouluttaminen, vaan laiskanpulskean omistajan p-lle potkiminen. Juu, ihan oikeasti hevosia voi liikuttaa myös työpäivän jälkeen, vaikka on pimeää (oikeastaan valaisevan hangen ansiosta hämärää) ja vaikka olisi niin mukava käpertyä sohvan nurkkaan "ihan vaan hetkiseksi"... No juu, Sanna on ollut paitsi henkisenä tukena, myös fyysisinä lisäkäsinä varsan ajo-opetuksen edetessä.

Pakkastalven jatkuessa uskaltautui isäntä jäälle traktorilla ja nyt meillä on hieno n.700m pitkä oma rata käytössä. Ei tarvitse huolehtia rekoista, jotka eivät todellakaan aja 60:iä tämän kylän kohdalla, ei lumenaurauksen takia kaventuneesta tiestä, jolta ei pääse väistämmään aurausvallien takia  pientareelle, eikä heijastimista ja muista huomiohärpäkkeistä. Ei muuta kuin varsa valjaisiin ja aisoihin, turpa kohti järvenselkää ja menoksi!

Tähän astihan Puten ajokerrat ovat menneet talutusnarun kanssa pelaamiseksi ja viimekerrat keinuhevosen esittämiseksi. Jäällä ei ole vaaraa autoista, joten vihdoinkin voitiin taluttajan ja narun muodossa ollut häiriötekijä poistaa ja varsa pääsisi kunnolla liikkumaan. Ekoille kerroille otettiin vetoavuksi Urho-setä. Ensin koppakärryjä vetäen, jolloin Sanna huolehti ajamisesta ja isäntä siitä, ettei varsa yrittäisi samaan kyytiin... ja sitten ratsain, kun eka kerta osoitti, että Putte kyllä pysähtyy, eikä pyri toisen selkään. Molemmat kerrat menivät hyvin. Täytyi ihan treenipäiväkirjasta (juu, meillä on nyt sellainen; paitsi Puten kehityksen seuraamiseen, myös motivaattoriksi itselle lähteä lenkille. Ne tyhjät rivit kalenterissa kun eivät juuri imartele...) tarkistaa... Alkuun hieman ohjaus hukassa ja varsa keinuhevosena, mutta kun sai hetken hölkkäillä Urhon perässä rauhottui ja keskittyi kulkemiseen. Pari kertaa hyppäsi laukalle, mutta antoi heti alas raville. Pari-kolme kierrosta (1,5-2km) riittää näin alkuun, että jää vielä voimia ja menohaluja seuraaville kerroille.

Seuraava kerta suoritettiinkin sitten ilman vetohevosta. Päiväkirja kertoo sen menneen pikkuista pukittelua ja muuta keikkumista lukuunottamatta hyvin.

Treenitaival

Vähän keikkumista...

No nyt sujuu

Ohjastaja taas myöhässä... Piti kääntyä jo!

Välillä käveltiin

ja lopuksikin käveltiin...

Hyvä Putte, hienosti meni!

Paitsi ajoa, opeteltiin myös valjastusta ja pihasta lähtöä ilman apukäsiä. Sanna oli henkisenä tukena ja valmiina ottamaan innokas lenkillelähtijä haltuun, jos kuski ei kerkiäisi kärryyn saakka... Hyvin malttaa varsa odottaa, että kömpelö kaksijalkainen kapuaa kyytiin. Itse asiassa helpompi Puten kanssa on lähteä pihasta kuin konkari Urhon, jonka mielestä ne, jotka eivät ehdi mukaan, saavat jäädä matkasta!

Kerran on ravurioppilas saanut kaksi kyytiläistä, kun isäntä innostui mukaan. Hyvä olikin, sillä hämärässä radan penkkojen hahmottaminen on hieman vaikeaa ja on ikävä varsan kannalta, kun kuski ei aina tiedä, missä tie kulkee... Isäntä sitten keskittyi kurkkimaan varsan edelle, milloin on aika kääntää. Ja varsa keskittyi pukittelemaan oikein kunnolla, ei mitään pientä pyllyn keinutusta. Onneksi on potkuremmi ja pitkät aisat...

Viime kerralla sain kirjoittaa päiväkirjaan: "ei pukkeja, ei päänviskomista". Mentiin vain kaksi kierrosta ja varsa toimi hyvin; annoin sen hölkätä pahimmat innot alkuun, mutta sitten piti pyynnöstä malttaa kävelläkin. Usein juuri kävellessä Putte keksii pukittelut ja muut jutut, mutta Sannan ohjeilla lisää vaan vauhtia ja oikeaa tekemistä, niin ei ehdi keikkumaan. Tällä kertaa varsa käveli rauhassa, joten saatiin päättää onnistumiseen.

Puten myötä muutkin kaviokkaat ovar saaneet liikuntaa. Urho tietysti vetohevosena ja muutenkin, mutta myöskin Asko-aasi, jonka ikuinen laihdutusprojekti ei etene ruokaa vähentämällä. Olin aikonut viritellä Urholle jarrukärryt koppiksista ja perään sidotusta aasista, mutta aasiapa ei tarvinnutkaan kiskoa perässä. Asko mutristi sieraimet suppuun, laski pitkät korvat niskaa pitkin ja kipitteli menemään. Välillä pyrki ohi ja välillä heitteli pikku pukkeja. Eikä edes hengästynyt! Varsin hauska otus! Urhon mielestä vain on turhanpäiväistä hömpötystä, kun ei voi juosta LUJAA, joten se pitänee lenkittää aina ensin ja ottaa Asko vasta loppukävelylle mukaan. Askolla on myös oma sivunsa treenikalenterissa, toivottavasti saadaan sitä alkavan kevään mittaan täytettyä (ja kesätöihin vietyä rautakuntoinen, solakka pitkäkorva).
  

Joulunajan juttuja...

                                          RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!

  

 

Joulun odotus sujui kipakassa -30:n pakkassäässä. Onneksi on ollut vapaata, niin ei ole tarvinnut viedä kopuja ennen kukonpieraisua pihalle palelemaan. Aamuheinät vain talliin ja sitten vasta päivänvalolla tarhaan. Pakkanen näyttää lataavan virtaa mukavasti nelijalkaisiin; Puttekaan ei ole tainnut viikkoon kävellä koko matkaa tarhan ja tallin välillä. Pysyy kuitenkin vielä takana löysällä narulla, mutta steppailee siellä ja puhisee                                         

Varsa osaa käyttää hammaskalustoaankin ei- toivottuihin paiikkoihin, kuten takinhihaan. Lähdöthän se siitä aina saa, mutta tuntuu jokin uhman aika olevan käsillä. Tallissa on onneksi oma kiltti itsensä.

 

Tänään ei ilma tuntunut enää lainkaan niin kylmältä, ja mittarin lukema oli noussut -20:n lämpimämmälle puolen. Urhokin pääsi ilman takkia pihalle! Muuthan meillä tuulettomalla pakkaskelillä pärjäävät omilla turkeillaan, paitsi pikkuaasi Latte, jonka karva ja ihrakerros ovat sen verran ohuet, että saa useimmiten loimen selkäänsä, sekä Urho-setä, joka syksyllä heitti kaikki karvansa pois, eikä ole vieläkään kasvattanut kunnon turkkia. Mikä lie stressireaktio tallin vaihtoon, sillä ruokinnan pitäisi olla kunnossa vitamiinikuureineen kaikkineen. Varmuudeksi se saa Hivetiiniä kuureina, jos jokin puutos sittenkin olisi asialla...

Eli sää (ja vapaapäivä) salli hevosten liikuttamisen pitkästä aikaa. Putelle olin hommannut vähänkäytetyt Wahlstenin suitset (uudet olisi maksaneet tuplasti enemmän) ja voi sitä nautintoa, kun hihnoja säätäessä ei tarvinnut vääntää jumittuneita solkia auki kohmeisilla sormilla hampaat irvessä. Yksi ainoa "mutta" tuli matkaan; oripoikani on sen verran paksukalloinen, ettei kokoa "lv" olevien suitsien leukahihna aivan ole riittävän pituinen, mutta onneksi niitä saa irtotavarana pidempää kokoa. Valjastus sujui taasen ok. Kärryjen laitossa tarvittiin hieman kiinnipitoapua. Putte oli erimieltä kiinnipitäjän kanssa paikallaolosta ja palkitsi apukädet hampaillaan... No, kärryt saatiin perään ja tehtiin muutama lenkki navetan ja vanhan kaupan ympäri. Virtaa olisi ollut vailla muille jakaa ja ravurinalkuni muistuttikin useamman kerran keinuhevosta keikkuessaan. Kiitosta varsa saa rehellisestä vetämisestä, kun jouduimme vähän kahlomaan mykkyräisessä hangessa. Pysäytin tallin eteen ja nyt ravurioppilas osasi hienosti seista hetken paikoillan, kun könysin kärryiltä alas.

Urholla olin aikonut jo pidemmän aikaa ratsastaa pitkästä aikaa. Mentiin ihan vaan pellolla käyntiä ja harjoiteltiin ratin ja jarrujen toimintaa. Urhohan kääntyy kärryjen edessä vaikka pennin päällä ja ilman kärryjä sitäkin livakammin. Varttitunnin jälkeen sain sen kävelemään pellon ympäri ilman "lapa-edellä"-käännöksiä kulmissa, sekä pysähtymään ilman pään viuhtomista (ja myös seisomaan hetken paikoillaan), joten oli hyvä lopettaa siihen. Ensi kerralla voidaan ravailla vähän ja jatkaa ratti&jarru -harjoituksia.

Onneksi pojilla on toisensa seuranaan, niin saavat purettua energiaansa painiessaan. Jouluaaton (eli eilisen) pakkasulkoilun tunnelmia tässä: