Puten kunnonkohotus on saanut taas uutta motivaatiota, kun saatiin sovittua päivä, jolloin juoksijan alku olisi tarkoitus viedä treenarille. Ensin käydään näytillä Rovaniemen varsanäyttelyssä syyskuun 19. päivänä ja seuraavana viikonloppuna on tarkoitus suunnata auton keula kohti Savonmuata! Kuukausi siis on aikaa saattaa nuori orhi paitsi edustuskuntoon näyttelyä ajatellen, myös ylimääräiset (kymmenet-)sentit pois vyötäröltä, jotta jaksaa edes vähäsen hölkätä sitten "juoksukoulussa".
Viikko sitten käytiin uudemman kerran hölkkimässä mökkitien varressa. Tällä kertaa varsa ei onneksi stressannut matkaa niin paljoa (= oli kuiva vinkasta otettaessa) kuin viimeksi. Itse lenkki suunnattiin nyt hiekkatielle, sillä viimekertainen peltotie on tällä hetkellä kunnostuksen alla. Lenkki meni ok, täytyy vain muistaa Puten tämän hetken (rapa-)kunto, ja antaa sen huokaista välillä kävellen, ettei aivan juoksuhalut hyydy. Reipasta vauhtiakin löytyi jopa muutaman pikkupukin kera! Seuraavan kerran muistilistalla on ajolasit (kavioista lentävä hiekka ei tunnut kauhean kivalta silmissä) sekä kaviokoukku taskuun "kivi kaviossa"- tilanteiden varalta. Puukkokin on ollut aikeissa lisätä varustukseen siltä varalta, jos päädytään varsan ja valjaiden kanssa joskus solmuun kesken lenkin. Taitaa onneksi varsa olla perinyt ainakin vähän emältään rauhallisuutta tiukoissa tilanteissa, eikä ehkä saisi hillitöntä hepulia, vaikka jäisikin jumiin valjaisiinsa.
Pirteänä hölkällä
Kääntöpaikalla
Välillä kävellään...
Kuskin näkökulma
Kyyti kotiin odottaa!
Tänään käytiin sitten taas lenkillä varsan kanssa. Vinkan kyytiin nouseminen näyttäisi helpottuvan kerta kerralta. Ehkäpä nämä usein toistuvat lyhyet matkat totuttavat Putesta luottavaisen matkustajan. Tänään ajettiin taas kolmestaan, kaikki kuskit varustautuneina sekä kypärin, että suojalasein (itsellä oli laskettelulasit, isännällä puusepän suojalasit, sekä pienimmällä apukuskilla aurinkolasit). Onneksi ei tullut ketää vastaan, oltiin sen verran omituisen näköinen seurakunta! Mutta pääasia, ettei kenenkään silmistä tarvinnut kaivella pieniä kiviä ajon jälkeen... Putte tuntui tällä kertaa edellisiä kertoja reippaammalta. Ainoastaan pieni betonilaatoista tehty silta aiheutti stoppailuja, osittain läheisen mökin haukkuvien koirien vuoksi. Muuten kaikenlaiset omituisten asioiden tuijottelut olivat paljon vähempänä ja matkakin joutui sujuvammin.
Sattumalta meillä oli isännän kanssa yhtäaikainen vapaapäivä, joten päätettiin lähteä testaamaan ajomaastoja vähän etemmäs. Ensin vietiin koppakärryt n. 6km:n päähän oman viljelystien, ns. Runtelintien, varteen. Täällä ei tulisi ainakaan rekkoja vastaan! Sitten pakattiin kyytiin yksi ekaluokkalainen, kolme kypärää, valjaat (muistin jopa kiinnitellä paikoilleen vesileikkien ajaksi irrotetun sekin sekä häntäremmin ja ohjatkin muistui mukaan) ja viimeiseksi orhipoika omaan osastoonsa. Putte ei oikein ole innostunut näistä kuljetuhommista, mutta kunhan yhden kavion saa sillalle, tulee loppu hevonen perästä itsestään!
Runtelintiellä hevosen purku sujui hyvin; pientä ihmettelyä vain, että mihin metsään se nuori mies on nyt joutunut... Valjaita autosta ottaessa iski mieleen: rintaremmi, missä on rintaremmi! Isännän kysymkseen eikö sitä ilman voi ajaa, vastasin kieltävästi. Ei siis auttanut muu, kuin jättää vinka auton perästä pois ja minun jäädessä valjastamaan varsaa, käväisi isäntä hakemassa puuttuvan varusteen. Onneksi ei oltu kauempana kotoa!
Odotellaan puuttuvaa rintaremmiä
Hetken aikaa jouduttiin odottamaan, mutta onneksi Putte on aika lunki tyyppi, joka ei juuri hermoillut edes nuoren kuskin kiipeilystä kärryn päällä.
Loppujen lopuksi saatiin varustus asianmukaiseen kuntoon ja pienellä avustuksella varsan turpa oikeaan ajosuuntaan. Käytiin mutkin vanhalla pellolla parin kilometrin päässä. Tie oli varsin pusikoitunut, joten matkavauhti oli aika hidas. Paikoin vähän hölkkäiltiin ja ihmeteltiin metsässä väijyviä kiviä. Lopuksi vielä hölkyteltiin ja käveltiin paremmallakin tiellä. Kaikkinensa varsa oli enemmän laiska kuin pirteä, vaikka ihan uudessa paikassa oltiinkin. Kaverin kannustamana vauhtia saattaisi löytyä enemmänkin, mutta Urhon ottaminen mukaan ei ainakaan näin alkuvaiheessa taida onnistua tai ainakin apukäsiä (täysi-ikäisten) tarvittaisiin enemmän.
Helteinen heinäkuu heinäntekoineen on takana. Blogin päivitystä en ole ehtinyt ajatellakaan, kun töistä tultua on pitänyt joutua pellolle, että kerettiin saadaa heinät katon alle ennen ansaittua minilomaa eli kunkkarireissua Kuopioon, kotiseudulle. Puten iskähän ei sitten jalkavaivojen vuoksi osallistunutkaan karkeloihin, mutta muuten tunnelma oli "kohallaan" ja ilmatkin suosi.
Meidän hevoset ovat siis pakkolomailleet. Nuori mies Putte on keksinyt itselleen kaikenlaista pikkukivaa, joka ei ihmisistä ole ihan niin kivaa. Harmittomimmasta päästä näitä Puten puuhasteluja tuotti tulokseksi tämän (kyseessä on Puten pikkuputkan aitalanka, jonka purin tarhasta ja jätin kiireessä tarhan aidan ulkopuolelle selvästikin liian lähelle):
On siinä poika näperrellyt aikansa kuluksi... Langan selvitus jäi yritykseksi..., mutta ehkäpä nyt lomalla olisi aikaa selvittää se, kun ottaa työkaluiksi ison annoksen kärsivällisyyttä ja hippusen huumorimieltä!
Suuri osa kotipeltoja uudistettiin tänä kesänä ja siksi eka sato on otettu niittämällä ja tarjoiltu hevosille tarhaan, että laidunruohon juuristo vahvistuisi hepojen talloa. Putelle tämä ei ole aina kelvannut, vaan se on pari kertaa tullut aitojen ali vihreän puolelle. Lisäksi viehko mummoponi on saanut oripojan hormoonit niin hyrräämään, että se kohelsi tämän perään -tarhan portti kaulassaan! No, mummo oli sitten lähetettävä haju- ja äänimatkan päähän, jotta orhimme pysyisi nahoissaan! (Kiitos, Manta, mummon hoidosta!!). Nyt pysyy poika langoissa (tietysti kiertämään saatu sähkökin auttaa asiassa :))
Vihdoin saivat pojat pari päivää sitten astella seisovaan pöytään, kun rantahaka oli jo laidunnuskelpoinen. Varustauduin kameran kanssa, koska ainakin Urho ruukaa spurttailla ja toiveissa oli saada juoksukuvia. Hevosia ei sitten kiinnostanut mikään muu kuin ruoka. Päät eivät nousseet ruohikosta kuin ötököitten hätistämistä varten, joten kuvien anti jäi hieman yksitotiseksi.
Mie syön nyt!
Ötököistä puheenollen, on se suomipoika vaan viisas! Pikiöljyllä läträäminen oli Putesta alkuun hieman epämiellyttävää, mutta pian se hoksasi, ettei hännällä tarvii huiskia lainkaan niin usein, kun on tietyt dödöt kainalossa. Eilenkin, kun menin öljypullon kanssa tarhalle, tuli Putte vastaan ja asettui sopivasti eteeni, että sain jalkovälin öljyttyä. Ulkomaanihme Urho sen sijaan on edelleen erittäin epäileväinen toimenpiteen suhteen ja koska en halua päitsiä/narua sotkea tököttiin, saattaa kulua tovikin Urkin perässä kävellen, ennen kuin herra suostuu seisomaan ötöjen karkotuksen ajan.
Urhea Urho
Pojat ilta-auringossa
Oikeasti se vastavalosuoja ei olisi yhtään hassumpi...
Puten olisi tarkoitus lähteä syyskuulla (toivottavasti!) isojen miesten kouluun, joten heinämahan pienentämiseksi ja kunnon kohotuksen alkuunsaattamiseksi pitäisi nuorta orhia ruveta oikeasti liikuttelemaan. Tien päälle päästäisiin pyhäisin, kun rekkaliikenne on hiljaisimmillaan ja kylän radalle lähdetään vasta, kun on kotona saatu vähän kuntoiltua. Talvella päästiin jääradalle omasta rannasta, ja onhan tuo kuntoilupaikka tuossa vieressä kesäisinkin. Joten eikun uimaan! Puten Nelli-äippä on kova vesipeto, joka nauttii veden roiskuttelusta. Varsaa ei tullut käytettyä emänsä kanssa järvessä, koska ammoisina aikoina on pellosta nostetut kivet vyörytetty rantaveteen. Maalämpöputkiston asennuksen yhteydessä pyysin konemiestä puhdistamaan rannan isoista kivistä, jotta siinä olisi turvallisempi hepojen kanssa lutrata. Onhan Putte toki varmaan kavionsa rantavesissä kastellut vuosi sitten orilaitumella saaressa, mutta varsinaisesti pojat eivä liene siellä uineet...
Lentävä lihapulla
Ennen kuin tämä polle jaksaa juosta kierrostakaan, täytyy mahan pienentyä, ja reilusti!
Eka kerralla varustauduin vain ketjunarulla ja päitsillä ja omalta osaltani lastentarvikekirpparilta(!) löytämilläni "Surf Girl"-kahluutossuilla. Putte epäröi kaksi sekuntia rannassa ja asteli sitten perässäni järveen -syömään! No onpahan keino motivoida nuorukaista...
Seuraavalla kerralla varustin Puten siloin ja pitkin ohjin. Itselleni otin surffitossujen lisäksi raipan, jos tulee tilanne, että kahluutettava haluaa tulla syliin... Mielikuvaharjoituksessa ohjasajan kahlaavaa varsaa rannassa edestakaisin ja päästän sen sitten uimaan pysyen itse ohjan mitan päässä, sillä ajatus pelkkien kahluutossujen suojaamille varpaille hyppäävästä 400 kiloisesta varsasta ei innosta kahlailuun vieretysten. Aikuisten oikeasti Putte tarvitsi ensinnäkin veteenmenoon hieman rohkaisua. Muutenkin se halusi mieluummin tulla yhtämatkaa minun kanssani, eikä ainakaan halunnut mennä uimaan, koska halusi mieluummin syödä kortteita ja muita vesikasveja! Kaiken lisäksi sekosin useammin kuin kerran ikivanhaan armeijan hiihtoratsastusliinaan, jota käytin ohjina, kun en halunnut kastella nahkaohjia. Kiitos isännälle kuvauksesta!
Kolmannelle kerralle otettiin mukaan taas uusi elementti, eli soutuvene (kuvaajaksi saatiin 7-v. paparazzi Aapo). Tarkoitus oli soutaa rantavedessa edestakaisin Puten seuratessa kahlaten perässä. Hyvin meni niin kauan, kuin varsa seurasi venettä, mutta kun vene alkoi seuraamaan varsaa, oli aika jalkautua veteen veneestä. Lopuksi käytiin vielä kierros taluttajan istuessa veneessä, mutta tässä vaiheessa kuvaajaamme kutsui jo legot ja muut pienten ihmisten tärkeät jutut, joten todistusaineistoa ei ole saatavilla...
Aapon kommentit putkista liittyvät järveen upotettuun maalömpöputkistoon ja Puten laki taas sitä, ettei järveen saa kakkia tai pissiä. Onneksi (ainakin vielä) Puttea sen verran jänskättää veteen meno, että se purkaa lastinsa jo rannassa!
Tiistaina käytiin taas Puten kanssa lääkärissä. Luvassa oli jalan kontrolli, suun tutkiminen sekä rokotus. Suusta löyikin pari poistettavaa sudenhammasta ja hieman raspattavaa. Sanalla tähystettiin nielu sekä molempien sierainten, että suun kautta. Puttehan pärski pienenä maitoa sieraimistaan ja nykyään saattaa vettä lorista nenästä pojan juotua. Pariin otteeseen on suu tutkittu kitalakihalkion varalta lähinnä käsikopelolla mitään löytymättä. Tähystyskään ei tuonut varmaa ratkaisua arvoitukseen; mahdollisesti kurkunkansi ei sulkeudu kunnolla, jolloin nesteitä menee väärään rööriin. Vaiva voi kuulema korjautua ajan myötä.
Jalan tutkiminen aloitettiin liikkeessä. Vähän arvelutti lähteä vireää hevospoikaa juoksuttamaan vieraassa paikassa, kun kotona siitä yleensä syntyy aikamoinen show. Mutta Putte yllätti iloisesti; käveli pyydettäessä, juoksi reippaasti, kun piti ja pysähtyi suht säällisesti. Tässä vaiheessa lääkäri ei vielä kommentoinut mitään, vaan mentiin sisällä ottamaan röntgenkuvat. Kuvat katsottuaan lekuri totesi: älä huolehdi suotta, jalassa ei ole mitään vikaa. Toukokuun röntgenissä näkyneitä irrallisia luuhippuja ei nyt ollut kuvissa näkyvissä ja luu näytti muutenkin siistiltä. Epäili, että tällin saanut lihas vain oli ollut kipeä. "Hoito-ohjeeksi" kehotti pistämään varsan valjaisiin ja jatkamaan normaaleja ajoja ja viemään syksyllä suunnitelmien mukaisesti treeniin. Jippii!
Hyvät uutiset tarkoittavat myös sitä, että Puten yksinolo loppuu ja se pääsee taas Urhon kanssa laitumelle. Loppuun vielä kuvia rantalaitumelta, tässä vielä pojat omissa lokeroissaan. Mummoponi Caro saa puolestaan laiduntaa pihassa, ettei aiheuta nuoressa miehessä liian kiihkeitä tunteita ja halua mennä langoista läpi "morsiamen" luo...
Mummo
Ei ihan vielä kesäkarvassa...
Peikkotukka (pitäisi taas yrittää käännyttää villiintynietä haivenia)
Järveltä puhaltava tuuli ei vie ihan kaikkia öttiäisiä Urhon kimpusta
Harjattu viimeksi 3 päivää ennen kuvan ottamista
Putte huomasi jotain pellolla
Metsiköstä löytyy viilentävää varjoa....
... sekä apua kutinaan.
Metsikköön voi myös maastoutua
Putte kuuli Caron yskivän pihassa
Huolestunut nuori mies
Ja eikun takaisin syömään...
Kesäterkut tutuille, myös sinne Ison Rapakon toiselle puolelle!
Keskikesän aurinko helli meitä Juhannusaattona. Järvenselkä oli lähes tyyni, eivätkä sääsket inisseet ympärillä savusaunan rappusilla vilvoitellessa. Grillissä tirisi pekonirullat ja saunojaa odotti kylmä janojuoma.Hevoset laidunsivat pihahaassa...Voiko ihminen enää enempää toivoa?!
Juhannus 2013
Putte ilta-aurigossa
Purkki ja Urkki
Pojat ruohostamassa
Kihnutusta
Juhannuspäivänä saatiin sitten viilentäviä vesikuuroja. Yksi niistä tietysti juuri silloin, kun käytii pitkästä aikaa kärryttelemässä varsan kanssa. Ihan vain käyntiä pari kilometria. Kotoa poispäin sai taas poikaa kehotella enemmänkin, takaisin päin olisi vauhtia piisannut... Muutama autokin tuli vastaan/takaa ohi. Isäntä jalkautui kärryiltä leivän syöttöön autojen ilmaantuessa näkyviin. Tämän kuvion Putte on oppinut liiankin hyvin ja kiirehtii peruuttamalla leivän luo! Sitähän ei tietysti ollut tarkoitus opettaa, joten loppumatkasta "otettiin autot vastaan" molempien istuessa kyydissä. Onneksi oli taas aivoilla varustetut autoilijat liikenteessä ja kaaharit kotonaan. Kiireisinkin painoi jarrua siinä vaiheessa, kun varsa hyppäsi pystyyn juuri ennen auton ajoa sen ohitse. Muutoin autot otettiin ihan ok, vähän Puttea jänskätti, mutta karkuun se ei yrittänyt eteen eikä taakse päin.
Tänään oli vuorosssa Urhon liikutus. Liki kuukauden on iso hevonen vain tarhaillut ja laiduntanut. Siihen nähden reissu (reilu 6km) oli varsin mukava. Muutamaan otteeseen ravailtiinkin joku pätkä. Ainoa tuska olivat paarmat, joita alkoi pörräämään kymmenittäin Urho-paran ympärillä. Raasu oli niin keskittynyt tahtimaan köpökäyntiä kotia kohti, että unohti hiekkakuopallakaan tuijotella omituisia asioita. Pienellä metsäpolulla meinasi vaan tulla useampaan kertaan lankeamus, kun olisi pitänyt vähän katsoa mihin astuu eikä vain tohottaa eteenpäin... Sitten tuli vastaan kauhun paikka. Polun vierellä oli maassa kaksi harmaantunutta puun runkoa. Urhea Urho pysähtyi jalat harallaan tuijottamaan mustikan varpujen seassa vaanivia harmaita käärmeitä. Kapealla polulla ei päässyt pyörähtämään ympäri, joten se ratkaisi pulman peruuttamalla karkuun useamman metrin, suoraan metsään. Mikäpä siinä sitten auttoi, kuin odottaa milloin setähevonen suvaitsee pysähtyä ja valmistautua Urhon ryntäämiseen tulosuuntaan (on yrittänyt sitä jonkun kerran kärryjen kanssa). Tässä vaiheessa Urho taisi hoksata runkojen vaarattomuuden ja pienellä rohkaisulla käveli muina hevosina hieman puhisten polkua pitkin niiden ohi. Seuraava pelon paikka oli polun molemmin puolin valkoisella muovilla peitetyt halkopinot. Ilmeisesti Urkki oli tajunnut, että ollaan menossa kotiin päin, joten pinoista selvittiin pienellä kiemurtelulla ja niiden jälkeen maassa olevat harmaat hirret saivat ruunimuksen vain vähän jännittämään. Isolle tielle päästyä paarmatkin jäivät matkasta, joten loppukäynnit mentiin rennoissa merkeissä.
Lipsahti taas pidempi aika ilman kuulumisten kerrontaa. Viimeksi taisi olla juttua Putesta putkassa. Puten polven hoito-ohjeet käskivät alkaa kävelyttämään varsaa hallitusti taluttaen tai kärryiltä, kunhan kipulääkekuuri on ohi, eikä varsa enää arista jalkaa. Taluttaen liikuttaminen on taluttajan mielestä vähemmän kivaa, eikä Putte ole varmaan kuullutkaan sanaa hallittu. Kerran ajoin pienen tovin pellolla, koska se on liikuttajan kannalta erittäin paljon miellyttävämpää. Puttekin käveli hallitusti (aina pukkien ja pystyynhyppimisten välillä...) eikä onneksi yrittänyt ryykiä liian lujaa. Kuntoutuksen kohteena oleva polvi ei ehkä olisi kuitenkaan kaivannut sellaista pomppimista...
Putkaelämä vaihtui joku aika sitten rajoitettuun laitumella (sekä alan, että ajan suhteen) oloon. Eli aitasin pieniä plänttejä laidunta, molemmille pojille omat. Sen verran tilaa, että voi mukavasti syödä ja käveleskellä, muttei ottaa mitään isompia spurtteja. Hyvin meni siihen saakka, kunnes nuori mies oli jotenkin saanut itsensä (ilmeisestikin kurkotellessaan) aitalangan alle ja sätkyn saatuaan rynnännyt langat kaulassaan viereiselle pellolle. Siitä nokkela varsa hoksasi mummoponin omalla laidunpläntillään, kävi hakemassa mummon kaveriksi ja niin vasta kylvetty pelto pöllyten juostiin edestakaisin. Ei näyttänyt Puten jalka kipeältä nuoren miehen kirmatessa poniparan perässä. Siina vaiheessa en tiedä kummasta olin enempi huolissani: varsan jalasta vai mummon henkirievusta ponin huohottaessa pehmeällä pellolla laukatessaan. Kaurojen avulla sain Caro-mummon kiinni ja vein sen tarhaan Puten seuratessa tiiviisti perässä. Sitten vain mummon ujutus pois tarhasta ja portti kiinni!
Illalla jännäsin töistä tullessa millaisessa kunnossa Puten jalka olisi. Kuvittelin sen seisovan putkan nurkassa pää riipuksissa, kipeä jalka kakisnkertaiseksi turvonneena. Onnekseni (ja varsan onneksi) varsa odotteli pirteänä putkassa iltaeväitään ja käytti kipeää jalkaansa niin kuin ennenkin. Tuuria siis oli taas mukana.
Ajamiset on unohdettu tässä välin kokonaan, mutta koska jalka näyttää kestävän, voisi Juhannuksena aloitella varovasti taas kävelytyshommia kärryiltä käsin. Heinäkuun alkuun on varattuna aika klinikalle jälkitarkastukseen ja sitten tiedetään, miten voidaan tästä eteenpäin edetään. Siihen saakka Putte saa laiduntaa päivät pitkät (ja kasvattaa mahaansa) ja käydä välillä kärryttelemässä jalan kuntouttamiseksi.
Urhokin saa laiduntaa Puten seurana, tosin aitalanka erottaa ne toisistaan, sillä en uskalla päästää Poikaa painimaan Urhon kanssa. Urho osaa ottaa laitumesta kaiken ilon irti. Hirvittää vain, kun hirven jaloilla varustettu jätti ottaa spurttia sateen liukastamalla laitumella...Putte sen sijaan kaskittyisi syömiseen (joka kuvassa suusta roikkuu enempi tai vähempi vihreää...). Ainoastaan Urhon riehuminen saa oripojan jalkoihin ylimääräistä liikettä.
