Pellonpään poppoo

Pellonpään poppoo

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Pakkasta, pakkasta!

Alkutalvi oli säiden puolesta ihanteellinen; lunta oli riittävästi ja pakkasen puolella pysyttiin sopivasti. Tällä viikolla onkin sitten koko rahan edestä nautiskeltu jopa yli -30 asteen kirpakoista keleistä. Aasit pysyivät alkuviikon sisällä puhaltimen pitäessä talli-ilman siedettävissä lukemissa (n. -2 astetta). Muut ovat ulkoilleet päivän "lämpimimmät" tunnit. Mammatamma sai selkäänsä loimen, mummoponi pinkin toppiksen ja Puttekin lainatakin. Pikkuisen sitä jännitti pukeminen, kun loimitustouhut ovat sen osalta jääneet pariin kuivatteluun fleecen alla. Onneksi varsa on sen verran fksu, että on antanut palttoon olla selässään, eikä ole pahemmin emänsäkään loimea repinyt.

Muutoinkin on pienen miehen elämässä tapahtunut yhtä ja toista. Eläinlääkäri kävi rokottamassa Puten ensimmäistä kertaa. Eihän se toki varsan mielestä ollut yhtään mukavaa, mutta oviaukossa kahden puolen kiinni ei paljon voinut vastarintaa tehdä. Pari viikkoa sen jälkeen kävi tunnistaja, ja taas pisteltiin useampaankin otteeseen. Ensi viikolla pitäisi vielä rokotella uudemman kerran. Kengittäjäkin tulee taas kavioita huoltamaan; ja hyvä niin, sillä kannat näyttäisivät kasvavan joutuisammin ja pian kävellään jo aivan varpaillaan...

Tarkoitus oli, että opeteltaisiin Puten kanssa sietämään pistämisiä, vuolemisia ja muita ei-niin-kivoja-juttuja ajan - ja naksuttimen kanssa. Periaate on tuttu jo koira-ajoilta ja naksukin hankittu jo viime vuoden puolella, mutta... Sopiva palkitsemistapa vaati ensinnä miettimistä. Tähän asti on hoidettu kiitokset rapsutuksella ja äänellä, mutta ajattelin, että ahneen hevosen alun "ykkösjuttu" voisi olla kuitenkin makupalat näin alkuopetusvaiheessa. No, porkkanaahan tämä nuorimies ei suuhunsa laita, se huomattiin jo kesällä, kun anopin porkkanamaan epäkurantit yksilöt olivat heposille tarjolla. Päätin kokeilla omenaa; silppusin omenan pieniksi kaurojen joukkoon tuloksella, että palaset olivat vielä aamullakin kupin pohjalla. Viikon  ja puolen tusinan omenan verran meni siihen, että Putte totesi omenat syömiskelpoiseksi! Sitten tarjosin omenapalasta kädestä; varsarukka ei voinut käsittää, että kädestä voi syödä (eihän se ole koskaan mitään saanut suoraan kädestä). No, parempi niin, eipä ole sitten sormet vaarassa.

Työpäivän jälkeen on olo yleensä niin naatti ja iltatallin tekoon siivouksineen menee lähes puolitoista tuntia, ettei enää varsan kanssa ole jaksanut naksutella. Tällä viikolla isäntä on onneksi hoitanut tallin siivoukset ja koska hepatkin on osan päivästä sisällä, voisi Puten ajankuluksi kaivella viimein sen naksun ja "maksut" kaapista ja aloitella...

Loppuun vielä viimeisin kuva karvaisesta möhköfantista.