Pellonpään kaviokkaiden kevättalvi on kulunut hyisissä merkeissä. Kun päästiin niistä kolmenkympin aamupakkasista, on tuuli pitänyt huolen ilman purevuudesta. Vaikka aurinko on paistanut pari viikkoa putkeen, lienee tämä päivä ensimmäinen, jolloin vesi on tippunut räystäiltä...
Pakkasessa on hyvätkin puolensa; jääradan kestävyyttä ei ole tarvinnut epäillä. Toisaalta tuuli ei ole lainkaan kiva "ajokaveri". Putelle olen jopa joutunut välillä pukemaan ajoloimen selän kylmettymisen estämiseksi. Tuuli myös liikuttaa lunta välillä riesaksi asti kinostaen jääradan ajokelvottomaksi...
Tuulen työtä...
Olen seuraillut monista blogeista, miten mielellään varsat leikkivät isoilla palloilla. Niinpä sitten, kun kaupungissa käydessä osui eteen halpakaupan 7 euron pallo, piti se tietysti kokeeksi hankkia. Ekan päivän leikki pallolla tuuli, mutta sitten Putte -ja Urhokin sai liikettä kinttuihin toisen riekkuessa...
Jippii, jäärata on vihdoinkin kunnossa! Yksi ilta jäätikön tasoistusta käsipelillä (kädet on hellänä vieläkin siitä hakkaamisesta), yksi aamu lumen levitystä ja päälle pikku pakkanen, niin valmista tuli. Kävin samana iltana hieman ylivireän varsan kanssa koekierroksella. Hyvä oli ajaa, sain vielä kaupanpäälle ilmaiset selluliitinpoistotäristykset, kun lumetuksen jäljiltä traktorin takapyörien jäljet olivat jähmettyneet pykälille... Seuraavana aamuna isäntä kävi vielä viilailemassa pahimmat pois; selluliiteille olisin mielelläni sanonut hyvästit, mutta kärryn vetäjän kannalta ajatellen parempi on ajella tasaisemmalla.
Seuraavat juoksut juostiinkin miesten kesken, kun isäntä innostui kärryille. Ekat kierrokset menivät Putella vähän laukkailuksi, mutta kun pahimmat höyryt oli päästelty, oli ravikin taas mukavaa seurattavaa.
Personal trainerille terveiset; lasti osataan purkaa myös juoksun aikana (kts. video!).
Treenin jälkeen on mukava pestä enimmät hiet pois ennen loimitusta ja iltapalaa. Koko talven olen odottanut, että hevoset piehtaroisivat muuallakin kuin sisällä ja nyt kevään tullen ovat molemmat isot sitä harrastaneetkin. Putte, toisin kuin emänsä, käyttää pienen loimettoman hetken treenin jälkeen hyväkseen ja ottaa lumipesut selällään. Ei varmaan nahkaakaan kutita niin paljon sitten myöhemmin... Putte antaa myös Urhon piehtaroida nykyään rauhassa, eikä heti hyökkää sen kimppuun, kun isolla tummalla alkaa polvet notkumaan...
Videoissa on se kiva puoli, että voi seurata hopsun (juoksun) kehittymistä. Varsinkin jos itse istuu kärryillä, on hyvä nähdä edes jälkikäteen, miltä juoksu näyttää. Loppuun vielä parit stillit:
Ravia
Välillä käyntiä (jos nuoriherra, se 4-jalkainen, vaan malttaa...)
Siperialainen ilmanala on pitänyt meidän seutuja otteessaan jo useamman päivän (tai yön). Aamuiset lukemat alkavat kolmellakympillä, mutta onneksi maaliskuinen aurinko lämmittää ilman iltapäiväksi mukavasti -10 asteen tienoille... kunnes jälleen auringon laskettua alkaa nopea kiristyminen kohti arktista todellisuutta. Kaviokkaat saavatkin aamuhenänsä pupertaa sisällä, jottei tarvitse kaikille pukea takkia päälle. Kun lämpiää pariinkymppiin, niin sitten kopukat pihalle ja vain UrhoBoy tarvitsee loimen päällensä (ainakin aamupäiväksi).
Välillä saamme nauttia kevättalven auringosta vilpoisan tuulenvireen (lue: inhottava viima) kera. Hevosetkin tuntuvat olevan kovasti virkeämpiä.
Putte haastaa jatkuvasti Urhoa matsailuun ja on selvästi hoksannut olevansa pienenpänä liukasliikeisempi ja notkeampi paitsi väistelemään Urkin "iskut" myös antamaan samalla mitalla takaisin. Patsastelukuvassa näkyy, että erinäinen määrä hampaanreikiä/hokinviiruja koristaa kovapäisen oripojan nahkaa...
Putte ja taistelumerkit
Jöröjukka
Tuulitukka
Pienten puolella tunnelmat ovat rauhallisemmat: eteläseinustalla on mukava ottaa päivätirsat auringon lämmittäessä kylkeä ja puojin tarjotessa tuulensuojaa pohjoiselta puhurilta...
"vähän" harmaantunut mummoponi 31-vee
Mummo ja mummon alamaiset, Latte ja raviaasi-Asko
Pakkasessa on hyväkin puolensa: isäntä kävi kokeilemassa jääradan vesitilannetta tuloksella, että 50 metrin pätkää lukkunottamatta vesi on poissa ja rata taas lähes käyttökuntoinen. Vesikohta tietenkin jäätyi heti radanaukaisun jälkeen niin liukkaaksi ja kopuraiseksi, että täytyy käydä sitä vielä vähän fiksailemassa ennen kuin päästään kunnolla treenihommiin.
Puten kanssa on käyty toisenkin kerran kirkonkylän radalla jäärataa odotellessa. Tällä kertaa pojalla riitti virtaa niin, että sai ihan tosissaan pidätellä. Komiaa (vaikka itse sanonkin) ravia paineli menemään pitkät pätkät ja melkein yhtä komeita pukkejakin heitteli menneessään. Tällä kertaa takasuora ei mennyt huuteluksi ja odotteluksi niin kuin edellisellä kerralla, vaan reipas meno jatkui muutaman kierroksen. Kotona hölk onkin paljon hillitympää, tottapa nuorta vireää juoksijanalkua ei kiinnosta kotinurkkien peltoteiden kierteleminen.
Harjoituspäiväkirja alkaa pikku hiljaa täyttymään ajoista ja kommenteista. Putte-possu hölkyttelee jo varsin tottuneesti peltotien kurvit ja mittariin kertyy pari-muutama kilometri kerrallaan (=vajaa puolisen tuntia hölköttelyä). Urho- setä puolestaan on ollut muutaman viikon liikuttelematta; joko sain sen selän hangattua kipeäksi satulalla tai sitten se nitkautti jonkin lihaksen viimeisellä ratsastuksella villitessään. Ollaan nyt pidetty selkää lämpimänä BOT:n avulla ja pian aletaan hellävaroen hieromaan. Toivottavasti päästään pian taas Urkinkin kanssa liikenteeseen!
Asko-aasi kuntoilee
Urhon liikuttamattomuudesta johtuen on myöskin tallimme pitkäkorvavahvistus Asko saanut ihan vain tarhailla rajoitetulla ruokinnalla. Viikolla saatiin Puten "personal traineri" taas kylään ja Askollekin avautui uusi maailma; kärryt perään ja menoksi! Entisessä kodissaan Ruotsissa Askolla on ollut ainakin satula ja suitset yllänsä, joten valjaiden pukeminen ei tuottanut ongelmaa. Kärryjä perään soviteltaessa aasi nökötti paikallaan kuin tatti ja vain korvat kääntyivät taaksepäin pyörien rahinaa kuulostelemaan. Joko Askolla on ajettu ennenkin tai sitten on kyse aasien mahtavasta mukautumiskyvystä, sillä ensimmäiset kierrokset peltotiellä ensin takana kävelle ja sitten jo vähän kärreille painoa laittaen, sujuivat maillkaasti. Ainoa ongelma oli kääntymisissä, sillä aisan pää tökkäsi ikävästi niskassa olevaan vararasvamakkaraan. Seuraavilla kerroilla jätettiin vähemmän aisanpäätä näkyviin, joten kääntyminen oli helpompaa (vaikkakin hiomista vielä on!).
Aasien kanssa touhutessa pitää muistaa, että niille pätevät hieman eri käyttöohjeet kuin hevosille. Hevonen pelästyessään reagoi pakenemalla, mutta aasi usein pysähtymällä. Itse ole järkeillyt asian niin, että aasi töppöjalkaisena ei välttämättä pääse juoksemalla petoa karkuun ja suin päin karkuunjuoksentelu kivisillä alustoilla (siis siellä aasien alkukodissa) voi saattaa sen vain suurempiin ongelmiin. On siis järkevämpää pysähtyä harkitsemaan, ennen kuin toimii! Yleensäkin meidän hoitoaasit pysähtyy, jos eivät ole varmoja seuraavan askeleen turvallisuudesta (esim. lumen alta pilkottava asfaltti). Ensimmäisillä ajelukerroilla Asko ei ole juminut paikalleen kertaakaan, vaan on kipitellyt kärryt perässään kuuliaisesti peltoa ympäri.
Vapaus!
Kukaan ei ole karannut tai
karkuutettu, vaan itselläni koitti koko kevään mittainen vapaa!
Talvilomalta jatkan sujuvasti kolmen kuukauden vuorotteluvapaalle.
Tarkoittaa sitä, että on aikaa paitsi puuhata kaviokkaiden kanssa, myös
tehdä niitä kaikkia rästiin jääneitä kotitöitä (hmm, ainakin
vinttikomeroihin olisi ihan kiva päästä sisälle, eikä vain ovelta
kurkotella tavaroita...).
Samalla hevosten ruokinta
muuttuu säännöstellymmäksi. Parin kuukauden aikana on syötetty muutama
paali vapaasti "isoille". Urholle tämä passaa varsin mainiosti, mutta
Putte ei osaa hillitä syömistään, vaan on paksu kuin... -possu! Nyt olen
siis päivisin kotona ruokkimassa hevosia, joten yhdessä säännöllisen
liikunnan kanssa saadaan varsa varmasti edustuskuntoon kesäksi. Kasvu
Putte on siis kasvanut sivusuunnassa varsin vauhdikkasti. Korkeutta ei ehkä niinkään; viikko sitten (22.2.) säkämitta oli n. 145,5cm ja pepun päältä 152,5cm (mitta voi heittää pari senttiä suuntaan tai toiseen). Samalla metodilla mitattiin marraskuussa 145,5cm ja 148,5cm.
Puten ratatreenit
Putelle on nyt sitten varattu paikka ensi syksystä lähtien ammattitreenarille. Koska haluamme nähdä, mihin varsasta oikeasti on, tunnustimme sen tosiseikan, ettei meillä riitä taito eikä aika ja puitteetkin täysipainoiselle valmennukselle ovat puutteelliset. Tulevalta valmentajalta kyseltiin tälle keväälle treeniohjeet, jotka kehottavat juoksuttamaan varsaa kärryjen edessä 3-4 kertaa viikossa 5-6km kerrallaan. Reipasta hölkkää, mutta varsaa kuunnellen niin, että tahti säilyy ja varsa juoksee rennosti.
No, meidän peltoteillä pääsee reippaasti jonkun pätkän kerrallaan, joten päätettiin käyttää varsaa kirkonkylän radalla, nyt kun Sannakin oli apuna ja neuvojana. Edellisestä kuljetuksesta oli jo kulunut lähes puoli vuotta, joten vinkaan mennessä varsan piti vähän miettiä. Kyytiin mentiin kuitenkin lopulta hyvin, mutta matkalla Putte hermoili. vaikka ei vinkassa melskannutkaan; perille päästyä kopissa odotti hikinen varsa :(
Radalle ei ollut muita hevosia ja Putte käyttäytyi varsin mallikkaasti ja valjastuskin saatiin hoidettua tuttuun malliin. Olin aikonut ensin vähän kävelyttää varsaa rataan tutustuen, mutta kun poika halusi heti hölköttelemään, annoin sen mennä. Takasuoralla Putelle tuli muiden kaipuu ja se keskittyi lähinnä hirnumiseen. Toisia hevosia ei majaile kuuloetäisyyden päässä, joten vastausta se ei saanut, vaikka olisi mieluusti jäänytkin sitä odottelemaan. Kaarteet ja etusuoran reipas varsa hölkötteli reippaasti, välillä laukkaa tarjoten, mutta antoi sen heti alas. Kaiken kaikkiaan hienosti Putte suoriutui ensimmäisestä ratatreenistä!
