Pari viikkoa sitten perjantaina vietiin meidän "pikku varsa" reenarille. Kotona on opiskeltu esikoulujutut, joten nyt kai sitten Putte pääsi ekaluokalle, toisten kaksivuotiaitten kanssa. Varsinaisen valmentajan oritalli on tällä hetkellä täysi, joten Putte sijoitettiin yhteistyökumppanin talliin.
Matka meni Puten osalta ihan mukavasti -eväät poika söi tietysti jo alkumatkasta -ei edes jännittänyt hieksi asti. Perille päästiin vasta pimeän tultua ja heti vinkasta ulos tullessaan orhi huomasi paikan olevan täynnä ihania tammojen tuoksuja. Varmudeksi laitoin ketjun leuan alta, mutta huutelua kummempaa ei matkalainen uudessa paikassa onneksi esittänyt. Karsinaan päästyään hyökkäsi heti heinäkasalle, joten hyvillä mielin sai varsan jättää aloittelemaan elämää suuressa maailmassa.
Viikonloppu vietettiin Savossa sukuloiden ja maanantaiaamuna haettiin kotiin lähtiessä Puten uuden kodin pihaan parkkiin jätetty vinka. Samalla tietysti päästiin vielä tervehtimään itse hevostakin (vai olikohan se niinpäin, että vinka jätettiin, jotta olisi hyvä tekosyy käydä vielä samalla reissulla varsaa katsomassa...) Poika oli sopeutunut hyvin ja oli juuri lounaalla tarhassaan, eikä sitä juuri kiinnostanut, kuka aidan takana kävi sitä kameralla sihtaamassa.
Putte Savonmualla
Puten reenari oli jo viikonloppuna käynyt vilkaisemassa uutta valmennettavaansa. Puheesta päätellen varsa on aika tuhdissa kunnossa (tä, juurihan se näyttelyä varten saatiin hoikaksi :) ), mutta liikkuu kuitenkin kuulema ihan kivasti, ja kroppakin muuttuu, kun alkaa säännöllinen treeni. Tiedä vaikka siitä oikeasti juoksija tulisi? Perttunenkin perui ihan lehdessä puheitaan juoksijalle sopimattomasta raskaasta rakenteesta, kun kommentoi, että: "Raskaskin hevonen voi mennä kovaa." Oli siis kokosivun juttu Lapin Kansassa näyttelyä seuraavalla viikolla yleensä suomenhevosten kasvatuksesta, näyttelyistä ja tietysti itse Perttusesta, joka on jäämässä eläkkeelle virastaan.
Tänään uskalsin vihdoin viimein tiedustella, miten varsalla menee maailmalla. Kysyin, jotta joko se pitää hakea pois... Ei kuulema saa hakea, ravaa ihan hyvin ja takapääkin alkaa pysymään paikallaan (elikäs ovat saanett pukittelut vähemmälle), oli kommentti. No, kiireistä valmentajaa en sen kummemmin vaivannut pidempään. Pitänee taas rimpautella jonkin ajan päästä uudelleen.
Eilen käväistiin tuomarin arvioitavana Rovaniemenn näyttelyssä. Putte oli puunattu edellisenä päivänä ihan hevosshampoolla (normaalisti käytän EVIRA:n eläinlääkärin suosittelemana Teepolia...). Elämänsä toiseen kokopesuun varsa suhtautui varsin suosiollisesti. Ainostaan otsatukan ja pään pesun välttämättömyydestä jouduttiin hieman keskustelemaan. Paketoin Puten fleeceloimeen ja päästin sen takaisin tarhaan, koska en haluunut tallissa seisottaa ulkoilmaelämään tottunutta varsaa. Putte kuopi maata niin, että pölinä kävi ja kellahti sitten autuaasti piehtaroimaan. Loimi suojasi muun kropan, mutta harja sai kyllä vähemmän komean multakuorrutuksen...
Näyttelypäivän aamuna jouduin hieraisemaan silmiäni toisenkin kerran; juu, loimi oli kyllä pysynyt päällä, mutta varsa oli väärällä puolen aitaa. Siis takapellolla laiduntamassa! En edes uskaltanut ajatella millainen pallomaha loimen alta paljastuu, jos varsa on jo tunteja aiemmin ryöminyt porttipuomin ali vihreämmille apajille. Onneksi ovat saaneet koko ajan syödä vihreää, vaikkakin niitettynä ja määrältään säännösteltynä, niin ei mennyt maha ihan sekaisin!
Loppujen lopuksi Putte oli varmaan ollut pellolla aika vähän aikaa, sillä tarkoin varjeltu ei-niin-pallomainen-maha oli lähes entisellään. Manta apukäsineen tuli sovittuun aikaan ja pakattiin loput kamppeet sekä kaviokkaat kyytiin ja lähes aikataulussa päästiin matkaan. Loppumatkasta saatiin tutulta hevosmieheltä soitto, että missä olette tulossa, kun pitäisi olla jo! Oltiin siis noin tuntia ennen arvioitua aikaa menossa näyttelypaikalle, mutta olivat kiirehtineet mittauksia sillä mallilla, että oltiin "myöhässä". Itse arvosteluaikataulu oli noin 15 minuuttia aikataulusta jäljessä, eli itse asiassa oltiin siis ihan ajoissa paikalla.
Siispä heti saavuttua otettiin hevoset kiireesti ulos vinkasta (onneksi Urhon kotiväki oli jo paikalla ottamassa ison tumman huomaansa). Pinteli hännästä pois ja kiiruusti kohti mittauspaikkaa. No, eipähän ehditty jännittää! Itse mittaus meni eka kertaa vieraita tammoja näkeväksi oriksi ihan hyvin. Tässä vaiheessa tarkistettiin ja arvioitiin myös kaviot. Nyt olikin sitten aikaa odotella ja kerätä sitä jännitystä. Ja Putella oli aikaa nostatella hormonitasoa ihanien tammojen esiintyessä parhaimmillaan viiden metrin päässä sen katoksesta! No jaksoipahan varsa ainakin esiintyä ryhdikkäästi!
Tammoja näköpiirissä!
Omassa arvostelussaan Putte käyttätyi muuten ihan kivasti (vaikka olikin hypätä nahoistaan miehisyytensä tunnoissa), mutta raviliikkeiden arvostelussa punki taas ajoittain päälle (kotona harjoitellessa sain sen kulkemaan suoraan punkematta). Onneksi kuitenkin saatiin näytettyä liikeet sivusta paremmin, joten hyvin meni.
Loppuarvostelussa tammojen ympäröimänä
Iso Kiitos Mantalle kaikesta avusta; kuvaamisesta, apukäsinä toimiminsesta sekä ennen kaikkea rauhoittavasta olemuksesta varsan esittäjän jännätessä... Tuloksena II- -palkinto, roppakaupalla kokemuksia sekä hevoselle, että itselle sekä mukavia uusia ihmistuttavuuksia!
Loppuun vielä videot liikkeiden esittämisestä sekä loppuarvostelusta:
Kulunut viikko hujahti ohi ja nyt on edessä Puten puunaus torstain näyttelyä varten ja perjantaina pitkä reissu Savoon. Viime viikolla jatkettiin treenihölkkiä tutulla mökkitiellä. Lauantaina kävin reissun yksin Puten kanssa. Lastaus kotipihassa ja purku sujuivat hyvin. Valjastaessa Putte nuokkui pää vinkan perälautaa vasten. Ajattelin säännöllisemmän juoksutuksen vähän jo väsyttävän varsaa ja valmistauduin kevyeen kävelytykseen. Alkukäyntien jälkeen Putte tarjotteli jo ravia ja luvan saatuaan sinkosi matkaan -välillä pysyttiin hienosti ravilla, välillä piti heitellä pukkeja... Kääntöpaikan jälkeen tutut tahmakaviot ilmaantuivat jostakin ja ravi meni himputteluksi. No kävelytin sitten aika paljon, ettei homma mene koko ajan käskemiseksi. Toisen kääntöpaikan jälkeen irtosi sitten iloisempaakin ravia, kun varsa hoksasi suunnan olevan kohti kotikuljetusta.
Eilen käytiin kolmannen kerran näyttämässä varsalle kylän ravirataa. Talvellahan käytiin pari kertaa siellä humputtelemassa ja paikkaan tutustumassa. Olin pyytänyt Onnilan väkeä paikalle tarkistamaan muutamaa valjastusjuttua, mutta paikalle oli jäänyt myös muita kylän hevosmiehiä omien treeniensä jälkeen. Onneksi Puttea on nyt kuljeteltu ja sille vieraita paikkoja näytelty, niin osasi käyttäytyä hyvin ihmisten ilmoilla! Miehet totesivat, että onpa rauhallinen orivarsa (tässä kohtaa joku kurkkasi Puten mahan alle varmistamaan, että sukukalleudet on tallessa :)). Rauhallinen poika oli myös radalle päästyään: kävellä lompsi puoli kierrosta ja sitten pyydettäessä hölkkäili nöpöhölkkää ilman pienintäkään kiirettä mihinkään! Mukavahan se on, että varsa pysyy nahoissaan ja hyppysissä, mutta se tyyli taitaa sopia paremmin sinne kyntöpellolle...
Ekan kierroksen takakaarteessa alkoi takaa kuulua ihan kuin renkaiden suhinaa. Ehdin jo miettiä, että joku kerkesi jo lähteä perään hölkälle, kunnes silmäkulmasta näin jotain punaista... Pakettiauton kirittämänä Putesta löytyikin ihan uusi vaihde. Olipa mukava päästellä, kun varsa pidensi askeltaan ja ravasi rytmikkäästi tuulen viuhuessa korvissa. Välillä tietysti piti pukitella ja laukatakin ja huudella kavereille, mutta varmaan nämä hömpötykset jää pois ravurin alun aikuistuessa ( ja kuulema sekkikin voisi olla vähän kireämmällä, ettei pääse päällään ottamaan alhaalta pukkivauhtia).
Kirittäjän jäätyä matkasta kävelytin vähän ja käänsin vielä hölkkäkierrokselle toiseen suuntaan. Ihmisten kohdalla Putella meinasi taas loppua virta, joten hölkkyytin vielä periaatteen vuoksi lyhyen pätkän ja annoin sitten kävellä pitkät loppukäynnit.
Tänään on siis pesupäivä niin varsalla kuin varusteillakin. Puten passi on etsitty esille, pumpulit varattu valmiiksi Urhon korvia varten (Urkki lähtee samalla kyydillä jo kohti kotiaan) sekä apukädet tilattu aamuksi paikalle. Puten arvostelu on arviolta puolen päivän aikaan, joten ihan ennen kanan pieraisua ei tarvitse liikkeelle lähteä. Huomenna sitten lisää kuulumisiä!
Sitten viime kuulumisten ollaan lenkkeilty Puten kanssa vähän eri teillä. Kärrythän meillä on parkkeerattu vanhan peltotien laitaan, josta käsin on sitten käyty "eestaas"-lenkkejä mökkitiellä. Viikolla päätettiin kokeilla niin, että varsan valjastuksen jälkeen isäntä ajaakin vinkan 5km:n päähän, jossa riisutaan kärryt ja laitetaan taas hepo itse renkaiden päälle kotiin kyydityksen ajaksi. Auton ja vinkan perän kadotessa tietä pitkin Puten edeltä, tuli varsalla hätä, eikä alkukäynneistä meinannut tulla oikein mitään. Matkavauhti oli muutenkin pikkuisen tavallista reippaampi, mutta kivisten/kovien kohtien vuoksi käyntiäkin mentiin aika paljon. Aumamuovilla peitetyt halkopinot meinasivat hirvittää liikaa ja varsa tarjosi jo takaisin päin kääntymistäkin. Ohitse kuitenkin päästiin ja sen jälkeen sain nautiskella aika lailla reippaasta kyydistä! Tuttu vinkan perä löytyi sitten lenkin päätteeksi ja tottuneesti varsa siihen parkkeerasikin.
Lenkillä syysmaisemissa
Lauantaina tehtiin sama lenkki toiseen suuntaan. Kuljetusyhdistelmän poistuminen edeltä ei enää aiheuttanut samanlaista kiirusta, kuin ekalla kerralla. Vauhtia sen sijaan saatiin mutkan takana seisoskelleista poroista. Ensin Putte pysähtyi kuin seinään tuijottamaan poroja (vaikka on niitä poroja ennenkin nähty omasta tarhasta käsin), samoin pysähtyivät sarvipäät pällistelemään sarvetonta ajokkiani. Porojen hermo petti ensin ja ne säntäsivät juoksuun. Ja Putte tietysti perään. Seuraavan mutkan jälkeen poroja ei enään näkynyt, mutta Putte ilmeisesti hoksasi niiden loikanneen metsän puolelle, koskapa teki äkkijärrutuksen ja tuijotteli pajukkoon. Matkaa jatkettiin reippaanlaisesti, eikä edellisen kerran halkopinotkaan olleet enää niin pelottavia. Sen verran lisävauhdeista oli hyötyä, että kakkaaminenkin onnistui varsalta nyt pysähtymättä, se kun meillä on on ollut vähän ongelmana...
Harjoiteltiin vähän pysähtymistä ja seisomistakin kuvan oton ajan
Kotona sain Puten juomaan tarjoamalla ämpäristä haaleaa vettä. Aina lenkin jälkeen Putella on ollut tarjoalla haaleaa vettä, mutta veden on saanut käyttää sitten hikien pesuun, kun varsa ei ole ollut siitä kiinnostunut. Nyt upposi helposti puolet isosta ämpäristä! Helpottavaa, kun tietää että nesteytys onnistuu! Vielä kun onnistuttiin kylmäämään jalat vesiletkun avulla (normaalisti käytetään ämpäriä ja pesusientä), oli fiilis tosi mahtava. Niin se vaan on, että pienistä onnistumisista syntyy iso ilo!
Sunnuntaina (oletuksena, ettei ole rekoja liikenteessä) päätettiin suunnata kylätien kautta Isovaaran ympärystielle, jossa ollaan Urkin kanssa käyty hölkkäilemässä. Yleensä sieltä ei pääsisi kärryjen kanssa ympäri yhden maanomistajan tien yli virittämän ketjun vuoksi, mutta tämän syksyn ketju on ollut maassa. Isäntä läksi turvaksi kävelemään pikitieosuudelle. Ensimmäinen rekka meni, kun oltiin varustamassa varsaa pihalla ja toinen palatessa, kun olimme soratiellä sadan metrin päässä pikitiestä. Olipa taas tuuria. Muita autoja tienpäällä sitten olikin melkein ruuhkaksi asti. Ensimmäistä autoa Putte meinasi kytätä ja stoppasi, mutta pikkuisen piiskalla rohkaisemalla matka jatkui. Edestä tulevat autot olivat taas helpompia Putelle kuin takaapäin. Soratiellä tuli vielä vastaan pakettiauto rämisevän peräkärryn kanssa, jota varsa hieman pelkäsi. Matkalla nähtiin myös koira, joka haukkua louskutti ajokkiani. Tuttu tyyppi, tuumi Putte ja seisoi sen hetken paikoillaan, että sain kuulumiset vaihdettua koiran emännän kanssa. Aika hyvin 2-vuotiaaksi, ajattelin mielissäni!
Isovaaran ympärystiellä oli mukavan joustava pinta. Ei upottava, eikä kova, vaan sellainen, ettei kavioiden kopinaa juuri kuulunut. Paikoitellen piti kävelyttää pidempiäkin matkoja kivien ja juurakoiden vuoksi, mutta loppupätkä saatiin päästellä mukavaa vauhtia (en edes malttanut hidastaa puhelimen soidessa...). Isommalle soratielle käännyttäessä hakkuuaukealla vilahti poro ja Putte sai taas uutta energiaa ja halusi ravata suht ison mäen päälle reippaasti. Kotimatkalla tuli vielä vastaan lenkkeilijöitä sekä isäntä pyörällä. Pyöräkään ei ollut varsalle mikään ihmetyksen aihe, sen verran hyvin saunapolulla pyörillään viilettävät lapset ovat Puten siedättäneet...
Kotona Putte joi taas reilusti tarjottaessa sekä antoi huuhtoa jalat letkulla. Hyvillä mielin saadaan siis toimiva ja hyvin käyttäytyvä varsa viedä treenarille parin viikon päästä. Aika menee nopeasti, ja näyttelykin on kohta käsillä. Juuri äsken soitti nainen Rovaniemeltä ja varmisti, että juoksijanahan se varsa on tarkoitus arvostella. Vastasin myöntävästi, että juu, vaikka saattaahan siitä kyntöruunakin tulla :)
Olipa taas eilen päivä! Kenkääjä kävi uusimassa molempien hobujen kengityksen. Siinäpä sitten ajattelin ennen poikien laitumelle vientiä vähän varsan kanssa harjoitella näyttelyä varten (johon pitäisi siis muistaa ilmoittautuakin!). Putte toimi vallan mallikkaasti, vaikka pihaan ilmestynyttä sähkökaapelikaivantoa pitikin vähän puhista. Urkki-parka ihmetteli varsan juoksentelua tallin pihalla ja pyöri karsinassaan seinät kolisten. Päästin Puten laitumelle ja vein Urkin perässä. Putte-pirulainen hyökkäsi heti ruunimuksen kimppuun (ennen kuin ehdin päästää sitä narusta) sillä tuloksella, että pollet juoksivat kilpaa laitumen päästä päähän, Urkki narun kanssa. Toisesta päästä otettiin taas vauhtia ja täpötäyden ohiajavan bussin kirittämänä juostiin taas tanner tömisten toiseen suuntaan. Siinä kohtaa missä Urhon olisi pitänyt hidastaa ja saada kirahvin korkuinen olemuksensa kääntymään, hyppäsi Putte sen selkään. Urho ei pystynyyt jarruttamaan, saati kääntymään, joten se loikkasi(!) aidan yli vetäen ylimmäisen langan mennessään. Tallin pihalla se astui narunsa päälle. Onneksi Urho on saanut herkän hipiänsä vuoksi pitää päässään pehmeitä, hyvin vanhoja nahkapäitsiä, jotka antoivat periksi. En halua edes kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos päässä olisi olut periksiantamattomasta nailonista tehdyt päitset!!
Loppujen lopuksi sain Puten (joka onneksi oli pysynyt lankojen sisällä) kiinni ja vietyä talliin. Urhokin saatiin takaisin laitumen aitojen sisäpuolelle, josta sen sain pyydystettyä. Poikien yhteiselo loppuu nyt kuitenkin tähän ja lanka-aitojen asemasta saavat hevoit pysytellä tukevampien aitojen sisällä. Suomeksi: molemmat asuttavat nyt omia tarhojaan, ja Urkkikin saa huokaista viimeiset viikot ilman jatkuvasti niskassa hyppivää hevoskakaraa.
Samalla ratkaistui se alituinen ruokintaongelma, kun Urhon pitäisi saada vähän täytettä kylkiluiden ympärille ja Putelta sitä pitäisi saada pois. Urholla voi nyt pitää jatkuvasti ruokaa edessä ja Puten eväitä säännöstellään. Lisäksi Urkin syysräkäisyyden hoitoon saama carragen päätyy varmemmin oikeaan osoitteeseen, kun ei ole ylimääräisiä turpia osingoilla.
Hölkkäilyjä on jatkettu Puten kanssa pari kertaa viikossa. Monien toistojen ja lyhyiden ajomatkojen vuoksi kuljetuspuuhat alkavat Putelta sujua jo mallikkaasti. Kyytiin noustaan ilman epäröintiä ja matkustaminen sujuu ilman kolinoita. Nyt ollaan harjoiteltu yksin lastaamista ja purkamista ihan siltä varalta, ettei aina ole apukäsiä saatavilla. Itse lenkillä huomaa varsan kunnon jo vähän kasvaneen. Ekat pätkät se juoksee varsin vauhdikkaasti, toki välillä liike suuntautuu ylöspäin, kun pitää heittää pikku pukit... Siltakin ylittyy mallikkaasti ja kääntymiset lähes "pennin päällä".
Loppuun ekaluokkaisen näkemys varsan treenaamisesta (huomaa ajettavan sukupuoli :)).
Puten kunnonkohotus on saanut taas uutta motivaatiota, kun saatiin sovittua päivä, jolloin juoksijan alku olisi tarkoitus viedä treenarille. Ensin käydään näytillä Rovaniemen varsanäyttelyssä syyskuun 19. päivänä ja seuraavana viikonloppuna on tarkoitus suunnata auton keula kohti Savonmuata! Kuukausi siis on aikaa saattaa nuori orhi paitsi edustuskuntoon näyttelyä ajatellen, myös ylimääräiset (kymmenet-)sentit pois vyötäröltä, jotta jaksaa edes vähäsen hölkätä sitten "juoksukoulussa".
Viikko sitten käytiin uudemman kerran hölkkimässä mökkitien varressa. Tällä kertaa varsa ei onneksi stressannut matkaa niin paljoa (= oli kuiva vinkasta otettaessa) kuin viimeksi. Itse lenkki suunnattiin nyt hiekkatielle, sillä viimekertainen peltotie on tällä hetkellä kunnostuksen alla. Lenkki meni ok, täytyy vain muistaa Puten tämän hetken (rapa-)kunto, ja antaa sen huokaista välillä kävellen, ettei aivan juoksuhalut hyydy. Reipasta vauhtiakin löytyi jopa muutaman pikkupukin kera! Seuraavan kerran muistilistalla on ajolasit (kavioista lentävä hiekka ei tunnut kauhean kivalta silmissä) sekä kaviokoukku taskuun "kivi kaviossa"- tilanteiden varalta. Puukkokin on ollut aikeissa lisätä varustukseen siltä varalta, jos päädytään varsan ja valjaiden kanssa joskus solmuun kesken lenkin. Taitaa onneksi varsa olla perinyt ainakin vähän emältään rauhallisuutta tiukoissa tilanteissa, eikä ehkä saisi hillitöntä hepulia, vaikka jäisikin jumiin valjaisiinsa.
Pirteänä hölkällä
Kääntöpaikalla
Välillä kävellään...
Kuskin näkökulma
Kyyti kotiin odottaa!
Tänään käytiin sitten taas lenkillä varsan kanssa. Vinkan kyytiin nouseminen näyttäisi helpottuvan kerta kerralta. Ehkäpä nämä usein toistuvat lyhyet matkat totuttavat Putesta luottavaisen matkustajan. Tänään ajettiin taas kolmestaan, kaikki kuskit varustautuneina sekä kypärin, että suojalasein (itsellä oli laskettelulasit, isännällä puusepän suojalasit, sekä pienimmällä apukuskilla aurinkolasit). Onneksi ei tullut ketää vastaan, oltiin sen verran omituisen näköinen seurakunta! Mutta pääasia, ettei kenenkään silmistä tarvinnut kaivella pieniä kiviä ajon jälkeen... Putte tuntui tällä kertaa edellisiä kertoja reippaammalta. Ainoastaan pieni betonilaatoista tehty silta aiheutti stoppailuja, osittain läheisen mökin haukkuvien koirien vuoksi. Muuten kaikenlaiset omituisten asioiden tuijottelut olivat paljon vähempänä ja matkakin joutui sujuvammin.
Sattumalta meillä oli isännän kanssa yhtäaikainen vapaapäivä, joten päätettiin lähteä testaamaan ajomaastoja vähän etemmäs. Ensin vietiin koppakärryt n. 6km:n päähän oman viljelystien, ns. Runtelintien, varteen. Täällä ei tulisi ainakaan rekkoja vastaan! Sitten pakattiin kyytiin yksi ekaluokkalainen, kolme kypärää, valjaat (muistin jopa kiinnitellä paikoilleen vesileikkien ajaksi irrotetun sekin sekä häntäremmin ja ohjatkin muistui mukaan) ja viimeiseksi orhipoika omaan osastoonsa. Putte ei oikein ole innostunut näistä kuljetuhommista, mutta kunhan yhden kavion saa sillalle, tulee loppu hevonen perästä itsestään!
Runtelintiellä hevosen purku sujui hyvin; pientä ihmettelyä vain, että mihin metsään se nuori mies on nyt joutunut... Valjaita autosta ottaessa iski mieleen: rintaremmi, missä on rintaremmi! Isännän kysymkseen eikö sitä ilman voi ajaa, vastasin kieltävästi. Ei siis auttanut muu, kuin jättää vinka auton perästä pois ja minun jäädessä valjastamaan varsaa, käväisi isäntä hakemassa puuttuvan varusteen. Onneksi ei oltu kauempana kotoa!
Odotellaan puuttuvaa rintaremmiä
Hetken aikaa jouduttiin odottamaan, mutta onneksi Putte on aika lunki tyyppi, joka ei juuri hermoillut edes nuoren kuskin kiipeilystä kärryn päällä.
Loppujen lopuksi saatiin varustus asianmukaiseen kuntoon ja pienellä avustuksella varsan turpa oikeaan ajosuuntaan. Käytiin mutkin vanhalla pellolla parin kilometrin päässä. Tie oli varsin pusikoitunut, joten matkavauhti oli aika hidas. Paikoin vähän hölkkäiltiin ja ihmeteltiin metsässä väijyviä kiviä. Lopuksi vielä hölkyteltiin ja käveltiin paremmallakin tiellä. Kaikkinensa varsa oli enemmän laiska kuin pirteä, vaikka ihan uudessa paikassa oltiinkin. Kaverin kannustamana vauhtia saattaisi löytyä enemmänkin, mutta Urhon ottaminen mukaan ei ainakaan näin alkuvaiheessa taida onnistua tai ainakin apukäsiä (täysi-ikäisten) tarvittaisiin enemmän.
Helteinen heinäkuu heinäntekoineen on takana. Blogin päivitystä en ole ehtinyt ajatellakaan, kun töistä tultua on pitänyt joutua pellolle, että kerettiin saadaa heinät katon alle ennen ansaittua minilomaa eli kunkkarireissua Kuopioon, kotiseudulle. Puten iskähän ei sitten jalkavaivojen vuoksi osallistunutkaan karkeloihin, mutta muuten tunnelma oli "kohallaan" ja ilmatkin suosi.
Meidän hevoset ovat siis pakkolomailleet. Nuori mies Putte on keksinyt itselleen kaikenlaista pikkukivaa, joka ei ihmisistä ole ihan niin kivaa. Harmittomimmasta päästä näitä Puten puuhasteluja tuotti tulokseksi tämän (kyseessä on Puten pikkuputkan aitalanka, jonka purin tarhasta ja jätin kiireessä tarhan aidan ulkopuolelle selvästikin liian lähelle):
On siinä poika näperrellyt aikansa kuluksi... Langan selvitus jäi yritykseksi..., mutta ehkäpä nyt lomalla olisi aikaa selvittää se, kun ottaa työkaluiksi ison annoksen kärsivällisyyttä ja hippusen huumorimieltä!
Suuri osa kotipeltoja uudistettiin tänä kesänä ja siksi eka sato on otettu niittämällä ja tarjoiltu hevosille tarhaan, että laidunruohon juuristo vahvistuisi hepojen talloa. Putelle tämä ei ole aina kelvannut, vaan se on pari kertaa tullut aitojen ali vihreän puolelle. Lisäksi viehko mummoponi on saanut oripojan hormoonit niin hyrräämään, että se kohelsi tämän perään -tarhan portti kaulassaan! No, mummo oli sitten lähetettävä haju- ja äänimatkan päähän, jotta orhimme pysyisi nahoissaan! (Kiitos, Manta, mummon hoidosta!!). Nyt pysyy poika langoissa (tietysti kiertämään saatu sähkökin auttaa asiassa :))
Vihdoin saivat pojat pari päivää sitten astella seisovaan pöytään, kun rantahaka oli jo laidunnuskelpoinen. Varustauduin kameran kanssa, koska ainakin Urho ruukaa spurttailla ja toiveissa oli saada juoksukuvia. Hevosia ei sitten kiinnostanut mikään muu kuin ruoka. Päät eivät nousseet ruohikosta kuin ötököitten hätistämistä varten, joten kuvien anti jäi hieman yksitotiseksi.
Mie syön nyt!
Ötököistä puheenollen, on se suomipoika vaan viisas! Pikiöljyllä läträäminen oli Putesta alkuun hieman epämiellyttävää, mutta pian se hoksasi, ettei hännällä tarvii huiskia lainkaan niin usein, kun on tietyt dödöt kainalossa. Eilenkin, kun menin öljypullon kanssa tarhalle, tuli Putte vastaan ja asettui sopivasti eteeni, että sain jalkovälin öljyttyä. Ulkomaanihme Urho sen sijaan on edelleen erittäin epäileväinen toimenpiteen suhteen ja koska en halua päitsiä/narua sotkea tököttiin, saattaa kulua tovikin Urkin perässä kävellen, ennen kuin herra suostuu seisomaan ötöjen karkotuksen ajan.
Urhea Urho
Pojat ilta-auringossa
Oikeasti se vastavalosuoja ei olisi yhtään hassumpi...
Puten olisi tarkoitus lähteä syyskuulla (toivottavasti!) isojen miesten kouluun, joten heinämahan pienentämiseksi ja kunnon kohotuksen alkuunsaattamiseksi pitäisi nuorta orhia ruveta oikeasti liikuttelemaan. Tien päälle päästäisiin pyhäisin, kun rekkaliikenne on hiljaisimmillaan ja kylän radalle lähdetään vasta, kun on kotona saatu vähän kuntoiltua. Talvella päästiin jääradalle omasta rannasta, ja onhan tuo kuntoilupaikka tuossa vieressä kesäisinkin. Joten eikun uimaan! Puten Nelli-äippä on kova vesipeto, joka nauttii veden roiskuttelusta. Varsaa ei tullut käytettyä emänsä kanssa järvessä, koska ammoisina aikoina on pellosta nostetut kivet vyörytetty rantaveteen. Maalämpöputkiston asennuksen yhteydessä pyysin konemiestä puhdistamaan rannan isoista kivistä, jotta siinä olisi turvallisempi hepojen kanssa lutrata. Onhan Putte toki varmaan kavionsa rantavesissä kastellut vuosi sitten orilaitumella saaressa, mutta varsinaisesti pojat eivä liene siellä uineet...
Lentävä lihapulla
Ennen kuin tämä polle jaksaa juosta kierrostakaan, täytyy mahan pienentyä, ja reilusti!
Eka kerralla varustauduin vain ketjunarulla ja päitsillä ja omalta osaltani lastentarvikekirpparilta(!) löytämilläni "Surf Girl"-kahluutossuilla. Putte epäröi kaksi sekuntia rannassa ja asteli sitten perässäni järveen -syömään! No onpahan keino motivoida nuorukaista...
Seuraavalla kerralla varustin Puten siloin ja pitkin ohjin. Itselleni otin surffitossujen lisäksi raipan, jos tulee tilanne, että kahluutettava haluaa tulla syliin... Mielikuvaharjoituksessa ohjasajan kahlaavaa varsaa rannassa edestakaisin ja päästän sen sitten uimaan pysyen itse ohjan mitan päässä, sillä ajatus pelkkien kahluutossujen suojaamille varpaille hyppäävästä 400 kiloisesta varsasta ei innosta kahlailuun vieretysten. Aikuisten oikeasti Putte tarvitsi ensinnäkin veteenmenoon hieman rohkaisua. Muutenkin se halusi mieluummin tulla yhtämatkaa minun kanssani, eikä ainakaan halunnut mennä uimaan, koska halusi mieluummin syödä kortteita ja muita vesikasveja! Kaiken lisäksi sekosin useammin kuin kerran ikivanhaan armeijan hiihtoratsastusliinaan, jota käytin ohjina, kun en halunnut kastella nahkaohjia. Kiitos isännälle kuvauksesta!
Kolmannelle kerralle otettiin mukaan taas uusi elementti, eli soutuvene (kuvaajaksi saatiin 7-v. paparazzi Aapo). Tarkoitus oli soutaa rantavedessa edestakaisin Puten seuratessa kahlaten perässä. Hyvin meni niin kauan, kuin varsa seurasi venettä, mutta kun vene alkoi seuraamaan varsaa, oli aika jalkautua veteen veneestä. Lopuksi käytiin vielä kierros taluttajan istuessa veneessä, mutta tässä vaiheessa kuvaajaamme kutsui jo legot ja muut pienten ihmisten tärkeät jutut, joten todistusaineistoa ei ole saatavilla...
Aapon kommentit putkista liittyvät järveen upotettuun maalömpöputkistoon ja Puten laki taas sitä, ettei järveen saa kakkia tai pissiä. Onneksi (ainakin vielä) Puttea sen verran jänskättää veteen meno, että se purkaa lastinsa jo rannassa!
Tiistaina käytiin taas Puten kanssa lääkärissä. Luvassa oli jalan kontrolli, suun tutkiminen sekä rokotus. Suusta löyikin pari poistettavaa sudenhammasta ja hieman raspattavaa. Sanalla tähystettiin nielu sekä molempien sierainten, että suun kautta. Puttehan pärski pienenä maitoa sieraimistaan ja nykyään saattaa vettä lorista nenästä pojan juotua. Pariin otteeseen on suu tutkittu kitalakihalkion varalta lähinnä käsikopelolla mitään löytymättä. Tähystyskään ei tuonut varmaa ratkaisua arvoitukseen; mahdollisesti kurkunkansi ei sulkeudu kunnolla, jolloin nesteitä menee väärään rööriin. Vaiva voi kuulema korjautua ajan myötä.
Jalan tutkiminen aloitettiin liikkeessä. Vähän arvelutti lähteä vireää hevospoikaa juoksuttamaan vieraassa paikassa, kun kotona siitä yleensä syntyy aikamoinen show. Mutta Putte yllätti iloisesti; käveli pyydettäessä, juoksi reippaasti, kun piti ja pysähtyi suht säällisesti. Tässä vaiheessa lääkäri ei vielä kommentoinut mitään, vaan mentiin sisällä ottamaan röntgenkuvat. Kuvat katsottuaan lekuri totesi: älä huolehdi suotta, jalassa ei ole mitään vikaa. Toukokuun röntgenissä näkyneitä irrallisia luuhippuja ei nyt ollut kuvissa näkyvissä ja luu näytti muutenkin siistiltä. Epäili, että tällin saanut lihas vain oli ollut kipeä. "Hoito-ohjeeksi" kehotti pistämään varsan valjaisiin ja jatkamaan normaaleja ajoja ja viemään syksyllä suunnitelmien mukaisesti treeniin. Jippii!
Hyvät uutiset tarkoittavat myös sitä, että Puten yksinolo loppuu ja se pääsee taas Urhon kanssa laitumelle. Loppuun vielä kuvia rantalaitumelta, tässä vielä pojat omissa lokeroissaan. Mummoponi Caro saa puolestaan laiduntaa pihassa, ettei aiheuta nuoressa miehessä liian kiihkeitä tunteita ja halua mennä langoista läpi "morsiamen" luo...
Mummo
Ei ihan vielä kesäkarvassa...
Peikkotukka (pitäisi taas yrittää käännyttää villiintynietä haivenia)
Järveltä puhaltava tuuli ei vie ihan kaikkia öttiäisiä Urhon kimpusta
Harjattu viimeksi 3 päivää ennen kuvan ottamista
Putte huomasi jotain pellolla
Metsiköstä löytyy viilentävää varjoa....
... sekä apua kutinaan.
Metsikköön voi myös maastoutua
Putte kuuli Caron yskivän pihassa
Huolestunut nuori mies
Ja eikun takaisin syömään...
Kesäterkut tutuille, myös sinne Ison Rapakon toiselle puolelle!
