Kärryt perässä pitkästä aikaa

Sattumalta meillä oli isännän kanssa yhtäaikainen vapaapäivä, joten päätettiin lähteä testaamaan ajomaastoja vähän etemmäs. Ensin vietiin koppakärryt n. 6km:n päähän oman viljelystien, ns. Runtelintien, varteen. Täällä ei tulisi ainakaan rekkoja vastaan! Sitten pakattiin kyytiin yksi ekaluokkalainen, kolme kypärää, valjaat (muistin jopa kiinnitellä paikoilleen vesileikkien ajaksi irrotetun sekin sekä häntäremmin ja ohjatkin muistui mukaan) ja viimeiseksi orhipoika omaan osastoonsa. Putte ei oikein ole innostunut näistä kuljetuhommista, mutta kunhan yhden kavion saa sillalle, tulee loppu hevonen perästä itsestään!

Runtelintiellä hevosen purku sujui hyvin; pientä ihmettelyä vain, että mihin metsään se nuori mies on nyt joutunut... Valjaita autosta ottaessa iski mieleen: rintaremmi, missä on rintaremmi! Isännän kysymkseen eikö sitä ilman voi ajaa, vastasin kieltävästi. Ei siis auttanut muu, kuin jättää vinka auton perästä pois ja minun jäädessä valjastamaan varsaa, käväisi isäntä hakemassa puuttuvan varusteen. Onneksi ei oltu kauempana kotoa!

Odotellaan puuttuvaa rintaremmiä

Hetken aikaa jouduttiin odottamaan, mutta onneksi Putte on aika lunki tyyppi, joka ei juuri hermoillut edes nuoren kuskin kiipeilystä kärryn päällä.

Loppujen lopuksi saatiin varustus asianmukaiseen kuntoon ja pienellä avustuksella varsan turpa oikeaan ajosuuntaan. Käytiin mutkin vanhalla pellolla parin kilometrin päässä. Tie oli varsin pusikoitunut, joten matkavauhti oli aika hidas. Paikoin vähän hölkkäiltiin ja ihmeteltiin metsässä väijyviä kiviä. Lopuksi vielä hölkyteltiin ja käveltiin paremmallakin tiellä. Kaikkinensa varsa oli enemmän laiska kuin pirteä, vaikka ihan uudessa paikassa oltiinkin. Kaverin kannustamana vauhtia saattaisi löytyä enemmänkin, mutta Urhon ottaminen mukaan ei ainakaan näin alkuvaiheessa taida onnistua tai ainakin apukäsiä (täysi-ikäisten) tarvittaisiin enemmän.