Joulunajan juttuja...

                                          RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!

  

 

Joulun odotus sujui kipakassa -30:n pakkassäässä. Onneksi on ollut vapaata, niin ei ole tarvinnut viedä kopuja ennen kukonpieraisua pihalle palelemaan. Aamuheinät vain talliin ja sitten vasta päivänvalolla tarhaan. Pakkanen näyttää lataavan virtaa mukavasti nelijalkaisiin; Puttekaan ei ole tainnut viikkoon kävellä koko matkaa tarhan ja tallin välillä. Pysyy kuitenkin vielä takana löysällä narulla, mutta steppailee siellä ja puhisee                                         

Varsa osaa käyttää hammaskalustoaankin ei- toivottuihin paiikkoihin, kuten takinhihaan. Lähdöthän se siitä aina saa, mutta tuntuu jokin uhman aika olevan käsillä. Tallissa on onneksi oma kiltti itsensä.

 

Tänään ei ilma tuntunut enää lainkaan niin kylmältä, ja mittarin lukema oli noussut -20:n lämpimämmälle puolen. Urhokin pääsi ilman takkia pihalle! Muuthan meillä tuulettomalla pakkaskelillä pärjäävät omilla turkeillaan, paitsi pikkuaasi Latte, jonka karva ja ihrakerros ovat sen verran ohuet, että saa useimmiten loimen selkäänsä, sekä Urho-setä, joka syksyllä heitti kaikki karvansa pois, eikä ole vieläkään kasvattanut kunnon turkkia. Mikä lie stressireaktio tallin vaihtoon, sillä ruokinnan pitäisi olla kunnossa vitamiinikuureineen kaikkineen. Varmuudeksi se saa Hivetiiniä kuureina, jos jokin puutos sittenkin olisi asialla...

Eli sää (ja vapaapäivä) salli hevosten liikuttamisen pitkästä aikaa. Putelle olin hommannut vähänkäytetyt Wahlstenin suitset (uudet olisi maksaneet tuplasti enemmän) ja voi sitä nautintoa, kun hihnoja säätäessä ei tarvinnut vääntää jumittuneita solkia auki kohmeisilla sormilla hampaat irvessä. Yksi ainoa "mutta" tuli matkaan; oripoikani on sen verran paksukalloinen, ettei kokoa "lv" olevien suitsien leukahihna aivan ole riittävän pituinen, mutta onneksi niitä saa irtotavarana pidempää kokoa. Valjastus sujui taasen ok. Kärryjen laitossa tarvittiin hieman kiinnipitoapua. Putte oli erimieltä kiinnipitäjän kanssa paikallaolosta ja palkitsi apukädet hampaillaan... No, kärryt saatiin perään ja tehtiin muutama lenkki navetan ja vanhan kaupan ympäri. Virtaa olisi ollut vailla muille jakaa ja ravurinalkuni muistuttikin useamman kerran keinuhevosta keikkuessaan. Kiitosta varsa saa rehellisestä vetämisestä, kun jouduimme vähän kahlomaan mykkyräisessä hangessa. Pysäytin tallin eteen ja nyt ravurioppilas osasi hienosti seista hetken paikoillan, kun könysin kärryiltä alas.

Urholla olin aikonut jo pidemmän aikaa ratsastaa pitkästä aikaa. Mentiin ihan vaan pellolla käyntiä ja harjoiteltiin ratin ja jarrujen toimintaa. Urhohan kääntyy kärryjen edessä vaikka pennin päällä ja ilman kärryjä sitäkin livakammin. Varttitunnin jälkeen sain sen kävelemään pellon ympäri ilman "lapa-edellä"-käännöksiä kulmissa, sekä pysähtymään ilman pään viuhtomista (ja myös seisomaan hetken paikoillaan), joten oli hyvä lopettaa siihen. Ensi kerralla voidaan ravailla vähän ja jatkaa ratti&jarru -harjoituksia.

Onneksi pojilla on toisensa seuranaan, niin saavat purettua energiaansa painiessaan. Jouluaaton (eli eilisen) pakkasulkoilun tunnelmia tässä:

Pakkasta ja paaliruokintaa

Pakkanen paukkuu

Eihän niitä pakkasia tarvinnut kovin kauaa odotellakaan. Jo pari viikkoa on saatu nauttia kuivemmista keleistä. Monena iltana olen kuunnellut jään valitusta ja mongahtelua pakkasen kourissa. Välillä kuuluu koviakin paukahduksia järven kamppaillessa kylmyyden kynsissä. Kyllähän minä toivoin kovia pakkasia, jotta järvi jäätyisi ajokuntoon, mutta nyt voisi ilmojen haltijalle viestittää, että piisaa jo!

Ruokinnasta

Meidän tallin kaviokkaat ovat aina syöneet vain kuivaa heinää, sillä MammaTamma Nellin maha ei kestänyt säilöheinää. Heinänteko on siis ollut todellakin ilmoista kiinni. Viime kesänä rakenneltiin pieni kuivuri, että saadaan varamasti hyvät heinät. Ensimmäinen sato saatiinkin kunnialla katon alle; osa suoraan pellolta, osa kuivurin kautta. Toinen sato korjattiin vain yhdeltä pellolta, muitten ollessa laitumina. Muutaman päivän pouta kuivasi heinät mukavasti, muttei aivan pikkupaalikelpoiseksi ja koska ilmankosteus varsinkin öisin oli sitä luokkaa, ettei kuivuriin olisi hyödyttänyt niitä laittaa, pyydettiin naapuria  paalamaan ne muovin sisään. Jännityksellä aloin pikkuhiljaa totuttamaan kopuja säilölle. Näytti siltä, ettei Puten maha muuttanut ateriaa kuravelliksi, joten uskallettiin ostaa toiselta naapurilta lisää paaleja. Jotta kotimiehen (=appivanhempien) päivä ei olisi sidottu elikoitten ruokintaan, päätettiin kokeilla vapaata paaliruokintaa. Urhohan saisikin lihoa ja eiköhän se Puttekin alkuinnostuksen jälkeen osaisi syömisiään rajoittaa.

Puten ruokinta on muutenkin mennyt tämän syksyä vähän mutulla. Urho saa heinän ja kauran lisäksi pellava- melassileike-greenline-puuroa omistajansa ohjeen mukaan sekä tietysti kivennäiset. Olen ruokkinut kasvavaa varsaa vähän "varman päälle" samoilla aineksilla, tokikin lähes puolta pienemmällä annoksella. Heinistä olen varannut Putelle sen parhaan, valkuiasrikkaimman (srv 132 g/kg ka). Jossakin vaiheessa syksyä havahduin Puten runsaaseen juomiseen ja sitä myötä aina märkään karsinaan. Pissojen alta, betonin pinnasta, purut muuttuivat kirkkaan punaisiksi. Sama ilmiö oli Nellin karsinassa josssain vaiheessa viime talven imetyskautta. Vakaa teoriani ilmiöstä on liiallinen valkuaisen määrä ruuassa. Jostain syystä lattialla elää mikrobeja, jotka hyötyvät runsaasta valkuaisesta (hevonen erittää liian virtsan mukana ulos kehostaan) ja joko erittävät punaista väriä, tai sitten ovat itse punaisia ja joukkoesiintyminen näkyy värjäytymisenä (vrt. sinilevä järvissä). Viime vuoden ruokinnat perustuivat heinäanalyyseihin ja HOPTI:lla tehtyihin laskelmiin. Tänä syksynä sain vasta marraskuulla aikaiseksi tilata HOPTI:n. Sen mukaan Puten valkuaistarve täyttyisi jo meidän "köyhemmilläkin" heinillä (srv 79-93g/kg ka), ilmam mitään lisärehuja. Niinpä jätin puurot pois. Punainen väri pissaläntin pohjasta katosi, samoin pissan määrä pieneni.

Ensimmäinen paali tarhassa on nyt syöty; sitä iloa kesti 1,5viikkoa. Laskin, että pitäisi riittää kahdeksi viikoksi, mutta eipähän olleet pojat nälkäisiä iltaisin sisälle otettaessa. Urhon maha alkoi näyttää jo hevosen mahalta, mutta Putte muuttui pyöreäksi Possuksi. Yöheinätkin jäivät syömättä, kerppuoksista puhumattakaan (viime kesänä otettiin latoon kuivumaan tienvarsilta raivatut koivut ja pajut ja saavat nyt riipiä niistä lehdet ja jyrsiä kuorta aikansa kuluksi tallissa ja tarhassa). Mahat löystyivät molemmilla kikkareiden muistuttaessa nyt kesäisiä laidunpaskoja.


Lenkkeilyä

Viime lauantaiksi sovin "kertausharjoitukset" Onnin tallille. Ajohommista ehti kulua sen verran aikaa, että katsoin parhaaksi käydä muistelemassa remmien ja rensselien sitomiset valvovan silmän alla, ennen kuin alan kotona yksikseni valjastelemaan. Pakkasta oli reilu -10, ja tuulta liki saman verran (m/s), joten keskityttiin niihin remeleihin ihan vaan sisätiloissa. Kolme hevosta seisoi vuorollaan käytävällä, kun valjastin ja purin ne Seijan kärsivällisellä opastuksella. Iso kiitos taas Onnilan väelle!

Kotona piti tietysti heti päästä kokeilemaan. Ensimmäinen tenkkapoo meinasi tulla Urhon mahavyön kohdalla. Loimivöiden kiristyminen onkin jo antanut hieman viitteitä lämpöisen vahvistuksemme keskikehon rakentumisesta ja olin jo heittää pyyhkeen (tai valjaat) kehään. Vyö oli ennenkin jo aika nafti ja nyt ei lähellekään! No, hinku tien päälle oli kova, joten paksut pehmusteet silojen alta saivat lähteä ja vyö meni kuin menikin kiinni. Itselle tuplatoppikset ylle ja eikun baanalle. Käytiin reilun 5 km:n lenkki kävellen ja kevyesti hölkytellen.

Appeni oli käynyt kairan kanssa jäällä ja mittailin rei'istä jäälle vahvuutta 25cm. Seuraavana päivänä hevosia sisälle ottaessa paikalla oli myös naapuritontin haltija, kalastaja, pihallaan. Hän oli sitä mieltä, että jää kestää vaikka autolla ajaa. Siispä suunta järvelle. Kävelytin Urhon Isosaaren ympäri 3,5km:n lenkin. Ravata en tohtinut vielä, sillä jään pinnalla oleva kerros antoi välillä renkaan tai kavion alla periksi... Urhoakin jännitti aika lailla ainakin niistä raparoiskeista päätellen, mitä se häntänsä alta päästeli.  Järki sanoi jään kestävän, mutta silti olo oli vähän hutera.

Sitten oli Putte Possun vuoro. Naapurin kalastaja tuli juuri telaketjumönkijällään järveltä, kun Putte olisi ollut valmiina kärryjen eteen. Odoteltiin tallissa, että vekotin saatiin kuljetuskärryyn ja kamala moottorinpapatus hiljeni. Sitten käytiin tutustumassa mokomaan möykkääjään isännän jututtaessa naapuria. Lopulta ukkojen jutut loppuivat ja saatiin varsa aisoihin. Isännälle oli varattu liina, joka kulki päitsien lenkistä leukalenkin ali isännän käteen. Jos naru olisi roikkunut suoraan leuan alta, olisi varsan keskittyminen ollut taas narussa roikkumisessa. Putella ei tietystikään ole kenkiä, eikä siten hokkejakaan ja koska jäällä ei vielä ole kunnolla lunta, piti pysytellä kuivalla maalla ja vanha kaupan ympärystiellä. Ei aivan sujuvasti mennyt tämän kertainen ajo; kääntymiset takkuili ja varsa viskeli päätään lähes koko ajan. Lieneekö hermostunut lähdön odottelusta vai nipistelikö päävehkeet. Olin joutunut jo löysäämään poskihihnoja ja sekkiäkin pidentänyt, täytyisi varmaan ostaa reilumman kokoiset suitset ja ehkö jättää se sekki seuraavalla kerralla pois, josko se pää siitä hiljenisi. Ravatessa Putte keskittyi kuitenkin eteenpäin liikkumiseen, joten kunhan uskalletaan jättää talutusapu pois (ja päästään jäällee kunnolla liikkumaan) saattaisi helpotusta löytyä sitä kautta.

Olin suunnitellut vapaapäiville taas hieman ajohommia Urholla, mutta kolmatta päivää -20:n pahemmalla puolella oleva lämpötila pienen vähemmän mukavan pohjoisen tuulenvireen kera hillitsee lenkityshaluja. Jää kyllä kestäisi hevosen, kunhan vaan tarkenisi lähteä ajamaan! Koko porukka on nyt sitten vain tarhaillut toppatakeissaan. Tänään annoin aamuheinät talliin, että saavat lämpimässä (hmm... tallissa -5 näillä keleillä) syödä hetken ennen ulos menoa. Tähän loppuun kuvia eiliseltä ulkoilulta:

Urho toppiksessaan

Putte pakkasessa

Aasit päivystävät heinälaatikolla

Mitä, mitä, miksi Urho antaa Puten syödä paalin jämiä...

...ja vielä väistää Puten hätistäessä!!!?!!

    

Jätkä kasvaa

Poseeraa vaan ihan itse

Puten miettimisloma ajohommien suhteen on vähän venähtänyt. Ajan puutteen ja huonompien kelien vuoksi ovat hevoset nyt vain tarhailleet ja syöneet ja kasvaneet; Putte lähinnä keskikehostaan, mutta myös hivenen korkeutta ja onneksi samalla tasoittaen takakorkeutta. Strategiset mitat lokakuun 5. pvänä olivat 142 - 146 ja kuusi viikkoa myöhemmin 15. marraskuuta 145,5 - 148,5.

Eräänä marraskuisena iltapäivänä outu valoilmiö valaisi lumisen maiseman, niinpä kiiruusti kameran kanssa hepoja sihtaamaan (sattui siis vielä olemaan vapaapäiväkin, normaalisti töihin lähtiessä ja sieltä palatessa on pilkkopimeää...).

Sen lisäksi, että matalalta paistava aurinko saa aikaan pitkät varjot (lue: aidan tai kuvaajan varjo hevosen päällä), ei kuvattava ymmärtänyt lainkaan, miksi pitää pysytellä kauempana ja loukkaantui suuresti, kun sen hätistelin kerta toisensa jälkeen kauemmas, käänsi päänsä kokonaan poispäin tai sitten yrmyili korvat luimussa. Lisäksi tarhassa on sekä varjopaikkoja, että paikkoja, joihin aurinko paistaa, joten kameran asetuksia piti aina muistaa säätää, kun hevoi siirtyi. Valotusongelmia aiheutti myös Urho-setä; yritäpä kuvata sekä tummaa, että vaalempaa hevosta lumihangella, niin että kuvista saa  jotain tolkkua.


No, luonto päätti poistaa moiset ongelmat; harmaana maahan asti roikkuva taivas ei aiheuta ikäviä varjoja eikä valotusongelmia. Hangestakaan ei kohta ole riesaa; tämänpäiväinen ja ensi viikon sateet pitänevät siitä huolen. Ainoa lohtu on, että jäältä sulaa eristävä lumikerros pois, joten jää pääsee vahvistumaan hevosen kestäväksi (siis jos jossain välissä pakastaisi).

No niin, luontokatsauksen jälkeen paluu kuvauspäivän antiin:

Hoh hoijaa...

Kelpaako?

Tässäpä tää toinen puoli...

Ai mitä, mahaako pitäisi vetää sisään?

No, näppää nyt, ei tässä jaksa koko päivää seisoa!

hmm, kumpaakos tässä pitikään kuvata

pihtikinttuni :)

Jätkä ja Setä

Nahistelua

Ylemmäs en ylety...

Olen vain pieni hevonen...

Hmm, käytätkös Pepsodenttia

Olen edelleenkin vain pienen pieni hevonen...

Auts!

Oliko asiaa?

Talvikelejä odotellessa...

Puten treeniviikko

Syysloma vierähti nopeasti hepojen kanssa puuhastellessa. Sanna oli korvaamattomana apuna Puten ajo-koulutuksen ensi hetkillä. Siitä suurkiitos, eipä oltaisi tässä pisteessä ilman hänen apuaan!

Tiistaina laitettiin siis kärryt ekaa kertaa perään (siitä juttua edellisessä postauksessa).

Keskiviikkona mentiin ensin kierros takana kävellen ja sitten eikun kyytiin... Ekaa kertaa ekan oman kasvatin kärryillä, aika mahtavaa! Enemmän kuin kärryt kiinnosti ja vaivasi Puttea taasen Sannalla oleva naru... Varsalla näytti kävellessä olevan aikaa keksiä kaikenlaisia koiruuksia, joten jonkin verran pyydettiin sitä hölkkäämään, jolloin menokin oli suorempaa. Kuvaajaksi saatiin Aapo 6-vee. Tämä paparazzi jaksoi kuvata koko harjoituksen alusta saakka yrittäen vimmatusti saada kuvattava pysymään kameran tähtäimessä (hieman huvitti YouTuben  "Videosi näyttäisi hieman heiluvan, korjataanko?"-kommentti!). Ekaa kertaa kokeilin myös videon muokkaamista, josta tuloksena seuraava:

Torstaina päätettiin, että valjastus ruvetaan tekemään seinässä kiinni, niin kuin jatkossakin tullaan tekemään. Liikkeelle lähdettäessä pitääkin sitten peruuttaa, ennen kuin pääsee matkaan, joten hyvää harjoitusta sekin. Olin kysynyt naapurin entisen kaupparakennuksen omistajalta (sekä nykyisiltä vuokralaisilta) luvan käyttää kaupan ympäri kulkevaa tietä ajo-opetukseen ja kun luvat oli saatu, voitiin treenilenkkiä pidentää tuplaksi. Samalla päästiin siedättämään Puttea ohi-ajaviin ja vastaantuleviin autoihin kaupan edessä olevaa levikettä kulkien. Tällä kertaa mentiin jonkin verran jo ilman talutusapua ja varsakin pääsi hölkkämään reilummin (vaikka Sannalla ei olekaan ihan lyhyet jalat, ei ole reilua juoksuttaa häntä kuitenkaan kierrostolkulla). Tiellä olevat isot lätäköt aiheuttivat vähän mutkittelua, samoin piti ihmetellä vähän mihin tukena ja turvana ollut taluttaja jäi välillä, kun ei vierellä kulkenutkaan. Potkuremmikin testattiin Puten innostuttua tiellä hölkkäämisestä ja toisen kerran vielä auton ohittaessa takaa päin...

Perjantaina oli vielä aamulla aikaa treenailla ennen Sannan poislähtöä. Liikennettä oli enemmän tiellä, joten vielä vähän epävarman ohjauksen vuoksi Putte pidettiin narun nokassa koko ajon ajan, ettei seikkailisi tielle autojen sekaan. Kehittymistä oli jo havaittavissa; päänviskominen on jo hieman vähentynyt, joten kulku oli suorempaa eikä autoillekaan tarvinnut yrittää näyttää pukkeja. Nyt on hyvä jättää Putte miettimään tämän viikon touhuja ja palata viikon- parin päästä uudelleen asiaan.    

Ekoja kertoja

Syksyn ensilumi ja Puten ensiajo       foto: Sanna E.

Tänään oli sitten se suuri päivä, Putte sai kärryt peräänsä!

Eilen illalla haettiin kummi-Sanna linja-autolta ja vielä illan kähmässä piti tietysti vielä käydä ohjasajolla; pimeä itsessään oli uusi tekijä, samoin hyvin löysällä oleva sekki. Asiaa eivät auttaneet tallista heinien äärestä huuteleva Urho, saati tarhasta nuoren miehen perään hirnuva Mummoponi. Kuitenkin homma sujui suht mallikkaasti, vaikka tien päällä naapurin kohdalla tepastelevaa ihmishahmoa piti hieman tuijotella, sekkiä piti yrittää ravistella pois ja pellon kiertoon tarvittiin talutusapua. Mutta olosuhteet huomioiden meni sen verran hyvin, että päätettiin seuraavana päivänä koettaa kärryjä perään.

Pakkasen kruunaamana aamuna (ihana välillä vähän kuivempi keli!) suunnattiin Kuusijärvelle; pitihän Sannan käydä "reenaamassa" pari suomitammaa, sekä mikä olennaisinta, hakea Ne Kärryt lainaan (Kiitos Onni!). Kotiin palatessa alkoi taivaalta tipahtelemaan valkoisia hiutaleita... Ennenkuin Putte oli saatu valjastettua, oli lumisade ehtinyt runsastua ja muuttua rännän kautta lähes vedeksi. Mehän ei olla sokerista, joten ei muuta kuin menoksi! Ensimmäinen kierros navetan ympäri mentiin entiseen malliin takaa ajaen. Sitten Sanna lähti mukaan vetäen perässään kärryjä Puten takana ja vierellä. Tässä vaiheessa oli helpompi taluttaa Puttea, kuin ajaa takaa. Poika ei ollut mukana kulkevista kärryistä millänsäkään, enemmän sitä kiinnosti yrittää pureskellä narua, jolla sitä talutettiin ja yrittää päätään ravistellen selvitä sekistä erilleen. Parin kierroksen jälkeen kärryt laitettiin Puten perään niitä kuitenkaan vielä kunnolla kiinnittämättä, jotta paniikin sattuessa ne saataisiin helposti pois. Sanna kulki edelleen vierellä kärryistä huolta pitäen. Lopulta kaiken sujuessa hyvin, kiinnitettiin kärryt kunnolla ja saatoin siirtyä taakse ajamaan Sannan hoitaessa talutuksen. Putte oli kyllä uskomattoman fiksusti! Kääntymisissä ei suurempaa ongelmaa; kerran jopa jouduttiin kääntymään liiankin jyrkästi niin, että aisat ottivat kunnolla kylkiin, mutta Pute vain väisti aisojen painetta ja kääntyi tosi hienosti. Samoin pysäytykset sujuivat hyvin ja orhipoika malttoi seistä loppuun sen verran hyvin, että ehdittiin juosta kamera sisältä ja saada Se Ensi Kuva! (Tarkoitus oli tietysti kuvata koko juttu videolle, mutta useiden yhteensattumien vuoksi kameran taakse ei löytynyt ketään).

Puten jäädessä talliin kiitosten ja heinien kera, päätettiin liikuttaa myös Urho. Ajolenkin alkupäässä on aika suuri silta, niinpä Sanna läksi varmistamaan sen ylitystä ekalla kerralla. Ei päästy sillalle asti, kun takaa tuli täysperävaunurekka. Hieman (tai oikeastaan aika paljon) hirvitti ja Sanna viittelöi kuskia hiljentämään (eivät todellakaan aja 60:iä!). Rekan ohittaessa Urho hieman nopetti kävelyään, muttei sen kummempaa. Mahtava hevonen! Käytiin Urhon kanssa hölkkälenkki soratiellä ja eiköhän takaa tullut vielä traktorikin kärryineen. Siitäkin selvittiin samaan malliin. Lisäksi Urho on tosi kiva ajettava; hölkkää pyydettyä vauhtia ja pudottaa käynnille ääniavuilla. Taitaa olla mainio opetuskaveri Putelle!

Kuinka varsa oppii syömään porkkanaa...

... ja muita lokakuun kuulumisia 

Vaikka sataa ja sataa aina vaan (paitsi tänään), olen saanut aikaiseksi puuhailla Puten ajokoulutusta taas hivenen verran eteenpäin. Jos joskus meinaa saada pojalle kärryt perään, pitäisi ne (siis kärryt) olla ensin olemassa. Kylän entinen hevosmies on kaupitellut Puten syntymästä lähtien entisiä koppakärryjään. No, päätettiin käydä vihdoin vilkaisemassa mokomia ja sieltähän ne löytyivät, ladon kupeelta romurautojen alta, omalta paikaltaan, mihin entinen hevosmies oli ne kymmenisen vuotta sitten parkkeerannut. Vankkatekoiset, tehtaan kärryjen mitoilla tehdyt koppikset vaihtoivat sitten loppujen lopuksi nimelliseen hintaan omistajaa. Kotona tutkailtiin taivaansinisiä kärryjä hieman tarkemmin; renkaat kaipasivat ainakin uusia kumeja, ja penkki kokonaan poistoa (oli mallia "läpi-istuttava") ja joitakin ruostekohtia hieman tuunailtava, mutta eiköhän niistä vielä kulkeva peli saada.

Voi toki olla, ettei sinikärryrojekti ehdi valmistua ajoissa Puten ensiajoa silmällä pitäen, joten kääntynemme kärryjen puutteessa ihan nykyisten hevosmiesten puoleen... Siitäpä sopivasti aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen. Pitkän linjan suomenhevosmies Onni kävi tänään katsastamassa tulevan ravurimme. Kehui kovin hyväkroppaiseksi ja lohdutteli mahapömpön katoavan, kunhan ajelemaan aletaan (Urho-sedän lihotuskuuri on jostakin syystä näkynyt oripojan vatsan ympärillä...). No, pitihän sitä sitten kokeeksi laittaa poika valjaisiin ja käydä pienellä ohjasajolenkillä. Hieman jännitti, minkä hepulin se saa kehitettyä (viimeksi ajohommat meni vähän plörinäksi, kun Urho huuteli koko ajan tallista, ja Putte tietysti jäi aina kuuntelemaan ja huutelemaan takaisin. Pariin otteeseen peltotieltä kotiin päin käännyttäessä otti sellaiset spurtit, että oli ihme, että pysyin pystyssä ja sain vielä jätkänkin hallintaan. Tästä viisastuneena Urho sai talliin ison kasan heiniä, jotta olisi huutelematta ja häiritsemättä oppilaan keskittymistä.)

Valjastus sujui taas hyvin Puten ollessa vapaana karsinassa. Olen nyt vaatinut paikallaan pysymistä ja vain sitkeästi palauttanut sen alkuperäiselle paikalleen, jos jalat vievät levotonta varsaa ympäri karsinaa. Vielä kiitosrapsutuksia paikallaan pysymisestä ja varsa oppii yllättävän nopeasti, mitä siltä odotetaan. Pihalla vaadin myös paikallaan seisomista, ennen kuin pyydän sitä maiskuttamalla eteen. Tänään meni tosi hyvin; liikkeelle päästiin ilman pepusta tuuppaamista ja vain parissa paikkaa piti auttaa taluttamalla tai tuuppaamalla, kun jäi katselemaan uusia asioita tai yritti napsia ruohoa kulkiessaan. Onni kehui kovasti Puten olevan oikealla tiellä kohti ravurin uraa. Pyysin vielä Onnia näyttämään sekin virittämisen, jos sitä vaikka pidettäisiin ainakin vihreän kauden yli, ettei tulisi niitä turhia stoppeja ruohotupsujen kohdalla.

Tänään soitti sopivasti Putte-pojan kummitäti Sanna. Hällä on lomaa ensi viikko, samoin minulla, joten eiköhän Puttea yritetä sitten jo kärryjen eteen!

Laitetaanpas tähän väliin vähän kevennykseksi Puten ja Urhon syyspäivän tarhailua....

Vähän matsia

...ja pikkuisen vielä lisää

Parta-Putte

Poseerataan välillä (romut takana on TIETYSTI naapurin)

Pitkälettinen jätkä

Vähän ravia...

..ja toiseen suuntaan.

Notkea kiepahdus...

...

...ja etusen ojennus.

Urhon pitkät jalat (jotka eivät meinanneet millään mahtua samaan kuvaan muun kropan kanssa!) kiidättivät setää pitkin peltoa. Onneksi on jo hokit alla, muuten olisi saattanut käydä köpelösti...

Urholle on muuten laitettu kuvia myös kaviokaslaumamme esittelysivulle...

Ja sitten vielä loppuun Puten porkkanan syöntiharjoittelua. Jos ruokakupissa on mitään pikkusormenpäätä isompaa, mukeltaa tämä poika ne varmasti suustaan ja niin jäävät kupin pohjalle niin omenan, kuin porkkanankin palaset. Vaikka emänsä kupissa näitä herkkuja vuosi sittenkin löytyi, eivät ne jostain syystä pojalle maistuneet. Omenat menivät, kun viikon totutin pienen pieninä palasina, mutta porkkana jäi kuppin, vaikka sen olisi raastanut. Tänä syksynä sadonkorjuu tarkoittaa taas sitä, että anopin porkkanamaan pienimmäiset porkkanat ovat varsineen päivineen tarjolla elukoille. Putte tykästyi kovin porkkanan varsiin ja yritti heilutella oransseja mötiköitä pois vihreiden varsien päistä ja mukelsi suuhunsa eksyneet porkkanat maahan. Vaan ahneus voitti (Urho kyllä olisi pistellyt Putenkin eväät suihinsa) ja niin vain piti Putenkin rohkaistua puraisemaan tuota epäilyttävää möykkyä! Nykyään porkkanat sujahtavat sulavasti huulien lomasta suuhun hampaiden hienonnettaviksi ja sitä tietä mahaan.