Pellonpään Puhuri & Co. (cotijoukot odottamassa): joulukuuta 2012

RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!

Joulun odotus sujui kipakassa -30:n pakkassäässä. Onneksi on ollut vapaata, niin ei ole tarvinnut viedä kopuja ennen kukonpieraisua pihalle palelemaan. Aamuheinät vain talliin ja sitten vasta päivänvalolla tarhaan. Pakkanen näyttää lataavan virtaa mukavasti nelijalkaisiin; Puttekaan ei ole tainnut viikkoon kävellä koko matkaa tarhan ja tallin välillä. Pysyy kuitenkin vielä takana löysällä narulla, mutta steppailee siellä ja puhisee

Varsa osaa käyttää hammaskalustoaankin ei- toivottuihin paiikkoihin, kuten takinhihaan. Lähdöthän se siitä aina saa, mutta tuntuu jokin uhman aika olevan käsillä. Tallissa on onneksi oma kiltti itsensä.

Tänään ei ilma tuntunut enää lainkaan niin kylmältä, ja mittarin lukema oli noussut -20:n lämpimämmälle puolen. Urhokin pääsi ilman takkia pihalle! Muuthan meillä tuulettomalla pakkaskelillä pärjäävät omilla turkeillaan, paitsi pikkuaasi Latte, jonka karva ja ihrakerros ovat sen verran ohuet, että saa useimmiten loimen selkäänsä, sekä Urho-setä, joka syksyllä heitti kaikki karvansa pois, eikä ole vieläkään kasvattanut kunnon turkkia. Mikä lie stressireaktio tallin vaihtoon, sillä ruokinnan pitäisi olla kunnossa vitamiinikuureineen kaikkineen. Varmuudeksi se saa Hivetiiniä kuureina, jos jokin puutos sittenkin olisi asialla...

Eli sää (ja vapaapäivä) salli hevosten liikuttamisen pitkästä aikaa. Putelle olin hommannut vähänkäytetyt Wahlstenin suitset (uudet olisi maksaneet tuplasti enemmän) ja voi sitä nautintoa, kun hihnoja säätäessä ei tarvinnut vääntää jumittuneita solkia auki kohmeisilla sormilla hampaat irvessä. Yksi ainoa "mutta" tuli matkaan; oripoikani on sen verran paksukalloinen, ettei kokoa "lv" olevien suitsien leukahihna aivan ole riittävän pituinen, mutta onneksi niitä saa irtotavarana pidempää kokoa. Valjastus sujui taasen ok. Kärryjen laitossa tarvittiin hieman kiinnipitoapua. Putte oli erimieltä kiinnipitäjän kanssa paikallaolosta ja palkitsi apukädet hampaillaan... No, kärryt saatiin perään ja tehtiin muutama lenkki navetan ja vanhan kaupan ympäri. Virtaa olisi ollut vailla muille jakaa ja ravurinalkuni muistuttikin useamman kerran keinuhevosta keikkuessaan. Kiitosta varsa saa rehellisestä vetämisestä, kun jouduimme vähän kahlomaan mykkyräisessä hangessa. Pysäytin tallin eteen ja nyt ravurioppilas osasi hienosti seista hetken paikoillan, kun könysin kärryiltä alas.

Urholla olin aikonut jo pidemmän aikaa ratsastaa pitkästä aikaa. Mentiin ihan vaan pellolla käyntiä ja harjoiteltiin ratin ja jarrujen toimintaa. Urhohan kääntyy kärryjen edessä vaikka pennin päällä ja ilman kärryjä sitäkin livakammin. Varttitunnin jälkeen sain sen kävelemään pellon ympäri ilman "lapa-edellä"-käännöksiä kulmissa, sekä pysähtymään ilman pään viuhtomista (ja myös seisomaan hetken paikoillaan), joten oli hyvä lopettaa siihen. Ensi kerralla voidaan ravailla vähän ja jatkaa ratti&jarru -harjoituksia.

Onneksi pojilla on toisensa seuranaan, niin saavat purettua energiaansa painiessaan. Jouluaaton (eli eilisen) pakkasulkoilun tunnelmia tässä:

Pakkanen paukkuu

Eihän niitä pakkasia tarvinnut kovin kauaa odotellakaan. Jo pari viikkoa on saatu nauttia kuivemmista keleistä. Monena iltana olen kuunnellut jään valitusta ja mongahtelua pakkasen kourissa. Välillä kuuluu koviakin paukahduksia järven kamppaillessa kylmyyden kynsissä. Kyllähän minä toivoin kovia pakkasia, jotta järvi jäätyisi ajokuntoon, mutta nyt voisi ilmojen haltijalle viestittää, että piisaa jo!

Ruokinnasta

Meidän tallin kaviokkaat ovat aina syöneet vain kuivaa heinää, sillä MammaTamma Nellin maha ei kestänyt säilöheinää. Heinänteko on siis ollut todellakin ilmoista kiinni. Viime kesänä rakenneltiin pieni kuivuri, että saadaan varamasti hyvät heinät. Ensimmäinen sato saatiinkin kunnialla katon alle; osa suoraan pellolta, osa kuivurin kautta. Toinen sato korjattiin vain yhdeltä pellolta, muitten ollessa laitumina. Muutaman päivän pouta kuivasi heinät mukavasti, muttei aivan pikkupaalikelpoiseksi ja koska ilmankosteus varsinkin öisin oli sitä luokkaa, ettei kuivuriin olisi hyödyttänyt niitä laittaa, pyydettiin naapuria paalamaan ne muovin sisään. Jännityksellä aloin pikkuhiljaa totuttamaan kopuja säilölle. Näytti siltä, ettei Puten maha muuttanut ateriaa kuravelliksi, joten uskallettiin ostaa toiselta naapurilta lisää paaleja. Jotta kotimiehen (=appivanhempien) päivä ei olisi sidottu elikoitten ruokintaan, päätettiin kokeilla vapaata paaliruokintaa. Urhohan saisikin lihoa ja eiköhän se Puttekin alkuinnostuksen jälkeen osaisi syömisiään rajoittaa.

Puten ruokinta on muutenkin mennyt tämän syksyä vähän mutulla. Urho saa heinän ja kauran lisäksi pellava- melassileike-greenline-puuroa omistajansa ohjeen mukaan sekä tietysti kivennäiset. Olen ruokkinut kasvavaa varsaa vähän "varman päälle" samoilla aineksilla, tokikin lähes puolta pienemmällä annoksella. Heinistä olen varannut Putelle sen parhaan, valkuiasrikkaimman (srv 132 g/kg ka). Jossakin vaiheessa syksyä havahduin Puten runsaaseen juomiseen ja sitä myötä aina märkään karsinaan. Pissojen alta, betonin pinnasta, purut muuttuivat kirkkaan punaisiksi. Sama ilmiö oli Nellin karsinassa josssain vaiheessa viime talven imetyskautta. Vakaa teoriani ilmiöstä on liiallinen valkuaisen määrä ruuassa. Jostain syystä lattialla elää mikrobeja, jotka hyötyvät runsaasta valkuaisesta (hevonen erittää liian virtsan mukana ulos kehostaan) ja joko erittävät punaista väriä, tai sitten ovat itse punaisia ja joukkoesiintyminen näkyy värjäytymisenä (vrt. sinilevä järvissä). Viime vuoden ruokinnat perustuivat heinäanalyyseihin ja HOPTI:lla tehtyihin laskelmiin. Tänä syksynä sain vasta marraskuulla aikaiseksi tilata HOPTI:n. Sen mukaan Puten valkuaistarve täyttyisi jo meidän "köyhemmilläkin" heinillä (srv 79-93g/kg ka), ilmam mitään lisärehuja. Niinpä jätin puurot pois. Punainen väri pissaläntin pohjasta katosi, samoin pissan määrä pieneni.

Ensimmäinen paali tarhassa on nyt syöty; sitä iloa kesti 1,5viikkoa. Laskin, että pitäisi riittää kahdeksi viikoksi, mutta eipähän olleet pojat nälkäisiä iltaisin sisälle otettaessa. Urhon maha alkoi näyttää jo hevosen mahalta, mutta Putte muuttui pyöreäksi Possuksi. Yöheinätkin jäivät syömättä, kerppuoksista puhumattakaan (viime kesänä otettiin latoon kuivumaan tienvarsilta raivatut koivut ja pajut ja saavat nyt riipiä niistä lehdet ja jyrsiä kuorta aikansa kuluksi tallissa ja tarhassa). Mahat löystyivät molemmilla kikkareiden muistuttaessa nyt kesäisiä laidunpaskoja.

Lenkkeilyä

Viime lauantaiksi sovin "kertausharjoitukset" Onnin tallille. Ajohommista ehti kulua sen verran aikaa, että katsoin parhaaksi käydä muistelemassa remmien ja rensselien sitomiset valvovan silmän alla, ennen kuin alan kotona yksikseni valjastelemaan. Pakkasta oli reilu -10, ja tuulta liki saman verran (m/s), joten keskityttiin niihin remeleihin ihan vaan sisätiloissa. Kolme hevosta seisoi vuorollaan käytävällä, kun valjastin ja purin ne Seijan kärsivällisellä opastuksella. Iso kiitos taas Onnilan väelle!

Kotona piti tietysti heti päästä kokeilemaan. Ensimmäinen tenkkapoo meinasi tulla Urhon mahavyön kohdalla. Loimivöiden kiristyminen onkin jo antanut hieman viitteitä lämpöisen vahvistuksemme keskikehon rakentumisesta ja olin jo heittää pyyhkeen (tai valjaat) kehään. Vyö oli ennenkin jo aika nafti ja nyt ei lähellekään! No, hinku tien päälle oli kova, joten paksut pehmusteet silojen alta saivat lähteä ja vyö meni kuin menikin kiinni. Itselle tuplatoppikset ylle ja eikun baanalle. Käytiin reilun 5 km:n lenkki kävellen ja kevyesti hölkytellen.

Appeni oli käynyt kairan kanssa jäällä ja mittailin rei'istä jäälle vahvuutta 25cm. Seuraavana päivänä hevosia sisälle ottaessa paikalla oli myös naapuritontin haltija, kalastaja, pihallaan. Hän oli sitä mieltä, että jää kestää vaikka autolla ajaa. Siispä suunta järvelle. Kävelytin Urhon Isosaaren ympäri 3,5km:n lenkin. Ravata en tohtinut vielä, sillä jään pinnalla oleva kerros antoi välillä renkaan tai kavion alla periksi... Urhoakin jännitti aika lailla ainakin niistä raparoiskeista päätellen, mitä se häntänsä alta päästeli. Järki sanoi jään kestävän, mutta silti olo oli vähän hutera.

Sitten oli Putte Possun vuoro. Naapurin kalastaja tuli juuri telaketjumönkijällään järveltä, kun Putte olisi ollut valmiina kärryjen eteen. Odoteltiin tallissa, että vekotin saatiin kuljetuskärryyn ja kamala moottorinpapatus hiljeni. Sitten käytiin tutustumassa mokomaan möykkääjään isännän jututtaessa naapuria. Lopulta ukkojen jutut loppuivat ja saatiin varsa aisoihin. Isännälle oli varattu liina, joka kulki päitsien lenkistä leukalenkin ali isännän käteen. Jos naru olisi roikkunut suoraan leuan alta, olisi varsan keskittyminen ollut taas narussa roikkumisessa. Putella ei tietystikään ole kenkiä, eikä siten hokkejakaan ja koska jäällä ei vielä ole kunnolla lunta, piti pysytellä kuivalla maalla ja vanha kaupan ympärystiellä. Ei aivan sujuvasti mennyt tämän kertainen ajo; kääntymiset takkuili ja varsa viskeli päätään lähes koko ajan. Lieneekö hermostunut lähdön odottelusta vai nipistelikö päävehkeet. Olin joutunut jo löysäämään poskihihnoja ja sekkiäkin pidentänyt, täytyisi varmaan ostaa reilumman kokoiset suitset ja ehkö jättää se sekki seuraavalla kerralla pois, josko se pää siitä hiljenisi. Ravatessa Putte keskittyi kuitenkin eteenpäin liikkumiseen, joten kunhan uskalletaan jättää talutusapu pois (ja päästään jäällee kunnolla liikkumaan) saattaisi helpotusta löytyä sitä kautta.

Olin suunnitellut vapaapäiville taas hieman ajohommia Urholla, mutta kolmatta päivää -20:n pahemmalla puolella oleva lämpötila pienen vähemmän mukavan pohjoisen tuulenvireen kera hillitsee lenkityshaluja. Jää kyllä kestäisi hevosen, kunhan vaan tarkenisi lähteä ajamaan! Koko porukka on nyt sitten vain tarhaillut toppatakeissaan. Tänään annoin aamuheinät talliin, että saavat lämpimässä (hmm... tallissa -5 näillä keleillä) syödä hetken ennen ulos menoa. Tähän loppuun kuvia eiliseltä ulkoilulta: