Puten treeniviikko

Syysloma vierähti nopeasti hepojen kanssa puuhastellessa. Sanna oli korvaamattomana apuna Puten ajo-koulutuksen ensi hetkillä. Siitä suurkiitos, eipä oltaisi tässä pisteessä ilman hänen apuaan!

Tiistaina laitettiin siis kärryt ekaa kertaa perään (siitä juttua edellisessä postauksessa).

Keskiviikkona mentiin ensin kierros takana kävellen ja sitten eikun kyytiin... Ekaa kertaa ekan oman kasvatin kärryillä, aika mahtavaa! Enemmän kuin kärryt kiinnosti ja vaivasi Puttea taasen Sannalla oleva naru... Varsalla näytti kävellessä olevan aikaa keksiä kaikenlaisia koiruuksia, joten jonkin verran pyydettiin sitä hölkkäämään, jolloin menokin oli suorempaa. Kuvaajaksi saatiin Aapo 6-vee. Tämä paparazzi jaksoi kuvata koko harjoituksen alusta saakka yrittäen vimmatusti saada kuvattava pysymään kameran tähtäimessä (hieman huvitti YouTuben  "Videosi näyttäisi hieman heiluvan, korjataanko?"-kommentti!). Ekaa kertaa kokeilin myös videon muokkaamista, josta tuloksena seuraava:

Torstaina päätettiin, että valjastus ruvetaan tekemään seinässä kiinni, niin kuin jatkossakin tullaan tekemään. Liikkeelle lähdettäessä pitääkin sitten peruuttaa, ennen kuin pääsee matkaan, joten hyvää harjoitusta sekin. Olin kysynyt naapurin entisen kaupparakennuksen omistajalta (sekä nykyisiltä vuokralaisilta) luvan käyttää kaupan ympäri kulkevaa tietä ajo-opetukseen ja kun luvat oli saatu, voitiin treenilenkkiä pidentää tuplaksi. Samalla päästiin siedättämään Puttea ohi-ajaviin ja vastaantuleviin autoihin kaupan edessä olevaa levikettä kulkien. Tällä kertaa mentiin jonkin verran jo ilman talutusapua ja varsakin pääsi hölkkämään reilummin (vaikka Sannalla ei olekaan ihan lyhyet jalat, ei ole reilua juoksuttaa häntä kuitenkaan kierrostolkulla). Tiellä olevat isot lätäköt aiheuttivat vähän mutkittelua, samoin piti ihmetellä vähän mihin tukena ja turvana ollut taluttaja jäi välillä, kun ei vierellä kulkenutkaan. Potkuremmikin testattiin Puten innostuttua tiellä hölkkäämisestä ja toisen kerran vielä auton ohittaessa takaa päin...

Perjantaina oli vielä aamulla aikaa treenailla ennen Sannan poislähtöä. Liikennettä oli enemmän tiellä, joten vielä vähän epävarman ohjauksen vuoksi Putte pidettiin narun nokassa koko ajon ajan, ettei seikkailisi tielle autojen sekaan. Kehittymistä oli jo havaittavissa; päänviskominen on jo hieman vähentynyt, joten kulku oli suorempaa eikä autoillekaan tarvinnut yrittää näyttää pukkeja. Nyt on hyvä jättää Putte miettimään tämän viikon touhuja ja palata viikon- parin päästä uudelleen asiaan.    

Ekoja kertoja

Syksyn ensilumi ja Puten ensiajo       foto: Sanna E.

Tänään oli sitten se suuri päivä, Putte sai kärryt peräänsä!

Eilen illalla haettiin kummi-Sanna linja-autolta ja vielä illan kähmässä piti tietysti vielä käydä ohjasajolla; pimeä itsessään oli uusi tekijä, samoin hyvin löysällä oleva sekki. Asiaa eivät auttaneet tallista heinien äärestä huuteleva Urho, saati tarhasta nuoren miehen perään hirnuva Mummoponi. Kuitenkin homma sujui suht mallikkaasti, vaikka tien päällä naapurin kohdalla tepastelevaa ihmishahmoa piti hieman tuijotella, sekkiä piti yrittää ravistella pois ja pellon kiertoon tarvittiin talutusapua. Mutta olosuhteet huomioiden meni sen verran hyvin, että päätettiin seuraavana päivänä koettaa kärryjä perään.

Pakkasen kruunaamana aamuna (ihana välillä vähän kuivempi keli!) suunnattiin Kuusijärvelle; pitihän Sannan käydä "reenaamassa" pari suomitammaa, sekä mikä olennaisinta, hakea Ne Kärryt lainaan (Kiitos Onni!). Kotiin palatessa alkoi taivaalta tipahtelemaan valkoisia hiutaleita... Ennenkuin Putte oli saatu valjastettua, oli lumisade ehtinyt runsastua ja muuttua rännän kautta lähes vedeksi. Mehän ei olla sokerista, joten ei muuta kuin menoksi! Ensimmäinen kierros navetan ympäri mentiin entiseen malliin takaa ajaen. Sitten Sanna lähti mukaan vetäen perässään kärryjä Puten takana ja vierellä. Tässä vaiheessa oli helpompi taluttaa Puttea, kuin ajaa takaa. Poika ei ollut mukana kulkevista kärryistä millänsäkään, enemmän sitä kiinnosti yrittää pureskellä narua, jolla sitä talutettiin ja yrittää päätään ravistellen selvitä sekistä erilleen. Parin kierroksen jälkeen kärryt laitettiin Puten perään niitä kuitenkaan vielä kunnolla kiinnittämättä, jotta paniikin sattuessa ne saataisiin helposti pois. Sanna kulki edelleen vierellä kärryistä huolta pitäen. Lopulta kaiken sujuessa hyvin, kiinnitettiin kärryt kunnolla ja saatoin siirtyä taakse ajamaan Sannan hoitaessa talutuksen. Putte oli kyllä uskomattoman fiksusti! Kääntymisissä ei suurempaa ongelmaa; kerran jopa jouduttiin kääntymään liiankin jyrkästi niin, että aisat ottivat kunnolla kylkiin, mutta Pute vain väisti aisojen painetta ja kääntyi tosi hienosti. Samoin pysäytykset sujuivat hyvin ja orhipoika malttoi seistä loppuun sen verran hyvin, että ehdittiin juosta kamera sisältä ja saada Se Ensi Kuva! (Tarkoitus oli tietysti kuvata koko juttu videolle, mutta useiden yhteensattumien vuoksi kameran taakse ei löytynyt ketään).

Puten jäädessä talliin kiitosten ja heinien kera, päätettiin liikuttaa myös Urho. Ajolenkin alkupäässä on aika suuri silta, niinpä Sanna läksi varmistamaan sen ylitystä ekalla kerralla. Ei päästy sillalle asti, kun takaa tuli täysperävaunurekka. Hieman (tai oikeastaan aika paljon) hirvitti ja Sanna viittelöi kuskia hiljentämään (eivät todellakaan aja 60:iä!). Rekan ohittaessa Urho hieman nopetti kävelyään, muttei sen kummempaa. Mahtava hevonen! Käytiin Urhon kanssa hölkkälenkki soratiellä ja eiköhän takaa tullut vielä traktorikin kärryineen. Siitäkin selvittiin samaan malliin. Lisäksi Urho on tosi kiva ajettava; hölkkää pyydettyä vauhtia ja pudottaa käynnille ääniavuilla. Taitaa olla mainio opetuskaveri Putelle!

Kuinka varsa oppii syömään porkkanaa...

... ja muita lokakuun kuulumisia 

Vaikka sataa ja sataa aina vaan (paitsi tänään), olen saanut aikaiseksi puuhailla Puten ajokoulutusta taas hivenen verran eteenpäin. Jos joskus meinaa saada pojalle kärryt perään, pitäisi ne (siis kärryt) olla ensin olemassa. Kylän entinen hevosmies on kaupitellut Puten syntymästä lähtien entisiä koppakärryjään. No, päätettiin käydä vihdoin vilkaisemassa mokomia ja sieltähän ne löytyivät, ladon kupeelta romurautojen alta, omalta paikaltaan, mihin entinen hevosmies oli ne kymmenisen vuotta sitten parkkeerannut. Vankkatekoiset, tehtaan kärryjen mitoilla tehdyt koppikset vaihtoivat sitten loppujen lopuksi nimelliseen hintaan omistajaa. Kotona tutkailtiin taivaansinisiä kärryjä hieman tarkemmin; renkaat kaipasivat ainakin uusia kumeja, ja penkki kokonaan poistoa (oli mallia "läpi-istuttava") ja joitakin ruostekohtia hieman tuunailtava, mutta eiköhän niistä vielä kulkeva peli saada.

Voi toki olla, ettei sinikärryrojekti ehdi valmistua ajoissa Puten ensiajoa silmällä pitäen, joten kääntynemme kärryjen puutteessa ihan nykyisten hevosmiesten puoleen... Siitäpä sopivasti aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen. Pitkän linjan suomenhevosmies Onni kävi tänään katsastamassa tulevan ravurimme. Kehui kovin hyväkroppaiseksi ja lohdutteli mahapömpön katoavan, kunhan ajelemaan aletaan (Urho-sedän lihotuskuuri on jostakin syystä näkynyt oripojan vatsan ympärillä...). No, pitihän sitä sitten kokeeksi laittaa poika valjaisiin ja käydä pienellä ohjasajolenkillä. Hieman jännitti, minkä hepulin se saa kehitettyä (viimeksi ajohommat meni vähän plörinäksi, kun Urho huuteli koko ajan tallista, ja Putte tietysti jäi aina kuuntelemaan ja huutelemaan takaisin. Pariin otteeseen peltotieltä kotiin päin käännyttäessä otti sellaiset spurtit, että oli ihme, että pysyin pystyssä ja sain vielä jätkänkin hallintaan. Tästä viisastuneena Urho sai talliin ison kasan heiniä, jotta olisi huutelematta ja häiritsemättä oppilaan keskittymistä.)

Valjastus sujui taas hyvin Puten ollessa vapaana karsinassa. Olen nyt vaatinut paikallaan pysymistä ja vain sitkeästi palauttanut sen alkuperäiselle paikalleen, jos jalat vievät levotonta varsaa ympäri karsinaa. Vielä kiitosrapsutuksia paikallaan pysymisestä ja varsa oppii yllättävän nopeasti, mitä siltä odotetaan. Pihalla vaadin myös paikallaan seisomista, ennen kuin pyydän sitä maiskuttamalla eteen. Tänään meni tosi hyvin; liikkeelle päästiin ilman pepusta tuuppaamista ja vain parissa paikkaa piti auttaa taluttamalla tai tuuppaamalla, kun jäi katselemaan uusia asioita tai yritti napsia ruohoa kulkiessaan. Onni kehui kovasti Puten olevan oikealla tiellä kohti ravurin uraa. Pyysin vielä Onnia näyttämään sekin virittämisen, jos sitä vaikka pidettäisiin ainakin vihreän kauden yli, ettei tulisi niitä turhia stoppeja ruohotupsujen kohdalla.

Tänään soitti sopivasti Putte-pojan kummitäti Sanna. Hällä on lomaa ensi viikko, samoin minulla, joten eiköhän Puttea yritetä sitten jo kärryjen eteen!

Laitetaanpas tähän väliin vähän kevennykseksi Puten ja Urhon syyspäivän tarhailua....

Vähän matsia

...ja pikkuisen vielä lisää

Parta-Putte

Poseerataan välillä (romut takana on TIETYSTI naapurin)

Pitkälettinen jätkä

Vähän ravia...

..ja toiseen suuntaan.

Notkea kiepahdus...

...

...ja etusen ojennus.

Urhon pitkät jalat (jotka eivät meinanneet millään mahtua samaan kuvaan muun kropan kanssa!) kiidättivät setää pitkin peltoa. Onneksi on jo hokit alla, muuten olisi saattanut käydä köpelösti...

Urholle on muuten laitettu kuvia myös kaviokaslaumamme esittelysivulle...

Ja sitten vielä loppuun Puten porkkanan syöntiharjoittelua. Jos ruokakupissa on mitään pikkusormenpäätä isompaa, mukeltaa tämä poika ne varmasti suustaan ja niin jäävät kupin pohjalle niin omenan, kuin porkkanankin palaset. Vaikka emänsä kupissa näitä herkkuja vuosi sittenkin löytyi, eivät ne jostain syystä pojalle maistuneet. Omenat menivät, kun viikon totutin pienen pieninä palasina, mutta porkkana jäi kuppin, vaikka sen olisi raastanut. Tänä syksynä sadonkorjuu tarkoittaa taas sitä, että anopin porkkanamaan pienimmäiset porkkanat ovat varsineen päivineen tarjolla elukoille. Putte tykästyi kovin porkkanan varsiin ja yritti heilutella oransseja mötiköitä pois vihreiden varsien päistä ja mukelsi suuhunsa eksyneet porkkanat maahan. Vaan ahneus voitti (Urho kyllä olisi pistellyt Putenkin eväät suihinsa) ja niin vain piti Putenkin rohkaistua puraisemaan tuota epäilyttävää möykkyä! Nykyään porkkanat sujahtavat sulavasti huulien lomasta suuhun hampaiden hienonnettaviksi ja sitä tietä mahaan.