Riekkumarallaa...

Putelle kiinnisitominen ei näytä olevan kovinkaan iso juttu. Ensin sidoin sen kiinni ruokakupille (ja Nellin omallensa).  Narua en alkuun sitonut solmulle, vaan se oli kierretty karsinan lankun ympäri ja toinen pää omassa kädessä, jos sattuisi tulemaan paniikki... Putte ruukaa normaalisti välillä kipaista äipän kupilla santsaamassa. Niinpä, kun pikku orhi läksi kääntymään, otti naru vastaan. Putte yritti toisenkin kerran, mutta tyytyi sitten osaansa ja rupesi nuolemaan omaa kuppiaan tarkemmaksi. Ei paniikkia, eikä protestia; hienoa, Putte! Parina iltana syötiin eväät kiinnisidottuna. Sitten rupesin laittamaan sen kiinni ruokien jälkeen, kuin myös  aamuisin harjauksen ja kavioitten puhdistuksen ajaksi. Ei ongelmaa!


Ulkona tarhausjärjestys on ollut tähän asti sellainen, että koko porukka on yhdessä mikäli ei sada. Sateella aasit omassa katoksellisessa tarhassaan ja muut sitten toisessa. Sateet on kuitenkin pehmittäneet "isojen" tarhan niin, että Mummoponilla on vaikeuksia ehtiä riekkuvarsan alta pois. Muutenkin se on aika kyllästynyt lauman kakaraan, joten saa tästä lähtien tarhata yksin tai aasien kanssa. Kun ensimmäistä kertaa Mummo sai olla yksin tarhassaan, se huokaisi ja painautui piehtaroimaan. En ollut ajatellut,

että tuokin toimitus oli jäänyt tekemättä raikulipojan kanssa ollessa...

Tänään kävi kenkääjä vuolemassa kaikkien kaviot. Koska tallin käytävä on ahdas ja lattian kallistukset suht voimakkaat, meillä on tapana järjestää kavionhoitopaikka karsinan ovelle. Aluset vain syrjään ja hepo ovien väliin kiinni. Koskapa Putte oli osannut seisoa nätisti kiinnisisdottuna, laitoin sen toiselta puolen kiinni ja pidin itse toiselta puolen. Ei muutoin isompia ongelmia, paitsi Mummoponin huudellessa ulkoa, meinasi se olla tosissaan lähdössä ja hyppäsi jonkun kerran pystyyn. Takaset olivat taasen helpommat ja varsa saatiin kunnialla vuoltua. Seuraava kerta onkin sitten vasta 8 vkon kuluttua, kun kenkääjän mielestä tarvetta ei tiheämmälle vuolulle ole (alkuun vuoltiin 4 vkon ja sitten 6 vkon välein).

 Sitten otsikon asioihin. Syyslomalla olemme saaneet nauttia hevosenhoitajan palveluista (harjausta, karsinan siivousta, talutusapua...). Päätin sitten käyttää hyväksi Ella-Nooraa vielä lenkitysapuna. Isännän siskontyttö on jonkin verran käynyt tunneillakin, joten eikun Nelli satulaan, Putte narun nokkaan ja matkaan. Edellisesta metsälenkistä onkin jo aikaa, varsakin kasvanut vahvemmaksi, joten valittiin reitti, ettei tarvitse kulkea rekkojen seassa. Tuttuun tapaan läksin itse edelle Puten kanssa. Se kuitenkin rupesi hyppimään ja poukkoilemaan ja sain useamman kerran palauttaa sitä ruotuun pyytämällä peruutusta. Kunnes hoksasin, että se koki itsensä epävarmaksi uuteen suuntaan lähdettäessä (eikä tarhasta huuteleva Mummoponi ainakaan auttanut asiaa). Parkkeerasimme Nellin taakse ja varsakin rauhoittui. Turpa äipän hännässä (ja välillä hampaat sen kankussa) matka jatkui kommelluksitta. Takaisin tullessa kuljin varsan kanssa edellä. Välillä piti muistutella, ettei ohi mennä, muuten meni hyvin. Paitsi siinä vaiheessa, kun halutti käväistä katsomassa yhtä talvitien pohjaa pidemmällä. Varsa kulki reippaana poikana emänsä edellä. Sata metriä päästiin, kunnes pohja kävi liian pehmeäksi. Takaisin käännyttäessä keveni varsalta välillä etu- ja välillä takapää siihen malliin, että sai ihan tosissaan pitää kiinni ja komentaa. Kapeammalle polulle päästessä sai Putte valita, kulkeako kiltisti takana vai rämpiäkö vierellä pusikossa. Fiksuna poikana orhini valitsi helpomman tavan ja asettui taakse. Loppumatkasta piti kerran pysähtyä syömään retkieväät maitobaarille. Olen huomannut, että yleensäkin huolestuttavien asioiden (esim. emäntä on komentanut kovemmin) jälkeen varsa menee mieluusti tissille (turvaa hakemaan?).

Emästä erossa

Putelle tulee pian ikää 4 kuukautta. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa pikku-oriin totuttelemaan ajatukseen, ettei se äippä ole aina saatavilla. Rapakelien vuoksi iltaisin Nellin kaviot pestään ja laitetaan kuparisulfaattia ehkäisemään sädemätää. Pesu tapahtuu tallin käytävällä, joka on sen verran kapea ja lyhyt, ettei siinä voi varsaa pitää hengailemassa samaan aikaan. Niinpä iltamössöjen jälkeen sujautin Nellin käytävälle, jossa se ryhtyi tyynesti syömään heiniä. Putelle tuli pikkuisen hätä; äippä läksi ilman sitä ovesta! No, mamma pysyi metrin päässä, mutta välissä oli kuitenkin seinä. Aika pian "isopoika" kuitenkin rauhoittui heinän syöntiin karsinan puolella. Kun sain Nellin valmiiksi, palautin sen karsinaan ja päätin antaa Puten vuorostaan käydä yksin käytävällä. Hetken se jännitti ja oli valmiina livahtamaan takaisin karsinaan, mutta uteliaisuus voitti ja se kävi tutkimassa niin harjakorin, vesisankon kuin kuparisulfaattipullonkin... pudotellen kaikki lattialle. Koskapa kyseessä piti olla "opetuksellinen" tuokio, päätin "johtajana", milloin oli aika palata karsinaan. Syyslomalla ehtii sitten ruveta harjoittelemaan kiinnisitomista, ensin karsinassa ruokien syönnin ajan ja sitten pikkuhiljaa käytävällä.

Riehakas orhin alku

Syksy on tullut ja sen myötä vesisateet. Tarhan portilla on kuraa puolisääreen ja tallin ovella iso lätäkkö. Näiden kohdalla aina neuvotellaan, että mennäänkö tästä nyt vai vasta kohta. Muut eivät ole märkyydestä moksiskaan, mutta nuori herra empii... Kuljen edellä ja jään odottamaan lätäkön toiselle puolen pitäen narun välityksellä painetta Puten niskassa. Onneksi se ei ole vielä hoksannut, että tilanteesta voisi päästä pakittamalla (on sen verran jo kokoa varsalla, ettei ehkä pysyisi hanskassa), vaan hetken emmittyään tulee perässä. Ja taas kiitetään ja rapsutellaan. Iltaisin, jos hepat on sateessa kastuneet (vaika katoskin on olemassa), tuntuu Putte haluavan ikävän märän tunteen pois niskassaan olevista päitsistä. Keikkuu ja viskoo päätään karsinassa, vaikka normaalisti seisoo kiltisti, kunnes on päitset otettu pois. Eilen taas alkoi pään viskominen, kun auoin solkia. En päästänyt irti, jolloin hyppäsi pystyyn. Komentoahan siitä tuli; kiinnitin soljen takaisin ja pienen peruutus- ja väistätyshetken jälkeen Putte seisoi hiljaa, kunnes sain päitset pois.

Pari päivää oli tullut vettä ja koska tänään on lauantain ja vapaa päivä, en vienyt hepoja ulos ennen kukon pieraisua, vaan jätin ne aamuheinille talliin. Kun tulin 9 aikaan viedäkseni ne pihalle, nukkui nuorimminen pitkin pituuttaan äipän jaloissa. Taisi tehdä aamuhuili hyvää... Tai sitten se vain keräsi energiaa. Ulos päästyään se hyppäsi heti emänsä selkään, josta komensin sen alas. Salamana se ryysäsi Mummoponin selkään, josta kiskoin sen jälleen pois. Tässä vaiheessa Mummo otti hatkat (oli pakko päästää se irti, koska olin solmussa yhden riekkuvan varsan narun kanssa...). Pitäisi varmaan käyttää apukäsiä, mutta normaalisti kaikki kolme kulkevat sulassa sovussa, Puttekin varsin mallikelpoisesti. Ehkäpä normaalisti kuljetaan aina aamu- tai iltapimeällä, jolloin varsa turvautuu porukkaan, eikä ehdi ajatella metkuja. No, vein hepat mutavelliksi muuttuneen tarhan sijaan takalaitumelle ja läksi pyytämään Caroa kiinni. Mummoponi on yleensä varsin haastava kiinniotetettava (iän tuoma kokemus on tuottanut erinomaisen taidon tietää mihin asti ihmisen voi päästää, että ehtii vielä viuhahtaa karkuun...). Tällä kertaa poni antoi suht suosiolla kiinni, joten aamu ei päättynyt aivan katastrofiin.

Väistämistä

Puten kasvaessa ja muuttuessa pikkuvarsasta isoksi pojaksi, täytyy sen käsittelyssäkin olla yhä tarkempi ja samalla yhtä johdonmukainen kuin ennenkin. Kaikessa hevosen kanssa tekemisessä on nykyisin selkeästi punaisena lankana paineen väistäminen. Olipa kyse sitten päähän päitsien välityksellä tuleva paine, tai maasta käsin siirtämisessä käden aiheuttama paine tai sitten myöhemmin ratsastajan painolla ja jaloilla aiheuttama paine. Koskapa ensimmäistä omaa varsaa tässä kasvatellaan, olen lueskellut taas viisaiden naisten kirjoja ja muistellut niin Vepsän, kuin Nibbelinkinkin kurssien antia. 
 Tässä taannoin halusin kokeilla ensin Nellillä, miten osaisin opettaa kaviokasta väistämään takapäätään. Siis ensin mahdollisimman kevyt kosketus ja painetta asteittain lisäten, kunnes hevoi väistää, jolloin paine loppuu ja päästään kiittämään. Nelli toimii varsin kevyillä "avuilla" käytännön tilanteissa. Nyt se oli silmin nähden hämmentynyt tästä ohjelmanumerosta ja närkästyneenä luimisti vilkaistessaan suuntaani... Se ei nähnyt tilanteessa mitään logiikkaa, eihän ollut kyseessä harjaaminen tai kavion puhdistus tai muukaan normaali tilanne, jossa pitäisi väistää.
Varsan kanssa olen tähän asti vain yksinkertaisesti kävellyt sitä päin, jos se on tiellä ollut ja onhan tuo väistänyt edestä. Nyt sitten, kun hevoset ovat jo yöt sisällä, olen ottanut ohjelmaan puhdistaa Puten kaviot, kun iltamössöt on syöty. Jalan nosto menee jo rutiinilla, mutta kun olen yrittänyt kääntää sen takapäätä, se on joskus työntynyt syliin istumaan. Käytännön tarpeesta siis tuli aika opettaa sille väistämistä.

Kevyt kosketus kupeella häiritsi Puttea sen verran, että se nosti kiusaantuneena takajalkaansa ja poikitti takapäätään kohti. Pidin painetta koventaen käteni samassa paikassa, jolloin Putte läksi eteenpäin vähän pyllyä nakaten. Pysyin perässä kierroksen verran karsinan ympäri (yhä käsi kupeella painaen), kunnes varsan takajalka otti sivuaskeleen minusta poispäin. Kiitin kaulasta rapsuttaen ja äänellä. Äskeinen kohta varsan kupeella vaikutti olevan liian herkkä paikka, joten koetin seuraavan kerran vähän taaempaa. Muutaman toiston jälkeen Putte väisti jo pienestä kosketuksesta askeleen sivulle ja sai joka kerta rapsutuksia ja kiitosta. Kokeilin vielä toiselta puolen ja hyvin meni. Ahaa-elämyksiä on harvoin tässä elämässä tarjolla, joten nautin täysin siemauksin tästä pienestä yhteisestä oppimishetkestä.

Seuravana aamuna Putte seisoi tielläni viedessäni karsinaan vettä. Pyysin sitä kädellä väistämään, jolloin sain syliini sen takapuolen... Ei auttanut muu kuin uusia eilinen opetustuokio. Parilla toistolla Putte väisti taas hienosti, ja kiitosten jälkeen jätin sen emänsä kanssa syömään aamumössöään.
Jotta aamu ei olisi ollut liian ruusuinen, sain ulos viedessä malttamattoman varsan hampaat käsivarteeni. Rähähdin sille ja peruutin takaisin karsinaan. Uusi yritys meni paremmin ja ulos päästiin kommelluksitta.