Pellonpään poppoo

Pellonpään poppoo

perjantai 14. lokakuuta 2011

Emästä erossa

Putelle tulee pian ikää 4 kuukautta. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa pikku-oriin totuttelemaan ajatukseen, ettei se äippä ole aina saatavilla. Rapakelien vuoksi iltaisin Nellin kaviot pestään ja laitetaan kuparisulfaattia ehkäisemään sädemätää. Pesu tapahtuu tallin käytävällä, joka on sen verran kapea ja lyhyt, ettei siinä voi varsaa pitää hengailemassa samaan aikaan. Niinpä iltamössöjen jälkeen sujautin Nellin käytävälle, jossa se ryhtyi tyynesti syömään heiniä. Putelle tuli pikkuisen hätä; äippä läksi ilman sitä ovesta! No, mamma pysyi metrin päässä, mutta välissä oli kuitenkin seinä. Aika pian "isopoika" kuitenkin rauhoittui heinän syöntiin karsinan puolella. Kun sain Nellin valmiiksi, palautin sen karsinaan ja päätin antaa Puten vuorostaan käydä yksin käytävällä. Hetken se jännitti ja oli valmiina livahtamaan takaisin karsinaan, mutta uteliaisuus voitti ja se kävi tutkimassa niin harjakorin, vesisankon kuin kuparisulfaattipullonkin... pudotellen kaikki lattialle. Koskapa kyseessä piti olla "opetuksellinen" tuokio, päätin "johtajana", milloin oli aika palata karsinaan. Syyslomalla ehtii sitten ruveta harjoittelemaan kiinnisitomista, ensin karsinassa ruokien syönnin ajan ja sitten pikkuhiljaa käytävällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti