Jaahas, kunnianhimoinen tavoitteeni pitää tämä blogi ajantasalla alkoi jo heti alkuun lipsua, eikä helpotusta asiaan tuonut lainkaan heinäkuun helteet ja heinänteko (tästä lisää myöhemmin, jahka aikaa on). Mutta jos tästä eteenpäin kirjoittelisi kuulumisia kerran kuussa, jos ei ihmeempiä tapahdu.
Nimi
TikkiPikkinen tarvitsi tietenkin nimen, oikean sellaisen... Eräs iltapäivä hurahti varsan Sanna-kummilta
ja emännältä ideoinnissa. Halusimme nimeen kotitilamme Pellonpään sekä jonkinlaisen yhteyden varsan isään, Turon Myrskyyn. Aivopunnerruksen tuotoksena syntyi sitten Pellonpään Puhuri, joka kelpasikin Hippokselle sellaisenaan. Puhurista on muokkautunut käytössä Putte.
Laumaelämää
Ensimmäisenä aamuna Mummoponi Caro oli hyvin (hellästi) kiinnostunut tulokkaasta ja hörisi varsalle karsinan seinän raosta.Olin pohtinut, pitäisikö poni pitää alkuun omalla laitumellaan, mutta päätettiin kuitenkin laitata ne samaan, kun Nelli tuntui kovasti huolestuvan, jos se oli poissa silmistä (vaikka oma varsa oli vierellä). Alkuun Nelli salli vanhuksen vain hyvin rajoitetusti tutustua varsaan, mutta pikkuhiljaa Carosta tuli varsan hoitotäti (tai oikeammin leikkikalu). Mammatamma saakin nykyisin kaikessa rauhassa laiduntaa varsan hääräilessä Caron kimpussa. Onneksi Caro osaa jo vähän antaa takaisinkin.
Eräänä aamuna seurasin pikku laumamme toimintaa keittiön ikkunasta; Caro ja Putte nukkuivat pitkin pituuttaan Nellin seisoessa vieressä. Kohta Nelli heilautti päätään korvat luimussa Mummoponia kohti, joka kiltisti nousi ylös vahtimaan Varsan unta Nellin siirtyessä kauemmas syömään.
Talutusta
 |
| Foto: Eino M. |
Alusta asti oli selvää, että varsaa talutettaisiin aina ulkona, sillä vieressä kulkee maantie ja suht paljon liikennettä rekkoineen. Ensimmäiseen talutukseen varauduttiin neljän hengen voimin; appi vei Caroa, isäntä Nelliä ja emäntä varsaa kummitäti-Sannan kanssa. Auttaahan sitä alkuun piti kovastikin; pyllyn takaa tuupattiin eteenpäin ja samalla ohjailtiin etupäätä oikeaan suuntaa. Meillä otataan kaviokkaat yöksi joko talliin tai puurakenteiseen tarhaan yöksi, sillä emme halua irtokoirien tms. ajavan hepoja lankojen läpi tielle autojen sekaan. Näin ollen varsaa tuli käsiteltyä vähintäin pari kertaa päivässä ja
pariviikkoisena Putte kulkikin jo sujuvasti yhden taluttaessa sekä tammaa, että sitä. Lopulta Carokin liittyi porukkaan ja pihassa siirtely käy yhdeltä ihmiseltä kätevästi. (Tämä edellyttää, että emätammaa ja sitä kolmatta on ennenkin talutaltu yhdessä; meillä on käytännöksi muodostunut se, että Caro kipittää edellä pitkässä narussa, seuraavana emäntä ja sitten muu lauma perässä emäntää ohittelematta).
Napatulehdus
Puten ollessa kolmiviikkoinen sen navanseutu alkoi olla epäilyttävän pullea. Onneksi eläinlääkäri-sisareni oli tulossa käymään ja saimmekin aloittaa heti sulfakuurin. Ensimmäiset kerrat tarvittiin kiinnipitäjää, että ruiskuun tehty Oriprim-velli saatiin kunnialla varsan nieltäväksi. Putte tykästyi kuitenkin lääkkeen makuun ja tuli itse vapaaehtoisesti aina lääkittäväksi, otti ruiskun suuhunsa ja maiskutteli sulfat kurkkuunsa!
 |
| Foto: Eino M. |
Hampaita!
Pienet varsathan alkavat alusta asti maistelemaan kaikenlaista; suuhun laitataan kaikki syötävät ja myös ei-syötävät asiat. Emän esimerkin mukaan maistellaan rehuja, mutta muihinkin asioihin halutaan "suutuntuma". Näin ihmisen näkökulmasta hevosen hampaat lähietäisyydellä eivät ole haluttu juttu, joten kaikkinainen ikenillä ihmisiin tutustuminen kiellettiin. Aika pian Putte ymmärsi, että jos hamusi ihmisiä suullaan, kohde heilahti ja kuului tiukka "ei". Ja jos yritti kääntää päätään ihmiseen päin rapsuttaakseen takaisin, törmäsi aina siihen sormeen, joka tökötti kohti. Rapsutustuokioista pääsikin hyötymään Nelli-mamma, varsan jyrsiessä luvallista kohdetta eli emänsä kylkeä. Nelli, jolla ei ole ollut aiemmin rapsutuskaveria (suhde Caron kanssa ei ole aivan tällä tasolla...) nauttii nyt varsansa seurassa tuosta molempia hyödyttävästä toimituksesta. Kolmiviikkoisen rapsutustuokiota seuratessani, huomasin hampaita puhjenneen; kaksi eteen ylös ja kaksi alas!
Kavionhoitoa
Puten ollessa noin neliviikkoinen kävi kengittäjä Juha katsastamassa sen jalka-asennot ja kaviot samalla kun otti emältä kengät pois. Itse olin tietysti tuijotellut jalkoja ja kavioita
ja selannut netistä kaikkea aiheeseen liittyvää. Emänsä tavoin omaan silmään vuohiset näyttävät pystyiltä, samoin etukaviot. Taakse näyttäisi perineen pihtikintut emältään. Juha totesi vielä vasikkapolvisuutta, jota en itse ollut hoksannut katsoa (vahvastipa jalka-asentojaan näyttäisi Nelli periyttävän). No, vielähän jalat kehittyvät, eivätkä "viat" nyt niin pahoilta vaikuta. En ollut kerinnyt vielä juuri varsan jalannosto-opetukseen perehtymään, joten hieman jännäsi kuinka käy. Mutta ammattilaisen otteessa Putte käyttäytyi hienosti; takasten kanssa ei ongelmia ja etusten laiton aikana oli vain tasapaino-ongelmia. Juha siisti säteet ja raspasi hieman etusten kantoja.
Nyt olemme päivittäin harjoitelleet jalkojen nostoja; kun jalka on siivosti ylhäällä, rapsutan varsaa "kutinapaikasta". Heti jalan koskiessa maahan, loppuu myös rapsutus, samoin, jos varsa nykii koipeaan. Etusten kanssa täytyy noudattaa Kaimion Tuikun ohjetta ja olla tarkkana. Koska Putte kuopii mielellään, en palkitse rapsutuksella "kuopimisjalannostosta" vaan vain siitä pyydetystä.
