Lunta tupaan!

Siis ihan kirjaimellisesti, kuin myös kuvainnollisestikin. Tänään on pyryttänyt taas kunnolla pitkästä aikaa. Eilen olisi ollut mahtava päivä käydä kaviokkaitten kanssa lenkillä, mutta suuntasin kuitenkin ihmislapsen kanssa päivävaellukselle. Ihan hyvällä omallatunnolla, sillä Nelli on eläinlääkärin määräyksestä viikon tarhalevossa (eipä silti, etteikö sitä tarhalepoa olisi ihan ilman määräyksiäkin...)

Ja syy löytyy alla olevasta kuvasta:

Piikitetyt takapolvet

Viime viikolla käytin klinikalla molempia tammahevosia; Caro-mummon liikkuminen aamuisin on ollut epäpuhdasta. Ulosviedessä se ontuu vasenta etujalkaa ravatessa (siis kävellähän ei voi :)). Päivän mittaan koipi ilmeisesti vertyy, koska sisälle otettaessa kipittää hyvin. Varsinaisesti mummo ei lääkärin silmien edessä ontunut, mutta havaittavissa oli vasemman puolen epäpuhtautta mustan (tai oikeastaan harmaan) pallosalaman pistäessä parastaan klinikan pihassa. Epäilynä nivelrikko, jota jo kotona hoidataankin Arthroflex-kuurilla. Kuvia ei kuitenkaan otettu, koska ontuma on sen verran lievä. Kipulääkekuurilla kuitenkin testataan puhdistuisiko aamujuoksu. Samalla kurkistettiin suuhun, koska laidunkauden jälkeen poni pudotellut enempi tai vähempi (yleensä enempi) heinämällejä syödessään. Kenkääjä raspasi mummon purukaluston joku viikko takaperin, eikä siellä eläinlääkärinkään mielestä varsinaisesti piikkejä ollut. Yhtä hammasta kokeiltaessa kuitenkin arkoi selvästi, mutta hammas kuitenkin oli tukevasti kiinni. Vähän tasoitusta sähköraspilla ja pienen pieni heiluva maitohampaan murunen pois etuhampaiden juurelta, niin oli ponin käsittely ohi ja se sai ruveta heräilemään rauhoituksestaan.

 

 Nellille olin varannut ikääntyvän hevosen terveystarkastuksen, kääntyyhän mammatamma jo 2-kymppiseksi. Varsinaisesti huolta on aiheuttanut könkköravi aina lenkin alussa. En ole päässyt selvyyteen mitä jalkaa Nelli ontuu ja pienen kävelyn jälkeen muori päästelee kuin varsa (liiankin lennokkaasti selkävikaisen ratsastajan makuun), kaikkia jalkojaan hyvin käyttäen. Lenkille lähtökin on ollut vähän tahmeaa, eikä entistä letkeää ja piiiitkää käyntiä ole näkynyt kuin vasta kotiin päin lenkiltä palatessa. Alkuun syytin ostamaani joustorunkoista satulaa, jota en saanut sopimaan, vaan se jäi keskeltä irti selästä. Rungottomaan vaihdettuani tamma onkin lähtenyt paremmalla mielellä töihin.

Alkutarkastuksessa ei ollut muuta huomautettavaa kuin sydän, joka levossa jättää aina jonkun lyönnin väliin. Tämä kuulema on vallan yleistä, eikä aiheuta huolta. Sitten siirryttiin ulos ja Nelli heräsi; se puhalteli kaula korkealla ja tuijotteli raviradalle päin. Juoksutettaessa se ei ollut köyhä eikä kipeä; häntä tötteröllä se liiteli menemään (jos kuvittelee tonnikeijukaista tanssimassa Joutsenlampea, osuu aika lailla oikeaan). Ympyrällä juostessa muori pukitteli ja keikkui ja mielessä kävi, että jos se haluaa häippäistä,niin senhän se kyllä tekee. Mamma pysyi kuitenkin nahoissaan ja voitiin aloittaa taivutukset. Vej; puhdas, oej:n taivutuksen jälkeen huomasin vierellä liitelevän mamman ravirytmin sekoavan; etujalassa ei ollut vikaa, mutta oikea takanen meinasi mennä alta. Takasten taivutus vahvisti saman; otj:ssa häikkää. Vaikka jalka oli selvästi kipeä, sai sen rinnalla pinkoa tosissaan (niin tosissaan, että reväytin takareisilihakseni; tästä se selkäterapeutti varmasti minua kehuu...).

Oikean takajalan röntgenkuvat paljastivat nivelrikkomuutoksia polvinivelessä. Eläinlääkäri päätyi piikittimään molemmat polvet ja tästä syystä siis tarhalepoa ensin viikko, toinen viikko kevyesti liikuttaen ja sitten pikkuhiljaa takaisin hommiin (no ne "hommat" on kyllä tähänkin asti olleet aika "pikkuhiljaa", joten varsinaista muutosta käyttöön ei tuon viikon lepäilyn jälkeen taida tulla). Lisäksi kipulääkettä kuurin verran. Lisähelpotusta saataneen painonpudotuksesta; kaksi talvea ylläpidossa vapaalla heinällä ja kotona lisää laidunlomalla turvonnut tamma täytyy saada niin kevyeen kuntoon, että jalat kestävät alla. Syksyn mittaan on ympäryksestä saatu jo 4 senttiä pois ja silti eläinlääkärin mittanauha näytti lukemaa, joka on lähempämä 800 kuin 700 kiloa =(.

Nelli; takana reilu kuukausi rajoitettu heinäruokintaa

Mamma oli tätä mieltä tuiskusta (ja pienestä heinäannoksesta)

Caro oli fiksuna ponina varannut etelätuulelta suojaisen paikan

Sen verran ollaan klinikkareissun jälkeen saatu tulosta, ettei tänä aamuna ponin karsinasta löytynyt heinämällejä! =)

Ne ovat täällä taas :)

...nimittäin pitkäkorvaiset ystävämme. Kolmen kuukauden kesätöiden (eläinpuiston talutusratsuina) jälkeen on aaseilla 9 kuukauden vuosiloma. Aasit Latte ja Asko paitsi viihdyttävät  lähitienoota vienolla laulullaan (hii-haa-haa-haa-haa, yleensä iltapimeällä, kun herrasväen mielestä sisälle olisi jo pitänyt päästä tai jos muuten vaan palvelu on myöhässä), myös aiheuttavat harmaita hiuksia talon väelle tempuillaan.

Viime viikolla soitti naapurin tyttö minulle töihin ja ilmoitti, että aasit painelivat tien yli naapuritilalle päin. Soitin appiukolle, joka olikin jo menossa  karkulaisten perään, onneksi! Aaseilla ei ole päitset päässä ulkona, etteivät tartu soljista kiinni Slow feeding-verkkoihin, joten niiden kiinniottaminen voi olla aika kinkkistä. Eipä auttanut, kuin hypätä Ooppelin rattiin ja hieman nopeusrajoituksia venytellen polkea autovanhusta kohti kotia. Kotiin tultua hain päitset ja namikipon tallista ja suuntasin naapuriin. Appeni oli vahdissa pellon laidalla, kun aasit laidunsivat tyytyväisinä aidattomalla(!) isolla vihreällä pellolla. Jos pitkäkorvat eivät halua tulla pyydystetyiksi, ei niitä tuolta aukealta kyllä kiinni saisi.

Asko on epäluuloisempi luonteeltaan, joten suuntasin Laten suuntaan kuppia rapisuttaen. Neiti-aasi ei tehnyt elettäkään tullakseen vastaan, mutta ei lähtenyt karkuunkaan, joten sain sen päitsiin. Asko seuraili toimitusta ojan takana epäluuloisen näköisenä. Läksin vain kävelemään pois päin ja annoin Laten välillä syödä kupista. Askon ahneus voitti ja se pinkoi laukalla perään ja hetken miettimisen jälkeen painoi turpansa kupin pohjalle ja sain senkin kiinni. Mistäkö parivaljakko sitten oli tarhastaan poistunut? Portti oli ehjä, mutta takalaidalta oli yksi aidaspuu jyrsitty irtipoikki ja sieltä jostain ladon takaryteikön läpi ja ison ojan yli olivat kaverukset suunnanneet kohti naapurin vehreämpiä laitumia. Aidaksia on toki jyritty ennenkin, mutta nyt piti ottaa järeämmät konstit käyttöön ja viritellä sähkö puiden suojaksi.

Tämä karkureissu oli tietysti vastaisku aasien laihdutusoperaatiolle. Latellakin kun on jo niskaan muodustumassa hyvää vauhtia rasvapatti ja Askon selkä on lähes yhtä leveä, kuin pitkäkin. Jotta dieettiläisten heinäannos ei tulisi syötyä hotkimalla, hankin niille (ja Nellillekin) Slow feeding-verkot. Askon omia ratkaisuja koskien hidasta ruokintaa on nähty ennenkin (täältä löytyy) ja jatkoa seurasi. Aasien verkot ovat kolminkertaiset ja laitan heinät niin, että aasit joutuvat syömään kahden verkon läpi ja yksinkertainen verkko on seinän puolella. Verkot olivat olleet käytössä muutaman päivän, kun pysähdyin katselemaan Askon touhua. Sillä kertaa ei ollut kännykkää kameroineen mukana, ja Askon toimintakin vielä vähän kokeilevaa verkon tuuppimista, mutta seuraavana iltana aasi-herra tiesi tasan tarkkaan mitä oli tekemässä...

Joten jos sinua joskus sanotaan aasiksi, ota se kohteliaisuutena. Ainakin meidän tallista älymystöön kuuluvat pitkäkorvat!

Syksy vaihtuu talveen

Kahlasin aamulla yli nilkan paksuisessa hangessa kaviollisia ulos viedessä. Maa ei ollut jäätynyt ennen lumen tuloa, joten vetisissä kohdissa puhtaalle hangelle roiskui ruskea rapa. Vielä pari päivää sitten tarhoja siivotessa kiittelin kuivaa syksyä ja ajattelin syyslomaviikolla olevan aikaa laitumien kakankeräysoperaatiolle. Kiva, jos lumi nyt jo olisi pysyvä, mutta toisaalta ei haittaisi, että sulaisi pois ja saisin laitumet ensi kesäksi puhtaaksi.

Pihapihlajat saivat heti uuden taakan kannettavakseen, kun tilhien syömien marjojen tilalla oksia kuorruttaa raskas viti.

Alla muutamia tunnelmapaloja samasta paikasta parin viikon takaa.

Metsäkävelyllä

Perjantaina sain postista Nellille paketin: Trekker Pro Classic -käytetty, mutta hyväkuntoinen. Trekkerin joustorunkoista Nelli on käyttänyt ylläpidossa, ja koskapa Nellin alkuperäinen satula ei ole vuosiin sille käynyt. eikä Trekkerin rungotonkaan sen kahden tiineyden ja iän notkistamaan selkään enää passannut, oli aika ryhtyä satulakaupoille. Paljon ollaan Nellin kanssa puskailtu ihan ilman satulaakin, kuin myös ensimmäiset ratsastukset mamman kotiuduttua hoituivat pehmustetun huovan kera, mutta Nellin uusi rooli minun selkäterapeuttinani vaatii vähän tukevampaa (ja takapuolelle ystävällisempää) istuinta. Tänään siis päästiin koeratsastamaan satula ja aloittelemaan Nellin naksukoulutusta. Nelli on ruvennut jännittämään satulointia (hiki nousi pintaan jo satulaa soviteltaessa) ja varsinkin satulavyön kiristystä.

Aloiteltiin naksuun ehdollistumista siten, että aina luopuessaan naminyrkin nuolemisesta ja kääntäessään päänsä sivuun, kuului naksu ja tamman sai maksun; ruisleivän palasia. Satulavyötä kiristäessä naksautin samalla, kun vyö kiristyi ja tamma seisoi pää eteenpäin (ei korvat luimussa minua kohti). Uskon menetelmän tuottavan tulosta ahneen suomimamman kanssa, siitä jo tämä kerta antoi toivoa!

Sitten metsään! Kävin ratsastusterapeutilta kesällä kyselemässä omakuntoutusohjeita (lannenikamissa oleva kuluma aiheuttaa ajoittain ongelmia) ja hänen ohjeidansa mukaan nyt sitten aloitellaan rauhallisesti. Ja reissun jälkeen ohjelmassa venyttelyä -meillä molemmilla!

Tutulla metsäpolulla, tuttu liinaharja tätikuljettimena

Nykyinen suitsitus; pään nykimistä aiheuttaneet kuolaimet oli jo ylläpitopaikassa hylätty ja Hackamore näin maastossa ihan vain kaiken varalta, jos mamma innostuu liikaa...

Vaikka alkukesestä ei vielä kaviokkaita meidän pihassa nähty, valmistauduttiin niiden tuloon; -heinänteolla! Saatiinkin mahtavat heinäpoudat ja paalit kuivina suojaan ilman kuivurin apua!

Viime talvi kuluikin ilman omia elikoita, mutta onneksi pääsin hevostelemaan Onnin ja Seijan hevosilla; joten iso kiitos heille, kuin myös Viiville ja Siirille tädin kuljettamisesta.

Lainaratsu Siiri

Helmi antoi kärrykyytiä...

 Mitä sitten puuhasivat viime talvena Mummoponi Caro ja Mammatamma Nelli, kumpikin tahoillaan; siitä juttua myöhemmin.

Nyt jatkamme matkaa yhdessä <3

1.54.5; opetuslähtö hyväksytty :)

Vieremä 8.8.2014; hyvissä ajoin (kerrankin!) oli Pellonpään ihmispoppoo paikalla. 17.30 olisi vuorossa Puten ensimmäinen virallinen esiintyminen raviareenoilla! Pian tulivat paikalle myös fanijoukot Kuopiosta.

17.12 on kello ja hermoilevat omistajat jo epäilevät varsan jääneen kyydistä, kun ei näy tuttu läsipää lämmittelyssä... Hetikohta kaksi rautiasta suomipollea kuitenkin hölkyttelee takasuoraa rintarinnan; Putte ja tallikaverinsa Patriootti ottavat tuntumaa rataan kevyesti hölkkäillen. 

Pellonpään Puhuri ja Patriootti

Putte ja valmentaja-ohjastaja Tero Mäenpää

Volttaus ja lähtöön; heti kärkeen 11 askelta laukkaa (treenarin mukaan sillä takaset jäävät välillä kyydistä, kun takavuohisissa ilmeisesti on välillä kasvusta johtuvaa kipuilua ja varsa hyppäsi sen takia laukalle).

Muutoin Putte ravaili varsin mallikkaasti maaliin saakka (välillä 46-vauhtia, kun oli kaveri kirittävänä kiinni). Videolla lähtö ja maalisuora. Lähtö kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta:
http://down0.09181-down0.dna.qbrick.com/09181-down0/archive/20140808/20140808_44_301_360.mp4

















Lähdön jälkeen oli vuorossa taas yksi uusi etappi; ensimmäistä kertaa hevosenomistajana varikolle. Huippu-urheilijan alkuna Putte tietysti joutui heti doping-testiin; pissasi purkkiin ja antoi verinäyteen ongelmitta...

... ja sitten pääsikin takaisin katokselle palautusjuomalle ...

 ... ja ylpeiden omistajien omistajien taputeltavaksi

Kiitos kaikille myötäeläneille ja erityisesti Kuopion kannustusjoukoille!

Nyt saa varsa huilia ja antaa vuohisten vahvistua. Samaan taukoon poltetaan myös etusääreltä luuliika ennen kuin se kasvaa vaivaamaan kulkua. Syksyn mittaan tavoitteena Nuoret radalla-lähdöt!

Tammamammat kotiin!

Heinäkuun alkupuolella käytiin hakemassa reissutammat kotiin!  Mammatamma-Nelli oli viettänyt Marraskoskella lähes 2 vuotta ja Mummoponi-Caro vuoden verran Teerivaarassa. Kiitos sijaiskodeille hyvästä hoidosta! Nellillä meni pari päivää sopeutua kotiin ja mummon seuraan ison pihattolauman sijaan, mutta nyt tammat ovat kuin eivät poissa olisi koskaan olleetkaan.

Nelli 19-vee

Laitumen pusikot hyötykäytössä; ötöt saavat kyytiä mahan alta ja varjo tuntuu mukavalta

Mamma ja masu (ei, Nelli ei ole tiine...)

Lisää vatsantäytettä

Nelli-mammakin alkaa harmaantua

Valkoaamainen mummokin hyödyntää varjoa

kuusen alla on paras paikka

Mammat ovat illansuussa jo mielellään lähdössä pihatarhaan yöksi

3-vuotiaaksi varttunut nuorimies Putte on edelleen treenissä Maaningalla. Kovasti ollaan pojan opetuslähtöön tuloa odoteltu ja nyt se suuri päivä on huomenna koittamassa. Treenarin mukaan Putte olisi ollut valmis oppariin jo alkukesästä, mutta keväällä kiukutteli ensin oikea takakoipi (klinikalla ei röntgenissä löytynyt vikaa; piikittivät kintereen kuitenkin ja treenari löi alle päärynäkenkäviritelmän, joilla toimenpiteillä ravi alkoi taas kulkea), sitten kesäkuulla oli hiekkaepäilyn ja psyllium-kuurin vuoro, jonka perään heti parin päivän kuume. Ei taida urheilija tervettä päivää nähdä...

Putte 3-vee

Puten kuulumisia maailmalta olisi tarkossa kirjata ahkeramminkin tänne blogiin muistiin, mutta samalla kertoilla mammojen kuulumisia täällä kotona. Joten luvassa hieman muutosta ulkoasuun, jahka aikaa löytyy...

Kuulumisia pitkästä aikaa

Putte-poika on siis ollut viime syksystä asti valmennuksessa. Pari kertaa ollaan tänä aikana käyty varsaa katsomassa aina Savon sukulointireissun yhteydessä ja aina väliin rimpauteltu reenarille pikakuulumisien kyselyn merkeissä. Joulun alla käväistiin Kuopiossa isäni 8-kymppisillä ja kotimatkalla poikettiin reenarin luona tarhan aidan takana sihtaamassa kameralla  karvaista varsaa. Putte käväisi portilla tervehtimässä, mutta jatkoi sitten lounaansa rippeiden nuohoamista tarhassaan. Tarjoamalla muutamia heinänkorsia saatiin nuoren miehen huomio kiinnitettyä hetkeksi ja hevosen pää ylös potrettia varten:)

Joulukuisessa tuulimyräkässä

Viime viikonloppuna uusittin vierailu ja tällä kertaa Putte löytyikin tallista. Sen verran otettiin poika käytävälle, että saatiin soviteltua muutamaa loimea. Hyvin käyttäytyvä nuori orhi Putte tuntuu olevan edelleen, ja samaa sanoo reenarikin. Muutenkin on kuulema mennut ihan kivasti; varsa varustetaan nykyään lenkille kokolapuin, jolloin keskittyy työntekoon eikä "pyllyn keikuttamiseen". Ovat jo kellottaneetkin jonkun ravipätkän jäällä ja 2.05-aikoja kello näyttää. Varsan ulkomuotokin on muuttunut pömppämahaisesta varsasta kohti urheilevaa nuorta (hmm. liekö kauneus katsojen silmissä?) Kohdillaan on siis kehitys! Keväämmällä täytyy päästä katsomaan, kun vievät radalle kokeilemaan! Toivottavasti ottaa oppia tallikavereista, sillä käytävän toisella puolen asustaa Sörkän Sälli...