Puten kunnonkohotus on saanut taas uutta motivaatiota, kun saatiin sovittua päivä, jolloin juoksijan alku olisi tarkoitus viedä treenarille. Ensin käydään näytillä Rovaniemen varsanäyttelyssä syyskuun 19. päivänä ja seuraavana viikonloppuna on tarkoitus suunnata auton keula kohti Savonmuata! Kuukausi siis on aikaa saattaa nuori orhi paitsi edustuskuntoon näyttelyä ajatellen, myös ylimääräiset (kymmenet-)sentit pois vyötäröltä, jotta jaksaa edes vähäsen hölkätä sitten "juoksukoulussa".
Viikko sitten käytiin uudemman kerran hölkkimässä mökkitien varressa. Tällä kertaa varsa ei onneksi stressannut matkaa niin paljoa (= oli kuiva vinkasta otettaessa) kuin viimeksi. Itse lenkki suunnattiin nyt hiekkatielle, sillä viimekertainen peltotie on tällä hetkellä kunnostuksen alla. Lenkki meni ok, täytyy vain muistaa Puten tämän hetken (rapa-)kunto, ja antaa sen huokaista välillä kävellen, ettei aivan juoksuhalut hyydy. Reipasta vauhtiakin löytyi jopa muutaman pikkupukin kera! Seuraavan kerran muistilistalla on ajolasit (kavioista lentävä hiekka ei tunnut kauhean kivalta silmissä) sekä kaviokoukku taskuun "kivi kaviossa"- tilanteiden varalta. Puukkokin on ollut aikeissa lisätä varustukseen siltä varalta, jos päädytään varsan ja valjaiden kanssa joskus solmuun kesken lenkin. Taitaa onneksi varsa olla perinyt ainakin vähän emältään rauhallisuutta tiukoissa tilanteissa, eikä ehkä saisi hillitöntä hepulia, vaikka jäisikin jumiin valjaisiinsa.
Pirteänä hölkällä
Kääntöpaikalla
Välillä kävellään...
Kuskin näkökulma
Kyyti kotiin odottaa!
Tänään käytiin sitten taas lenkillä varsan kanssa. Vinkan kyytiin nouseminen näyttäisi helpottuvan kerta kerralta. Ehkäpä nämä usein toistuvat lyhyet matkat totuttavat Putesta luottavaisen matkustajan. Tänään ajettiin taas kolmestaan, kaikki kuskit varustautuneina sekä kypärin, että suojalasein (itsellä oli laskettelulasit, isännällä puusepän suojalasit, sekä pienimmällä apukuskilla aurinkolasit). Onneksi ei tullut ketää vastaan, oltiin sen verran omituisen näköinen seurakunta! Mutta pääasia, ettei kenenkään silmistä tarvinnut kaivella pieniä kiviä ajon jälkeen... Putte tuntui tällä kertaa edellisiä kertoja reippaammalta. Ainoastaan pieni betonilaatoista tehty silta aiheutti stoppailuja, osittain läheisen mökin haukkuvien koirien vuoksi. Muuten kaikenlaiset omituisten asioiden tuijottelut olivat paljon vähempänä ja matkakin joutui sujuvammin.
Sattumalta meillä oli isännän kanssa yhtäaikainen vapaapäivä, joten päätettiin lähteä testaamaan ajomaastoja vähän etemmäs. Ensin vietiin koppakärryt n. 6km:n päähän oman viljelystien, ns. Runtelintien, varteen. Täällä ei tulisi ainakaan rekkoja vastaan! Sitten pakattiin kyytiin yksi ekaluokkalainen, kolme kypärää, valjaat (muistin jopa kiinnitellä paikoilleen vesileikkien ajaksi irrotetun sekin sekä häntäremmin ja ohjatkin muistui mukaan) ja viimeiseksi orhipoika omaan osastoonsa. Putte ei oikein ole innostunut näistä kuljetuhommista, mutta kunhan yhden kavion saa sillalle, tulee loppu hevonen perästä itsestään!
Runtelintiellä hevosen purku sujui hyvin; pientä ihmettelyä vain, että mihin metsään se nuori mies on nyt joutunut... Valjaita autosta ottaessa iski mieleen: rintaremmi, missä on rintaremmi! Isännän kysymkseen eikö sitä ilman voi ajaa, vastasin kieltävästi. Ei siis auttanut muu, kuin jättää vinka auton perästä pois ja minun jäädessä valjastamaan varsaa, käväisi isäntä hakemassa puuttuvan varusteen. Onneksi ei oltu kauempana kotoa!
Odotellaan puuttuvaa rintaremmiä
Hetken aikaa jouduttiin odottamaan, mutta onneksi Putte on aika lunki tyyppi, joka ei juuri hermoillut edes nuoren kuskin kiipeilystä kärryn päällä.
Loppujen lopuksi saatiin varustus asianmukaiseen kuntoon ja pienellä avustuksella varsan turpa oikeaan ajosuuntaan. Käytiin mutkin vanhalla pellolla parin kilometrin päässä. Tie oli varsin pusikoitunut, joten matkavauhti oli aika hidas. Paikoin vähän hölkkäiltiin ja ihmeteltiin metsässä väijyviä kiviä. Lopuksi vielä hölkyteltiin ja käveltiin paremmallakin tiellä. Kaikkinensa varsa oli enemmän laiska kuin pirteä, vaikka ihan uudessa paikassa oltiinkin. Kaverin kannustamana vauhtia saattaisi löytyä enemmänkin, mutta Urhon ottaminen mukaan ei ainakaan näin alkuvaiheessa taida onnistua tai ainakin apukäsiä (täysi-ikäisten) tarvittaisiin enemmän.
Helteinen heinäkuu heinäntekoineen on takana. Blogin päivitystä en ole ehtinyt ajatellakaan, kun töistä tultua on pitänyt joutua pellolle, että kerettiin saadaa heinät katon alle ennen ansaittua minilomaa eli kunkkarireissua Kuopioon, kotiseudulle. Puten iskähän ei sitten jalkavaivojen vuoksi osallistunutkaan karkeloihin, mutta muuten tunnelma oli "kohallaan" ja ilmatkin suosi.
Meidän hevoset ovat siis pakkolomailleet. Nuori mies Putte on keksinyt itselleen kaikenlaista pikkukivaa, joka ei ihmisistä ole ihan niin kivaa. Harmittomimmasta päästä näitä Puten puuhasteluja tuotti tulokseksi tämän (kyseessä on Puten pikkuputkan aitalanka, jonka purin tarhasta ja jätin kiireessä tarhan aidan ulkopuolelle selvästikin liian lähelle):
On siinä poika näperrellyt aikansa kuluksi... Langan selvitus jäi yritykseksi..., mutta ehkäpä nyt lomalla olisi aikaa selvittää se, kun ottaa työkaluiksi ison annoksen kärsivällisyyttä ja hippusen huumorimieltä!
Suuri osa kotipeltoja uudistettiin tänä kesänä ja siksi eka sato on otettu niittämällä ja tarjoiltu hevosille tarhaan, että laidunruohon juuristo vahvistuisi hepojen talloa. Putelle tämä ei ole aina kelvannut, vaan se on pari kertaa tullut aitojen ali vihreän puolelle. Lisäksi viehko mummoponi on saanut oripojan hormoonit niin hyrräämään, että se kohelsi tämän perään -tarhan portti kaulassaan! No, mummo oli sitten lähetettävä haju- ja äänimatkan päähän, jotta orhimme pysyisi nahoissaan! (Kiitos, Manta, mummon hoidosta!!). Nyt pysyy poika langoissa (tietysti kiertämään saatu sähkökin auttaa asiassa :))
Vihdoin saivat pojat pari päivää sitten astella seisovaan pöytään, kun rantahaka oli jo laidunnuskelpoinen. Varustauduin kameran kanssa, koska ainakin Urho ruukaa spurttailla ja toiveissa oli saada juoksukuvia. Hevosia ei sitten kiinnostanut mikään muu kuin ruoka. Päät eivät nousseet ruohikosta kuin ötököitten hätistämistä varten, joten kuvien anti jäi hieman yksitotiseksi.
Mie syön nyt!
Ötököistä puheenollen, on se suomipoika vaan viisas! Pikiöljyllä läträäminen oli Putesta alkuun hieman epämiellyttävää, mutta pian se hoksasi, ettei hännällä tarvii huiskia lainkaan niin usein, kun on tietyt dödöt kainalossa. Eilenkin, kun menin öljypullon kanssa tarhalle, tuli Putte vastaan ja asettui sopivasti eteeni, että sain jalkovälin öljyttyä. Ulkomaanihme Urho sen sijaan on edelleen erittäin epäileväinen toimenpiteen suhteen ja koska en halua päitsiä/narua sotkea tököttiin, saattaa kulua tovikin Urkin perässä kävellen, ennen kuin herra suostuu seisomaan ötöjen karkotuksen ajan.
Urhea Urho
Pojat ilta-auringossa
Oikeasti se vastavalosuoja ei olisi yhtään hassumpi...
Puten olisi tarkoitus lähteä syyskuulla (toivottavasti!) isojen miesten kouluun, joten heinämahan pienentämiseksi ja kunnon kohotuksen alkuunsaattamiseksi pitäisi nuorta orhia ruveta oikeasti liikuttelemaan. Tien päälle päästäisiin pyhäisin, kun rekkaliikenne on hiljaisimmillaan ja kylän radalle lähdetään vasta, kun on kotona saatu vähän kuntoiltua. Talvella päästiin jääradalle omasta rannasta, ja onhan tuo kuntoilupaikka tuossa vieressä kesäisinkin. Joten eikun uimaan! Puten Nelli-äippä on kova vesipeto, joka nauttii veden roiskuttelusta. Varsaa ei tullut käytettyä emänsä kanssa järvessä, koska ammoisina aikoina on pellosta nostetut kivet vyörytetty rantaveteen. Maalämpöputkiston asennuksen yhteydessä pyysin konemiestä puhdistamaan rannan isoista kivistä, jotta siinä olisi turvallisempi hepojen kanssa lutrata. Onhan Putte toki varmaan kavionsa rantavesissä kastellut vuosi sitten orilaitumella saaressa, mutta varsinaisesti pojat eivä liene siellä uineet...
Lentävä lihapulla
Ennen kuin tämä polle jaksaa juosta kierrostakaan, täytyy mahan pienentyä, ja reilusti!
Eka kerralla varustauduin vain ketjunarulla ja päitsillä ja omalta osaltani lastentarvikekirpparilta(!) löytämilläni "Surf Girl"-kahluutossuilla. Putte epäröi kaksi sekuntia rannassa ja asteli sitten perässäni järveen -syömään! No onpahan keino motivoida nuorukaista...
Seuraavalla kerralla varustin Puten siloin ja pitkin ohjin. Itselleni otin surffitossujen lisäksi raipan, jos tulee tilanne, että kahluutettava haluaa tulla syliin... Mielikuvaharjoituksessa ohjasajan kahlaavaa varsaa rannassa edestakaisin ja päästän sen sitten uimaan pysyen itse ohjan mitan päässä, sillä ajatus pelkkien kahluutossujen suojaamille varpaille hyppäävästä 400 kiloisesta varsasta ei innosta kahlailuun vieretysten. Aikuisten oikeasti Putte tarvitsi ensinnäkin veteenmenoon hieman rohkaisua. Muutenkin se halusi mieluummin tulla yhtämatkaa minun kanssani, eikä ainakaan halunnut mennä uimaan, koska halusi mieluummin syödä kortteita ja muita vesikasveja! Kaiken lisäksi sekosin useammin kuin kerran ikivanhaan armeijan hiihtoratsastusliinaan, jota käytin ohjina, kun en halunnut kastella nahkaohjia. Kiitos isännälle kuvauksesta!
Kolmannelle kerralle otettiin mukaan taas uusi elementti, eli soutuvene (kuvaajaksi saatiin 7-v. paparazzi Aapo). Tarkoitus oli soutaa rantavedessa edestakaisin Puten seuratessa kahlaten perässä. Hyvin meni niin kauan, kuin varsa seurasi venettä, mutta kun vene alkoi seuraamaan varsaa, oli aika jalkautua veteen veneestä. Lopuksi käytiin vielä kierros taluttajan istuessa veneessä, mutta tässä vaiheessa kuvaajaamme kutsui jo legot ja muut pienten ihmisten tärkeät jutut, joten todistusaineistoa ei ole saatavilla...
Aapon kommentit putkista liittyvät järveen upotettuun maalömpöputkistoon ja Puten laki taas sitä, ettei järveen saa kakkia tai pissiä. Onneksi (ainakin vielä) Puttea sen verran jänskättää veteen meno, että se purkaa lastinsa jo rannassa!
