Huh hellettä...

Kesä on tullut, vaan ei vielä ötökät! Pariin viikkoon ei olla saatu vettäkään taivaalta kuin muuan pisara, joten aivan mahtava on ollut vapaalaisen viimeisiä vapaita viettää (ja tehdä ne tuhannet rästiin jääneet hommat, joihin olisi ollut aikaa koko kevät...). Kaviokkaat ovat olleet nyt yötä päivää ulkona ja mikäs on ollessa, ainoana riesana pölyävän kuiva tarhan pohja.

Rakensin Putelle uuden putkan isojen tarhan kulmaan, koska pellolla ei ole päivän aikaan varjon varjoa ja hepot tuntuivat tikahtuvan kuumuuteen. Puten putka on nyt samassa kulmauksessa, missä nuori mies muutoinkin viettää aikaa, eli pienten tarha on aidan takana ja yleensä jompikumpi tammoista (viehkeä aasineiti Latte tai puumaikäinen, kypsä mummoponi Caro) pitää sille seuraa...

Putkasta on myös pääsy katoksen toiseen puolikkaaseen

Putte putkassa, seuramiehenä Asko

Puten toipilasaika on edennyt OK. Haava ei ensin meinannut mennä umpeen, ja olin jo sopinut uuden ajan klinikalle, mutta viikonlopun aikana viimeisetkin tihkuttelut tyrehtyivät ja haava on nyt siististi kiinni. Antibioottikuurin loppuessa viikko sitten loppui muös kipulääkitys ja jalka oli muutaman päivän arka. Sovittiin ell:n kanssa, ettei vielä aloiteta kävelytystä, ennen kuin varsa käyttää taas jalkaa normaalisti.

Haava 27.5.13

Putte "hoitaa" haavaansa

Viime viikolla kutsuin myös eläinfysiterapeutin katsomaan kipeää jalkaa (ja samalla käymään Urho läpi). Ihan rohkaisevat kommentit jalan paranemiseen saatiin, eikä Urkistakaan löytynyt mitään vikaa; se on tuntunut selästä käsin vinolta ja satula on tuntunut valuvan oikealle. Fys.terapeutti tarkasti Urhon satulankin  ja todettiin, ettei mitään vällyjä satulan alle tarvita. Olin hommanut edestä korottavan geeliromaanin silloin, kun Urho oli hieman hoikemmassa kunnossa, mutta nyt kun Urholla tuntuu olevan tuota fyllinkiä omastakin takaa, niin luovuttiin romaanista. Ja ainakin viime ratsastuksella satula pysyi paremmin paikallaan.

Harjankääntöletit

Fysioterapeutin rohkaisevan käynnin jälkeen aloin taas haaveilemaan, josko sittenkin saisi varsan käytettyä ammatti-ihmisen arvioitavana. Alun perin oli tarkoitus piipahtaa kesäkuun alussa Oulussa näytillä ja samalla kuvauttaa kintut irtopalojen varalta viereisellä klinikalla. No klinikkakäynti tehtiinkin sitten eri syystä... Saatiin samalla ne irtopalatkin katsottua; ei löydöksiä, joten edes jotain hyvää siltä reissulta oli tuomisina! Niin ja siis koskapa näyttely siis edelleen on ohjelmassa, pysyvät Puten vallattomat "väärän puolen" jouhet edelleen leteillä tarkoituksena saada ne kääntymään oikealle puolelle.

Loppuun kuva-arvoitus: Mikä on kuvassa?

Möhköfantti?

Virtahevon ja kirahvin risteytys!

Urkkihan se :)

Piikitystä, puhdistusta ja putkassa oloa...

Puten eka toipilasviikko on pian takana, samoin 5vrk:n penisilliinikuuri. Puttea ei ole pistelty sitten tunnistustilaisuuden ja viimekesän rokotusten, joten ell:n kanssa sovittiin, että mikäli piikittely ei onnistu, niin vaihdetaan suun kautta otettavaan antibioottiin. Aamua iltaa on rohdot kuitenkin saatu lihakseen tuikattua, joten tyytyväinen pitää varsaan olla.

Polven seudun turvotus on laskenut, ainoastaan haavan kohta pönöttää korkeana. Voipi tuo olla paisekin, vaikka aika hyvin töhnää on reiästä ulos valunut...

Mätäreikä pari päivää sitten

Piikitysten lisäksi on Puten pitänyt opetella letkupesuun, sillä haavaa pitää huuhdella reilusti. Tähän asti Puten pesut on hoidettu ämpärin ja harjan avulla, joten letkusta suhiseva vesi on uusi tuttavuus. Aloittelin terveestä jalasta laskien vettä oman käden kautta jalalle. Vierastaahan sitä piti aluksi ja vieläkin ensimmäiset suihkaukset teen oman käden kautta. Haavan letkutus tuntuu ilmeisesti ihan hyvältä, koskapa poika malttaa seistä suht hyvin paikallaan, ainakin niin kauan, kun ruokaa on turvan ulottuvilla.

Putte putkassa

Toipilaalle tein sairastarhan pellon kulmaan, mstä se näkee hyvin pienten puolelle. Samoin Urho on koko ajan näköyhteyden päässä (oikeastaan Urkki päivystää pojan putkan luona aika tiiviisti). Putte onkin pysynyt tosi rauhallisena, eikä hötkyile ja huutele putkassaan. Taluttaminen on sen sijaan hermoja raastavaa, koska energiaa näyttää patoutuvan ihan kiitettävästi liikkumisrajoitteisen varsan  nuppiin. Tähän asti Putte on saanut päivittäisen kipulääkkeen, eikä ole ontunut lainkaan. Huomenna pitäisi aloittaa kävelyttäminen, saas nähdä mitä toipilas siitä tuumaa.

Voihan itku!

Puten jalkavaiva ei näyttänyt tiistai-iltana lainkaan hyvältä. Sunnuntain ja maanantain koppilevossa ollut varsa pääsi tallin siivouksen ajaksi ma-illalla pellolle jaloittelemaan, eikä ontunut lainkaan. Kipulääkkeellä lienee ollut osuutensa asiaan, sillä seuraavan päivän tarhauksen tuloksena oli ontuva varsa. Haavakin oli nyt sitten tulehtunut ja haavanseutu kovasti turvoksissa. Ke-aamuna (eilen) soitin klinikalle ja sainkin onneksi ajan jo muutaman tunnin päähän.

Putte-poika tohtorin tutkittavana

Diagnoosina kuultiin: "Patellan suora side vaurioitnut alaosasta tibian kiinnityskohdastaan jne..." Tarkoittaa kesän näyttelyn sekä ennenkaikkea orilaitumen unohtamista. Muutama kuukausi toipumislomaa (ainakin eka kuukausi pienessä sairastarhassa ulkoilua ja hallittua kävelytystä) ja sitten ehkä tiedetään tuleeko Putesta enää juoksijaa vai ei...

Asko ja ajomies

Asko the Aasi lenkillä kylän raitilla. Kotiin tullessa Aapo 7-v. sai ottaa ohjat käteen. Valjaista riisuminen ja ajokaverin vienti tarhaan kuulvat myös ajurin hommiin.

Viimeinkin kevät

Jäärata 8.5.13

Västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään. Haarapääsky istui pellon sähkälangalla viime viikolla. Oli ollut jo muutama päivä kuivaa lumien sulamisen jälkeen, joten sain viimeinkin kaviokkaat siirrettyä pois mutatarhoista kuivemman pellon puolelle. Ensin vein pienet tarhojen taakse omalle pläntilleen, sitten Putte peltoon. Putte ihmetteli hieman osoitteen muutosta, mutta asettui ahneena syömään. Urhon päästyä peltoon alkoi tapahtua (eikä tietysti ollut kamera mukana). Urkki-setä päästeli koko kura-ajan patoutuneella energialla peltoa ympäri Puten liittyessä mukaan riemuun. Onneksi oli kolme lankaa ja tuhti sähkö aidassa, muuten olisi saattanut hieman hirvittää se meno.

Kaviokkaat kuivalla kamaralla

Pienet

Keväisen tuulen tuiverruksessa Putte

Urkki oli käynyt mutakylvyssä

Oikein hyvällä mielikuvituksella maasta saattaa löytyä jotain vihreää

Hönttänen harjankääntöletteineen

Kenenkä milestä se oma ei olisi kaikkien kaunein...

Sitten satoikin kolme päivää putkeen ja peltokin uhkasi muuttua liejukoksi poikien painon alla. Tänään on onneksi taas sateeton päivä. Ja äitienpäivä (oli siis eilen, en kerinnyt tehdä tätä julkaisukuntoon silloin), eli sunnuntai = Puten kärryttelypäivä (koska silloin mahdollisuus rekka-autojen kohtaamiseen on pienimmilläään). Mutta kärryttely jäi sitten tältä erää. Putte ei kävellyt aivan puhtaasti aamulla ulos otettaessa ja vein varsan takaisn talliin. Välillä tuntui, ettei se voinut varata jalalle ollenkaan, välillä käveli vain hieman epäpuhtaasti, Vasemmassa takapolvessa on eilinen, todennäköisesti Urhon potkima haava, ja koko takajalka oli polvesta ylöspäin kipeä. Turvotusta ei löytynyt, eikä jalka ollut oikein kuumakaan., kovin vain arka. Soitto hovilekurille  antoi hieman lohtua, kuulema polven alueen pienetkin vammat voivat olla tosi kipeitä. Joten Poika kipulääkekuurille ja täksi päivää karsinalepoon.

Haava 12.5.13

Kovasti meillä onkin ollut onnea koko talven ajan, kun on pidetty hokillista hevosta rasavillin varsan kanssa, joka kaiken aikaa haastaa isompaansa matsiin. Talvella välejä selviteltiin pystypainilla, jonka tuloksena oli  hokin viiruja Puten kupeilla (lähinä jakauksia karvassa ja pintanaarmuja). Ilmeisesti Urkki parka on saanut viime aikoina nahkaansa Puten terävää hammasta sen verran kipakasti, että varoo selvästi lähestymästä varsaa edestä päin. Puten tullessa hampaineen päälle, se väistää kauemmas, jollei ehdi kääntää takapäätään riittävän vikkelästi. Siinä vaiheessa tietysti se saattaa potkaista, mikäli varsa ei ymmärrä vihjettä. Ja näemmä ei ole ymmärtänyt, sillä pari hokinreikää on löytynyt ryntäistä. Nämä, samoin kuin viirut kyljissa ovat parantuneet nopeasti itsestään ja ensimmäistä kertaa Putte näyttää, että haava vaivaisi jotenkin. Urkilla on hokit vielä pellon liukkauden takia kengissä, mutta täytynee väännellä ne irti, eikä koetella onneaan enempää...

Ekat kengät

Nyt ne sitten on jalassa, Putte-pojan ekat kengät. Nyt passaa hilputella menemään kivisemmilläkin teillä. Se, olisiko Putte oikeasti pärjännyt ilman rautavahvistuksia vielä tämän kevään hölkät, on paha mennä sanomaan. Eipähän nyt tarvitse jälkikäteen murehtia arkoja kavionpohjia ja liikkumishalutonta varsaa... Ainakin emännän mielenrauha on siis tältä osin turvattu.

Puten eka kenkä

Nuori mies seisoi kenkäyksen ajan ihan siivosti. Muutenkin Putte on ihan kiva käsitellä, jos taluttaminen jätetään pois kuvioista. Hillitön tarve kokeilla kaikkea ja kaikkia huulilla, ja mikä ikävintä hampailla, on todella rasittavaa. Varsinkin nyt viime aikoina huono käytös on lisääntynyt. Häädän näpistelijän aina kauemmas, kun sen suu osuu ihmiseen. Jos se on irti, tekee se yleensä seuraavan lähestymisen kohteliaammin, muttei voi vastustaa päitsien nauhoja ja riimunnarua, jos ne ovat ulottuvilla. Taluttaessa suulla näpläämisestä saa nyös "lähdöt" narunmitan päähän, mutta pian se on taas hampaineen narussa kiinni. Olen yrittänyt kaikkea; narun voitelua jyrsimisenestoaineilla (maistuu pahalle); ei toiminut. Pysähtymistä aina, kun varsa kerää narun hampaisiinsa ja luvan lähteä liikkeelle saa vasta, kun on oma-aloitteisesti narusta luopunut (ei toiminut, poika seista tönötti tyytyväisenä naru suussa), narun nykäisyä sen hampaista samalla kieltäen (Puten mielestä tosi kiva leikki=ei toimi). Täytynee ostaa purulelu, jota se saa kantaa aina taluttaessa... Useammankin kokeneemman hevosihmisen mielestä se on vain normaalia orivarsan käytöstä. Onneksi Putte ei kuitenkaan ole ilkeä, eikä pure tosissaan vihaisena.

Kylän raitilla hölkkäilyt ovat jatkuneet ihan mukavasti. Autoja on tullut vastaan ja mennyt ohi, onneksi varsin hillityllä vauhdilla, joten varsa on pysynyt suht rauhallisena. Viimeksi käydessä oli joku varmasti kaatanut tervaa tielle, sen verran tahmeaa hölkkääminen oli alkumatkasta. Ohjilla lautaselle läpäyttäminen suullisen komennon lisäksi ei tuottanut tulosta, joten haettiin pajukosta käden jatke ja varsakin alkoi liikkumaan vähän reippaammin. Lenkkiä ollaan pikkuhiljaa pidennetty ja autolla käytiin sitten mittaamassa vähän matkaa; alku- ja loppukäynnit pikitiellä n 0,5km. Hölkkäpätkä tasaisella n. 600m (aiempi arvio Karttapaikasta mitattuna oli ylipitkä), 350m eka nousu (käyntiä), 200m alas notkoon ja jyrkin nousu toisen mäen päälle 200m. Sama takaisinpäin. Viimeisellä hölkkäpätkällä varsalla näytti riittävän puhtia ylimääräiseen keikkumiseen, joten käännettiin nuori mies ennen pikitien risteystä ympäri ja käytiin hölkkäpätkä uudelleen. Matkaa kertyi kaikkineen noin 4,5-5km, josta hölkkää ehkä 2,5km.

Loppuun vielä lisää elämäni hevosia. Tällä kertaa tätini työhevosruuna Luka.

 

 

Luka 16v, minä 12v kesällä 1984

Luka oli oikea vanhan ajan työhevonen; sillä mullattiin perunamaa ja sitä käytettiin heinätöissä haravakoneen edessä (siskoni sai ajaa, minä olin liian pieni). Talvella sillä haettiin heinät ladosta, jonne ei traktorilla päässyt. Kesät Luka vietti metsälaitumella. Sillä oli kello kaulassa, joten tiesi, mistäpäin sitä lähteä hakemaan, jos se ei tullut huudettaessa. Satulaa ei tietysti ollut (eikä ratsastajilla itsesuojeluvaistoa). Kypärä oli toki hankittu ratsastuskoulua varten, jota oli tuossa vaiheessa takana vuosi tai pari.

Luka kuoli hieman alle parikymppisenä työn ääreen, perunan multaukseen. Ilmeisesti sydän petti.