Pellonpään poppoo

Pellonpään poppoo

tiistai 28. toukokuuta 2013

Huh hellettä...

Kesä on tullut, vaan ei vielä ötökät! Pariin viikkoon ei olla saatu vettäkään taivaalta kuin muuan pisara, joten aivan mahtava on ollut vapaalaisen viimeisiä vapaita viettää (ja tehdä ne tuhannet rästiin jääneet hommat, joihin olisi ollut aikaa koko kevät...). Kaviokkaat ovat olleet nyt yötä päivää ulkona ja mikäs on ollessa, ainoana riesana pölyävän kuiva tarhan pohja.

Rakensin Putelle uuden putkan isojen tarhan kulmaan, koska pellolla ei ole päivän aikaan varjon varjoa ja hepot tuntuivat tikahtuvan kuumuuteen. Puten putka on nyt samassa kulmauksessa, missä nuori mies muutoinkin viettää aikaa, eli pienten tarha on aidan takana ja yleensä jompikumpi tammoista (viehkeä aasineiti Latte tai puumaikäinen, kypsä mummoponi Caro) pitää sille seuraa...

Putkasta on myös pääsy katoksen toiseen puolikkaaseen
Putte putkassa, seuramiehenä Asko


Puten toipilasaika on edennyt OK. Haava ei ensin meinannut mennä umpeen, ja olin jo sopinut uuden ajan klinikalle, mutta viikonlopun aikana viimeisetkin tihkuttelut tyrehtyivät ja haava on nyt siististi kiinni. Antibioottikuurin loppuessa viikko sitten loppui muös kipulääkitys ja jalka oli muutaman päivän arka. Sovittiin ell:n kanssa, ettei vielä aloiteta kävelytystä, ennen kuin varsa käyttää taas jalkaa normaalisti.

Haava 27.5.13


Putte "hoitaa" haavaansa
Viime viikolla kutsuin myös eläinfysiterapeutin katsomaan kipeää jalkaa (ja samalla käymään Urho läpi). Ihan rohkaisevat kommentit jalan paranemiseen saatiin, eikä Urkistakaan löytynyt mitään vikaa; se on tuntunut selästä käsin vinolta ja satula on tuntunut valuvan oikealle. Fys.terapeutti tarkasti Urhon satulankin  ja todettiin, ettei mitään vällyjä satulan alle tarvita. Olin hommanut edestä korottavan geeliromaanin silloin, kun Urho oli hieman hoikemmassa kunnossa, mutta nyt kun Urholla tuntuu olevan tuota fyllinkiä omastakin takaa, niin luovuttiin romaanista. Ja ainakin viime ratsastuksella satula pysyi paremmin paikallaan.

Harjankääntöletit
Fysioterapeutin rohkaisevan käynnin jälkeen aloin taas haaveilemaan, josko sittenkin saisi varsan käytettyä ammatti-ihmisen arvioitavana. Alun perin oli tarkoitus piipahtaa kesäkuun alussa Oulussa näytillä ja samalla kuvauttaa kintut irtopalojen varalta viereisellä klinikalla. No klinikkakäynti tehtiinkin sitten eri syystä... Saatiin samalla ne irtopalatkin katsottua; ei löydöksiä, joten edes jotain hyvää siltä reissulta oli tuomisina! Niin ja siis koskapa näyttely siis edelleen on ohjelmassa, pysyvät Puten vallattomat "väärän puolen" jouhet edelleen leteillä tarkoituksena saada ne kääntymään oikealle puolelle.

Loppuun kuva-arvoitus: Mikä on kuvassa?


Möhköfantti?
Virtahevon ja kirahvin risteytys!

Urkkihan se :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti