Ekat kengät

Nyt ne sitten on jalassa, Putte-pojan ekat kengät. Nyt passaa hilputella menemään kivisemmilläkin teillä. Se, olisiko Putte oikeasti pärjännyt ilman rautavahvistuksia vielä tämän kevään hölkät, on paha mennä sanomaan. Eipähän nyt tarvitse jälkikäteen murehtia arkoja kavionpohjia ja liikkumishalutonta varsaa... Ainakin emännän mielenrauha on siis tältä osin turvattu.

Puten eka kenkä

Nuori mies seisoi kenkäyksen ajan ihan siivosti. Muutenkin Putte on ihan kiva käsitellä, jos taluttaminen jätetään pois kuvioista. Hillitön tarve kokeilla kaikkea ja kaikkia huulilla, ja mikä ikävintä hampailla, on todella rasittavaa. Varsinkin nyt viime aikoina huono käytös on lisääntynyt. Häädän näpistelijän aina kauemmas, kun sen suu osuu ihmiseen. Jos se on irti, tekee se yleensä seuraavan lähestymisen kohteliaammin, muttei voi vastustaa päitsien nauhoja ja riimunnarua, jos ne ovat ulottuvilla. Taluttaessa suulla näpläämisestä saa nyös "lähdöt" narunmitan päähän, mutta pian se on taas hampaineen narussa kiinni. Olen yrittänyt kaikkea; narun voitelua jyrsimisenestoaineilla (maistuu pahalle); ei toiminut. Pysähtymistä aina, kun varsa kerää narun hampaisiinsa ja luvan lähteä liikkeelle saa vasta, kun on oma-aloitteisesti narusta luopunut (ei toiminut, poika seista tönötti tyytyväisenä naru suussa), narun nykäisyä sen hampaista samalla kieltäen (Puten mielestä tosi kiva leikki=ei toimi). Täytynee ostaa purulelu, jota se saa kantaa aina taluttaessa... Useammankin kokeneemman hevosihmisen mielestä se on vain normaalia orivarsan käytöstä. Onneksi Putte ei kuitenkaan ole ilkeä, eikä pure tosissaan vihaisena.

Kylän raitilla hölkkäilyt ovat jatkuneet ihan mukavasti. Autoja on tullut vastaan ja mennyt ohi, onneksi varsin hillityllä vauhdilla, joten varsa on pysynyt suht rauhallisena. Viimeksi käydessä oli joku varmasti kaatanut tervaa tielle, sen verran tahmeaa hölkkääminen oli alkumatkasta. Ohjilla lautaselle läpäyttäminen suullisen komennon lisäksi ei tuottanut tulosta, joten haettiin pajukosta käden jatke ja varsakin alkoi liikkumaan vähän reippaammin. Lenkkiä ollaan pikkuhiljaa pidennetty ja autolla käytiin sitten mittaamassa vähän matkaa; alku- ja loppukäynnit pikitiellä n 0,5km. Hölkkäpätkä tasaisella n. 600m (aiempi arvio Karttapaikasta mitattuna oli ylipitkä), 350m eka nousu (käyntiä), 200m alas notkoon ja jyrkin nousu toisen mäen päälle 200m. Sama takaisinpäin. Viimeisellä hölkkäpätkällä varsalla näytti riittävän puhtia ylimääräiseen keikkumiseen, joten käännettiin nuori mies ennen pikitien risteystä ympäri ja käytiin hölkkäpätkä uudelleen. Matkaa kertyi kaikkineen noin 4,5-5km, josta hölkkää ehkä 2,5km.

Loppuun vielä lisää elämäni hevosia. Tällä kertaa tätini työhevosruuna Luka.

 

 

Luka 16v, minä 12v kesällä 1984

Luka oli oikea vanhan ajan työhevonen; sillä mullattiin perunamaa ja sitä käytettiin heinätöissä haravakoneen edessä (siskoni sai ajaa, minä olin liian pieni). Talvella sillä haettiin heinät ladosta, jonne ei traktorilla päässyt. Kesät Luka vietti metsälaitumella. Sillä oli kello kaulassa, joten tiesi, mistäpäin sitä lähteä hakemaan, jos se ei tullut huudettaessa. Satulaa ei tietysti ollut (eikä ratsastajilla itsesuojeluvaistoa). Kypärä oli toki hankittu ratsastuskoulua varten, jota oli tuossa vaiheessa takana vuosi tai pari.

Luka kuoli hieman alle parikymppisenä työn ääreen, perunan multaukseen. Ilmeisesti sydän petti.