Pellonpään Puhuri & Co. (cotijoukot odottamassa): Kolmas(-ko?) kerta toden sanoo

Käytiin sitten Putteroisen kanssa eilen taas liikenteessä. Tällä kertaa varustauduttiin näkkileipäpaketin kera siltä varalta, että tavataan tiellä moottoriajoneuvoja. Ja tavattiinhan niitä, sekä edestä, että takaa tulevia. Onneksi kaikki kanssakuljettajat olivat lukeneet 60-rajoitusmerkin, joten normaalisti kylän kohdalla kaahaavia ei tällä kertaa näkynyt. Putte sai autot kohdatessaan aina näkkärin, joten se näytti unohtavan, että niitä piti jännittää. Viisas varsa! Isäntä käveli siis taas alkumatkan pikitiellä jarrumiehenä ja namusetänä. Edelliskertojen kevyet kaviot oli jätetty kokonaan matkasta, pikemminkin tuntui olevan liimakaviot varsalla jalassa, sen verran tahmeita käyntiosuudet kotoa pois päin olivat. Ravi maittoi mukavasti, eikä edelliskertaisia postilaatikoiden ja muiden mörköjen kohdalla tehtyjä pupuloikkia nähty ollenkaan.

Olin varannut kaiken varalta kameran mukaan, jos ravurin alku käyttäytyisi hevosiksi. Saatiin siis vähän elävää kuvaakin nuoren miehen kolmannesta hölkästä kylän raitilla. Ajaessa tuntui ja videollakin näkyy, miten keskemmällä tietä juostessaan varsa hieman töpöttelee lyhyemmällä askeleella, mutta laidan pehmeämmällä pohjalla ravaa paljon paremmin. Täytyy tarkkailla kavioiden kulumista ja pyytää kenkääjää laittamaan pojalle ekat popot jalkaan, mikäli juoksussa ilmenee arkomisia.

Videolla näkyvä vihreä varanaru on muuten samainen köysi, joka on edellisen postauksen Toni-vaarilla! Olin ostanut sen Tompalle joululahjaksi jouluna 1984, eli käyttöikää narulle on kertynyt pian 29 vuotta. Selasin vanhojen hoidokkieni kuvia ja niin vaan on naru seurannut mukana hevosteluissani. Samaa ikää on yksi harja, joka on ostettu Tonin eläessä ja jonka olen todennut parhaaksi pitempikarvaisen hevosen harjaamiseen ja joka edellen on käyttökuntoinen mutamasta puuttuvasta harjastupsusta huolimatta!

Takaisn nykypäivään...