Kotiläksyjä

Tiistaina kävi kenkääjä huoltamassa Pellonpään poppoon kaviot. Nelli sai kengät jalkaan (hyvä olikin, sillä kenkääjä sanoi takasten jo kuluneen aika vinoon). Putte-poika parkkeerattiin vuorollaan karsinan ovelle. Kavioita oli kyllä putsailtu päivittäin, mutta pidempää aikaa ei jalkoja ollut pidetty ylhäällä. Putte meinasi pistää ranttaliksi etusten vuolussa, mutta onneksi meillä on niin hyvähermoinen kenkääjä! Takasten kanssa ei taaskaan  ongelmaa. Kotiläksyksi tuli siis harjoitella etusten pitämistä "kengitysasennossa".

Pieni orhi oli kyllä reipaskin; säkää oli mittailtu noi kuukausi takaperin, joten uusintamittaus oli paikallaan. Säkämitta ei pelottanut ollenkaan ja Putte seisoi karsinassa irti kapistuksen kanssa puuhaillessani. Tuloksena säkä 133,5cm ja lautaskorkeus 141cm. Noin 5 senttiä siis korkeutta lisää neljässä viikossa!

Omaan karsinaan!

Puolivuotiaana alkoi olla Putella aika "muuttaa" omaan karsinaan. Muutenhan ei kiirettä olisi, mutta Nelli tarvitsee kengät alleen ja niihin tietysti hokit ja hokillisena en uskalla sitä samaan karsinaan Puten kanssa laittaa. Putelle "muutto" oli lähinnä henkinen juttu; fyysisestihän paikka on sama, ruokakuppi oma ja heinätkin samassa paikassa, kuin ennen. Ainoastaan tilaa on vähempi ja mamma siellä väliseinän toisella puolen. Tokihan sisälle tuonti aiheutti hämmennnystä ja pientä pyörähtelyä karsinassa (kts. video), mutta ahneena pikkuhevosena Putte rauhoittui pian syömään. Aamulla heinät oli syöty, eikä karsinaa sen kummemmin juostu sekaisin, joten eiköhän se siitä lähde sujumaan.

Ulosmennessä oli vähän ongelmiä, kun maitobaarille olisi pitänyt päästä heti tallin käytävällä, eikä vasta tarhassa. Emäntä itsepäisyyksissään kuitenkin ajatteli olevan parasta opettaa heti alkuun, ettei kesken kaiken aleta tissittelemään, joten tarhaan asti piti varsan kävellä ilman aamuhörppyä.

Ensilumi ja muita ihmetyksen aiheita

Syksy on ollut todella lämmin ja extrapitkä. Ainaiseen harmauteen ja pimeyteen on saatu vain harvoin valoa auringosta. Marraskuun alussa oli kuitenkin mukavan kipakka pikkupakkanen ja outu valoilmiökin loisti taivaalla. Tarhassa lätäköt olivat jäässä ja Putella jälleen uutta ihmettelyn aihetta.

Mammahevonenkin joutui laittamaan tossut jalkaan, kun tarhan pohja oli jäätynyt möykkyiseksi ja kengättömän jalkapojia pisteli. Äipän lenkkarit saivat Puten kiinnostuksen heräämään ja pitihän niitä vähän maistaakin...









5-kuukauden ikäisenä Putte myös mitattiin kotikonstein emännän väkertämällä säkämitalla. Sään kohdalla korkeutta löytyi n. 128cm ja pyllyn päältä 135cm. Taitaapi siis kasvaa ihan keskiverto suomipollen vauhtia.

Lunta on jouduttu odottamaan täällä Etelä-Lapissakin todella pitkään. Suunnittelin kuvaavani Putte-pojan ensimmäisen lumikokemuksen, mutta haaveeksi jäi, sillä olin juuri työreissulla, kun viti satoi maahan. Mutta eipä tuo varsa ollut juurikaan lunta ihmetellyt. Työreissulta auton perään jäi aamuksi pihaan hevosvinka ja tietysti piti käyttää hyväksi mahdollisuutta totuttaa varsa kyseiseen kuljetusvälineeseen. Nelli ei juuri matkustamisesta pidä, joten sen esimerkkiä en varsalla halunnut esitellä. Muorihevonen puhisi jo vinkan nähdessään ja tietysti Puttekin ihmetteli, mikä äippää huolestuttaa. Olin laittanut heiniä lastaussillalle, jotta voivat siinä syödessään vaivihkaa totutella koppiin ja ehkä jopa kokeilla, miltä se silta tuntuu kavion alla. Seisoin itse sillalla heposten syödessä heiniä, kun Putte kiipesi myöskin sillalle. Hetken se ihmetteli siinä ja rupesi syömään! Reipas pikkuvarsa käveli sitten sisälle vinkaan. Ainoa ogelma oli, etten ollut varautunut sen tulevan sisälle asti, joten en ollut pyytänyt ketään olemaaan varmistamassa ulostuloa, ettei Putte putoa sillalta peruuttaessaan. Alas kuitenkin päästiin kunnialla ja vein hepat tarhaan aamuheinille. Ennen vinkan palautusta kokeillaan vielä toinen kerta avustajan kera.

Uuden ihmettelyä

Tänään oli "syksyn" lämpimin päivä ja sopivasti vapaapäivä, siis sopiva pesupäivä! Nelli nukkuu isossa varsomiskarsinassa miten sattuu (yleensä vessapaikan päällä!) ja on sitten ollut sen näköinenkin. Talliin asti en viitsi sisältä lämpimän veden letkua vetää, joten Mamma piti pestä ulkona. Kesällä Putella oli Nellin pesun ajan kiinnipitäjä, mutta nyt ainoat apukädet olivat 5-vuotiaan, joten parasta oli järjestää ihmislapselle muuta puuhaa ja pärjätä kahdella kädellä.

Päätin laittaa Puten tolppaan kiinni ja heiniä nenän eteen. Täytin verkon, jotta se saisi syödä pää ylhäällä, eikä olisi vaaraa narun sotkeutumisesta jalkoihin tai kaulan ympärille. No, enpä ollut tullut ajatelleksi, ettei hevosen alku ollut koskaan heinäverkkoa nähnyt! Heinäpussi vieläpä hiemen heilui, joten kauhistus oli valmis. Ei auttanut muu, kuin antaa Nellin näyttää mallia, mihin tarkoituksen moista heiluvaa möykkyä käytettiin. Varsa mietti hetken ja antoi ahneudelleen periksi. Nellin sidoin viereiseen tolppaan suihkun ajaksi.

Ihmeen hyvin (onneksi) Putte malttoi seisoa emänsä pesun ajan. Vähän uhkarohkeaahan tuo tietysti oli ja olisi saattanut päättyä huonostikin... Välillä Putte kyllä säikkyi jotakin ja riuhtoi narussaan, mutta löysytti itse aina narun astumalla lähemmäs tolppaa. Varsa myös söi koko ajan, joten mistään paniikista ei ollut kyse. Puttea itseään en ole vielä koskaan pessyt, joten siihenkin totuttaminen on edessä. Mikäli syksy (ja rapakelit) jatkuu, voisi jalkojen pesua harjoitella vielä tänä syksynä.

Eläinlääkärin käynti

Viime viikonloppuna perhe-eläinlääkärimme kävi siippoineen meillä kyläilemässä. Ja tietysti hommia oli kertynyt tehtäväksi. Puten kitalakihalkioepäilyn poissulkemisen lisäksi Nelli-mamma kaipasi hammaslääkäriä (se pitää rauhoittaa, eikä sitä haluttu tehdä tiineelle viime keväänä).

Pikku-Puttea nukuttaa

Vaikka Putte suht järkevä varsa onkin, pistettiin se kuitenkin vähän "kanttuvei" suun penkomisen ajaksi. Mittanauha osoitti meidän pikkuvarsan painavan jo yli 200 kiloa ja sen mukaan lekuri mittasi tropit. Putte käyttäytyi hienosti, kun rauhoitteet pistettiin suoneen (molemmin puolin kiinni ja emäntä vielä vieressä varmistamassa).

Sano "AAA"...

Onneksi ylimääräisiä reikiä ei suusta löytynyt! Joten siltä osin saadaan huokaista helpotuksesta.

Sitten kuunneltiin vielä sydän ja keuhkot. Putte yskähteli tässä syksyllä jonkin verran. En ollut kastellut hieman pölyisiä heiniä, jotka syötettiin ulkona. Nyt sitten kastellaan kaikki heinät (ja muhat), eikä yskähtelyjä ole kuulunut viikkoihin. Kehkoissa ei onneksi ylimääräisiä rohinoita kuulunut, joten mitään peruuttaamatonta ei juoksijan alun happikoneistolle liene tapahtunut. Täytyy olla tarkempi vastaisuudessa!!

Sitten oli Nellin vuoro. Höpsö Mamma tuhahteli jo varsan rauhoitushommille ja puöritteli silmiään, kun joutui kahden puolen kiinni ovien väliin. Neulan pisto sai san aina hätkähtämään niin, että lekurin varpaat olivat vaarassa (todellisessa murskaantumisvaarassa, sillä mittanauha osoitti elopainoa olevan yli 700kg!). No, kunhan varsa on omillaan, niin vähennetään sitten Mamman ruokamäärää... Kolmas kerta sanoi toden tällä kertaa, ja vihdoin kahden tropinlisäyksen jälkeen saatiin äitihepalle "rautahymy" ja tohtori saattoi todeta hampaiden olevan vailla vain pientä raspin pyyhkäisyä.

Jotta sukulaisten vierailusta saatiin kaikki irti, pistettiin tohtori vielä Nellin selkään ja niin Putte pääsi taasen lenkille. Alkumatkasta varsa pani hommat ranttaliksi ja riekkui niin, että kädet olivat vielä seurravanakin päivänä kipeät. Pian hevosen lapsi kuitenkin rauhoittui ja palattiin päiväjärjestykseen Puten kävellessä takana. Tätä tarvitaan lisää (pitänee siis yrittää suostutella Isäntä Mammahevosen selkään...)!

Riekkumarallaa...

Putelle kiinnisitominen ei näytä olevan kovinkaan iso juttu. Ensin sidoin sen kiinni ruokakupille (ja Nellin omallensa).  Narua en alkuun sitonut solmulle, vaan se oli kierretty karsinan lankun ympäri ja toinen pää omassa kädessä, jos sattuisi tulemaan paniikki... Putte ruukaa normaalisti välillä kipaista äipän kupilla santsaamassa. Niinpä, kun pikku orhi läksi kääntymään, otti naru vastaan. Putte yritti toisenkin kerran, mutta tyytyi sitten osaansa ja rupesi nuolemaan omaa kuppiaan tarkemmaksi. Ei paniikkia, eikä protestia; hienoa, Putte! Parina iltana syötiin eväät kiinnisidottuna. Sitten rupesin laittamaan sen kiinni ruokien jälkeen, kuin myös  aamuisin harjauksen ja kavioitten puhdistuksen ajaksi. Ei ongelmaa!


Ulkona tarhausjärjestys on ollut tähän asti sellainen, että koko porukka on yhdessä mikäli ei sada. Sateella aasit omassa katoksellisessa tarhassaan ja muut sitten toisessa. Sateet on kuitenkin pehmittäneet "isojen" tarhan niin, että Mummoponilla on vaikeuksia ehtiä riekkuvarsan alta pois. Muutenkin se on aika kyllästynyt lauman kakaraan, joten saa tästä lähtien tarhata yksin tai aasien kanssa. Kun ensimmäistä kertaa Mummo sai olla yksin tarhassaan, se huokaisi ja painautui piehtaroimaan. En ollut ajatellut,

että tuokin toimitus oli jäänyt tekemättä raikulipojan kanssa ollessa...

Tänään kävi kenkääjä vuolemassa kaikkien kaviot. Koska tallin käytävä on ahdas ja lattian kallistukset suht voimakkaat, meillä on tapana järjestää kavionhoitopaikka karsinan ovelle. Aluset vain syrjään ja hepo ovien väliin kiinni. Koskapa Putte oli osannut seisoa nätisti kiinnisisdottuna, laitoin sen toiselta puolen kiinni ja pidin itse toiselta puolen. Ei muutoin isompia ongelmia, paitsi Mummoponin huudellessa ulkoa, meinasi se olla tosissaan lähdössä ja hyppäsi jonkun kerran pystyyn. Takaset olivat taasen helpommat ja varsa saatiin kunnialla vuoltua. Seuraava kerta onkin sitten vasta 8 vkon kuluttua, kun kenkääjän mielestä tarvetta ei tiheämmälle vuolulle ole (alkuun vuoltiin 4 vkon ja sitten 6 vkon välein).

 Sitten otsikon asioihin. Syyslomalla olemme saaneet nauttia hevosenhoitajan palveluista (harjausta, karsinan siivousta, talutusapua...). Päätin sitten käyttää hyväksi Ella-Nooraa vielä lenkitysapuna. Isännän siskontyttö on jonkin verran käynyt tunneillakin, joten eikun Nelli satulaan, Putte narun nokkaan ja matkaan. Edellisesta metsälenkistä onkin jo aikaa, varsakin kasvanut vahvemmaksi, joten valittiin reitti, ettei tarvitse kulkea rekkojen seassa. Tuttuun tapaan läksin itse edelle Puten kanssa. Se kuitenkin rupesi hyppimään ja poukkoilemaan ja sain useamman kerran palauttaa sitä ruotuun pyytämällä peruutusta. Kunnes hoksasin, että se koki itsensä epävarmaksi uuteen suuntaan lähdettäessä (eikä tarhasta huuteleva Mummoponi ainakaan auttanut asiaa). Parkkeerasimme Nellin taakse ja varsakin rauhoittui. Turpa äipän hännässä (ja välillä hampaat sen kankussa) matka jatkui kommelluksitta. Takaisin tullessa kuljin varsan kanssa edellä. Välillä piti muistutella, ettei ohi mennä, muuten meni hyvin. Paitsi siinä vaiheessa, kun halutti käväistä katsomassa yhtä talvitien pohjaa pidemmällä. Varsa kulki reippaana poikana emänsä edellä. Sata metriä päästiin, kunnes pohja kävi liian pehmeäksi. Takaisin käännyttäessä keveni varsalta välillä etu- ja välillä takapää siihen malliin, että sai ihan tosissaan pitää kiinni ja komentaa. Kapeammalle polulle päästessä sai Putte valita, kulkeako kiltisti takana vai rämpiäkö vierellä pusikossa. Fiksuna poikana orhini valitsi helpomman tavan ja asettui taakse. Loppumatkasta piti kerran pysähtyä syömään retkieväät maitobaarille. Olen huomannut, että yleensäkin huolestuttavien asioiden (esim. emäntä on komentanut kovemmin) jälkeen varsa menee mieluusti tissille (turvaa hakemaan?).

Emästä erossa

Putelle tulee pian ikää 4 kuukautta. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa pikku-oriin totuttelemaan ajatukseen, ettei se äippä ole aina saatavilla. Rapakelien vuoksi iltaisin Nellin kaviot pestään ja laitetaan kuparisulfaattia ehkäisemään sädemätää. Pesu tapahtuu tallin käytävällä, joka on sen verran kapea ja lyhyt, ettei siinä voi varsaa pitää hengailemassa samaan aikaan. Niinpä iltamössöjen jälkeen sujautin Nellin käytävälle, jossa se ryhtyi tyynesti syömään heiniä. Putelle tuli pikkuisen hätä; äippä läksi ilman sitä ovesta! No, mamma pysyi metrin päässä, mutta välissä oli kuitenkin seinä. Aika pian "isopoika" kuitenkin rauhoittui heinän syöntiin karsinan puolella. Kun sain Nellin valmiiksi, palautin sen karsinaan ja päätin antaa Puten vuorostaan käydä yksin käytävällä. Hetken se jännitti ja oli valmiina livahtamaan takaisin karsinaan, mutta uteliaisuus voitti ja se kävi tutkimassa niin harjakorin, vesisankon kuin kuparisulfaattipullonkin... pudotellen kaikki lattialle. Koskapa kyseessä piti olla "opetuksellinen" tuokio, päätin "johtajana", milloin oli aika palata karsinaan. Syyslomalla ehtii sitten ruveta harjoittelemaan kiinnisitomista, ensin karsinassa ruokien syönnin ajan ja sitten pikkuhiljaa käytävällä.

Riehakas orhin alku

Syksy on tullut ja sen myötä vesisateet. Tarhan portilla on kuraa puolisääreen ja tallin ovella iso lätäkkö. Näiden kohdalla aina neuvotellaan, että mennäänkö tästä nyt vai vasta kohta. Muut eivät ole märkyydestä moksiskaan, mutta nuori herra empii... Kuljen edellä ja jään odottamaan lätäkön toiselle puolen pitäen narun välityksellä painetta Puten niskassa. Onneksi se ei ole vielä hoksannut, että tilanteesta voisi päästä pakittamalla (on sen verran jo kokoa varsalla, ettei ehkä pysyisi hanskassa), vaan hetken emmittyään tulee perässä. Ja taas kiitetään ja rapsutellaan. Iltaisin, jos hepat on sateessa kastuneet (vaika katoskin on olemassa), tuntuu Putte haluavan ikävän märän tunteen pois niskassaan olevista päitsistä. Keikkuu ja viskoo päätään karsinassa, vaikka normaalisti seisoo kiltisti, kunnes on päitset otettu pois. Eilen taas alkoi pään viskominen, kun auoin solkia. En päästänyt irti, jolloin hyppäsi pystyyn. Komentoahan siitä tuli; kiinnitin soljen takaisin ja pienen peruutus- ja väistätyshetken jälkeen Putte seisoi hiljaa, kunnes sain päitset pois.

Pari päivää oli tullut vettä ja koska tänään on lauantain ja vapaa päivä, en vienyt hepoja ulos ennen kukon pieraisua, vaan jätin ne aamuheinille talliin. Kun tulin 9 aikaan viedäkseni ne pihalle, nukkui nuorimminen pitkin pituuttaan äipän jaloissa. Taisi tehdä aamuhuili hyvää... Tai sitten se vain keräsi energiaa. Ulos päästyään se hyppäsi heti emänsä selkään, josta komensin sen alas. Salamana se ryysäsi Mummoponin selkään, josta kiskoin sen jälleen pois. Tässä vaiheessa Mummo otti hatkat (oli pakko päästää se irti, koska olin solmussa yhden riekkuvan varsan narun kanssa...). Pitäisi varmaan käyttää apukäsiä, mutta normaalisti kaikki kolme kulkevat sulassa sovussa, Puttekin varsin mallikelpoisesti. Ehkäpä normaalisti kuljetaan aina aamu- tai iltapimeällä, jolloin varsa turvautuu porukkaan, eikä ehdi ajatella metkuja. No, vein hepat mutavelliksi muuttuneen tarhan sijaan takalaitumelle ja läksi pyytämään Caroa kiinni. Mummoponi on yleensä varsin haastava kiinniotetettava (iän tuoma kokemus on tuottanut erinomaisen taidon tietää mihin asti ihmisen voi päästää, että ehtii vielä viuhahtaa karkuun...). Tällä kertaa poni antoi suht suosiolla kiinni, joten aamu ei päättynyt aivan katastrofiin.

Väistämistä

Puten kasvaessa ja muuttuessa pikkuvarsasta isoksi pojaksi, täytyy sen käsittelyssäkin olla yhä tarkempi ja samalla yhtä johdonmukainen kuin ennenkin. Kaikessa hevosen kanssa tekemisessä on nykyisin selkeästi punaisena lankana paineen väistäminen. Olipa kyse sitten päähän päitsien välityksellä tuleva paine, tai maasta käsin siirtämisessä käden aiheuttama paine tai sitten myöhemmin ratsastajan painolla ja jaloilla aiheuttama paine. Koskapa ensimmäistä omaa varsaa tässä kasvatellaan, olen lueskellut taas viisaiden naisten kirjoja ja muistellut niin Vepsän, kuin Nibbelinkinkin kurssien antia. 
 Tässä taannoin halusin kokeilla ensin Nellillä, miten osaisin opettaa kaviokasta väistämään takapäätään. Siis ensin mahdollisimman kevyt kosketus ja painetta asteittain lisäten, kunnes hevoi väistää, jolloin paine loppuu ja päästään kiittämään. Nelli toimii varsin kevyillä "avuilla" käytännön tilanteissa. Nyt se oli silmin nähden hämmentynyt tästä ohjelmanumerosta ja närkästyneenä luimisti vilkaistessaan suuntaani... Se ei nähnyt tilanteessa mitään logiikkaa, eihän ollut kyseessä harjaaminen tai kavion puhdistus tai muukaan normaali tilanne, jossa pitäisi väistää.
Varsan kanssa olen tähän asti vain yksinkertaisesti kävellyt sitä päin, jos se on tiellä ollut ja onhan tuo väistänyt edestä. Nyt sitten, kun hevoset ovat jo yöt sisällä, olen ottanut ohjelmaan puhdistaa Puten kaviot, kun iltamössöt on syöty. Jalan nosto menee jo rutiinilla, mutta kun olen yrittänyt kääntää sen takapäätä, se on joskus työntynyt syliin istumaan. Käytännön tarpeesta siis tuli aika opettaa sille väistämistä.

Kevyt kosketus kupeella häiritsi Puttea sen verran, että se nosti kiusaantuneena takajalkaansa ja poikitti takapäätään kohti. Pidin painetta koventaen käteni samassa paikassa, jolloin Putte läksi eteenpäin vähän pyllyä nakaten. Pysyin perässä kierroksen verran karsinan ympäri (yhä käsi kupeella painaen), kunnes varsan takajalka otti sivuaskeleen minusta poispäin. Kiitin kaulasta rapsuttaen ja äänellä. Äskeinen kohta varsan kupeella vaikutti olevan liian herkkä paikka, joten koetin seuraavan kerran vähän taaempaa. Muutaman toiston jälkeen Putte väisti jo pienestä kosketuksesta askeleen sivulle ja sai joka kerta rapsutuksia ja kiitosta. Kokeilin vielä toiselta puolen ja hyvin meni. Ahaa-elämyksiä on harvoin tässä elämässä tarjolla, joten nautin täysin siemauksin tästä pienestä yhteisestä oppimishetkestä.

Seuravana aamuna Putte seisoi tielläni viedessäni karsinaan vettä. Pyysin sitä kädellä väistämään, jolloin sain syliini sen takapuolen... Ei auttanut muu kuin uusia eilinen opetustuokio. Parilla toistolla Putte väisti taas hienosti, ja kiitosten jälkeen jätin sen emänsä kanssa syömään aamumössöään.
Jotta aamu ei olisi ollut liian ruusuinen, sain ulos viedessä malttamattoman varsan hampaat käsivarteeni. Rähähdin sille ja peruutin takaisin karsinaan. Uusi yritys meni paremmin ja ulos päästiin kommelluksitta. 

Kolmikuinen

Putella tulee tänään täyteen kolme kuukautta. Pikkuisesta on kasvanut hurjan suuri ja jämy hevosenalku. Niin "suuri", että emän pissapaikalla pitää käydä nostamassa ylähuulta ja merkata se pissaamalla itse päälle. Ja aasit pitää ajaa pois paikalta norkoilemasta. Aivan, osat ovat vaihtuneet ja nyt on Puten mielestä oikea komento laumassa; aasit juoksevat sitä karkuun. 

Pari viikkoa sitten huomasin Putella jotain vaaleaa valuvan sieraimista. Ensin tietysti tuli mieleen räkä, mutta selvisikin, että se oli maitoa. Heti imemisen jälkeen vähän maitoa valuu sieraimista (toisesta tai molemmista). Kitalakihalkio tuli tietenkin ensinnä mieleen! Googlettamalla ei vaivasta juuri paljoa tietoa löytynyt, joten perhe-eläinlääkärimme otti asiasta selvää. Ei kuulemma välttämättä ole halkio, kun kerran on näinkin hyvin kehittynyt eikä muita vaivoja ole. Yksi mahdollinen selitys voisi olla se, että Nelliltä tulee nyt tosi paljon maitoa (kuulostaa siltä, että ensimmäisten herutteluimujen jälkeen Puten ei tarvitse kuin niellä maitoa) ja isona poikana varsan juontiasento on sen verran "mutkikas", että jostain maitoa joutuu väärään osoitteeseen. Hengenhädässä ei Putte nyt ole, joten odotellaan rauhassa hovilekurimme saapumista, ja kurkataan sitten sinne suuhun. 

Aaseja, aaseja...

Aasit palasivat kesätöistään eläinpuistolta syyskuun alussa. Ensi tapaaminen oli pieni järkytys Putelle. Nelli juoksi aidan varteen tulokkaita tervehtimään höristen. Asko-aasi vastasi tervehdykseen, omalla tavallaan... Putte-parka säntäsi karkuun; kummallisen näköisiä otuksia ja kertakaikkisen kammottava ääni! Pari päivää tutustuttiin aidan läpi. Pelkäsin Puten saattavan olla vähän liian kovakourainen (siis -kavioinen) aasien kanssa, vaikka olin kyllä toivonut, että Asko-aasista se saisi painikaverin.

Pelko oli turha; Asko heitti vähän pyllyä, kun Putte lähenteli liikaa. Urhea orhipoika hämmentyi ja pyörähti karkuun. Kauempaa sitten äipän kyljestä tarkkaili pitkäkorvia tovin aikaa...









...ennen kuin uskaltautui Laten kanssa nuuskuttelemaan. Aasit sen sijaan ottivat kaiken ilon irti isommalle laitumelle pääsystä ja hevosten jahtaamisesta. Caro onneksi pysyi mökissään, eikä osallistunut niiden riehumiseen (se alkaa puuskuttaa, eikä osaa lopettaa juoksemista, ennen kuin sen ottaa kiinni rauhoittumaan).

"Äitii, se lähestyy...!"

Nellikin innostui juoksemaan...

"Äiti, juokse lujempaa!"

Harmaat hirviöt jahtaavat

Puuhka pystyssä...

Löytyyhän siltä Putelta raviakin.

Lentävä aasi Asko

Liitävä Latte-aasi

Mustelmia...

Tästä oli tarkoitus tehdä itselle (ja muille) rehellinen blogi, josta sitten, kun aika olisi kullannut muistot, voisi palautella mieleen tosiasiat. Ja josta samassa tilanteessa olevat voisivat saada hieman vertaistukea.

No niin, pitkästä aikaa saatiin vieraaksi Puten kummitäti, ja niin läksimme metsälenkille. Pikitiellä piti tietysti tulla vastaan iso rekka. Putte ei yleensä reagoi isommin henkilöautoihin ja matkailuautoista yms. se saa syyn vain hieman pomppia. Nyt oli siis ensimmäistä kertaa rekka yhtä aikaa tien päällä. Luotin takana tulevan Nellin käyttäytyvän asiallisesti ja jatkoin normaalia kävelyä Puten edellä vieden sen tosin pientareelle, ja lähes loivan ojan pohjalle saakka. Rekka hiljensi kyllä hieman, mutta Putte sai siitä aikamoisen hepulin. Nellikin oli säikkynyt takana ihan kunnolla (vaikka Caron kanssa kulkiessaan ei juuri reagoi isoihin vehkeisiin). No, päästiin metsään ja metsäpolun lisäksi päätimme thedä pienen lisämutkan vanhaa tienpohjaa pitkin, jotta varsa saisi päästellä vähän höyryjä irrallaan.

Höppänä ei hoksannut heti vapauden ihanuuttaa, vaan kävellä käpsehti meidän takana kiltisti. Vasta, kun Sanna juoksutti (puuskuttavaa) Nelli-mammaa, intoutui varsakin laukkomaan. Nelli on mukava suomineito, joten eikun Sanna selkään ja riimunnaruista ohjat, niin pääsivät hepat hölkyttelemään pidemmälle. Putte irtautui välillä emästään tosi kauas, joten aivan autotien läheisyydessä sitä ei auta irti päästää. Kuvia ei tietystikään ole, vaikka kännyssä se kamera olisi löytynyt (toisaalta ilman kypärää, riimunnaruilla ja päitsillä ratsastelu varsan kera ei ehkä olisi näyttänytkään niin vastuuntuntoiselta touhulta. Ainakin hooteenetissä olisi joku älähtänyt...)

Varsa siis sai vaihteen päälle, joten kun tuli aika rauhoittua taas narun nokkaan, niin keikkuminen jatkui sillä seurauksella, että lennokas takapää kumahti taluttajan lonkkaan. Vaistomaisesti siinä reagoi ja villikolle ärjähtää ja riimunnarulla hieman tehostaa komentoa. Itsetutkiskelua kaviollisten kanssa touhutessa harrastaneena olen todennut, että minulla on valitettavaa taipumusta komentamistilanteessa ("varmuuden vuoksi?") jatkaa ensimmäistä reaktiota pidemmälle. Nyt kuitenkin sain hillittyä itseni ja komennus jäi siihen. Nyt kun on "pilaamaton" luontokappale käsissä, sitä haluaa välttää kaikkia virheitä. Vaikkakin Piet Nibbelink sanoi kurssillaan "horses will forgive", kun niitä alkaa kohdella oikeudenmukaisesti, ne eivät muistele kaunaa kantaen kokemiaan vääryyksiä. Lohduttavaa, että aina voi alkaa alusta (vaikkakin myöhemmin se on aina vaikeampaa).

Sitten se toinen mustelma (vai lie kolmas, jos henkisetkin kolhut lasketaan) tuli sitten lähellä kotia, kun Puten mielestä lie ollut tylsää kulkea emännän perässä, ja se haukkasi paljaasta käsivarresta. Ei ihan kovaa, mutta kuitenkin niin, että pienen suun muotoinen mustelma siihen tuli. Muutoin ihmiset saavat olla kutakuinkin rauhassa sen purukalustolta, joten sen puolesta olen tyytyväinen.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Taasen tuli aika viedä hevoset mökkipeltoon laitumelle. Matkat sujuvat "ihan OK", kunhan Putte saa kulkea kaviokkaista ensimmäisenä, muutoin se riehuu koko ajan ja yrittää emänsä selkään... Aika mukavasti se pysyy takanani, ja pysähtyy, kun minä pysähdyn. Nyt kun ollaan jouduttu paimenen akkua kuskaamaan lataukseen kotiin repussa, niin repun hihnat ovat varsalle ylivoimainen houkutus, joissa pitää roikkua.

Mökkipellolle ei saa verkkosähköä, joten hepat ovat olleet siellä hieman tuurilla. Vanhat kunnioittavat lankoja ilman sähköäkin, mutta eräs ilta naapuri ilmoitti koiralenkillään, että "varsa on tiellä". Putte oli tullut aidasta, käväissyt kurkkaamassa pikitien risteyksessä ja mennyt takaisin aitaan, ilmän muuta jälkeä, kuin pienet kavionpainaumat aidan molemmin puolin. Miten lie sukeltanut, välistä vai alta vai lie hypännyt yli??? No, muutama päivä tarhailtiin niittoheinän turvin, kunnes saatiin akkupaimen lainaan ja kolmas lanka aitaukseen. Sen jälkeenkin pari iltaa vahtasin, jotta pysyy aidassa. Kerrankin oli aikaa ottaa kuviakin (pitkästä aikaa)! Alla muutamia otoksia elokuun iltahämärästä.

Metsälenkillä

Metsäpolkua pitkin

Kahden kuukauden ikäisenä Putte pääsi uudelleen kengittäjän käsittelyyn. Kaviot ja jalka-asennot eivät vaatineet kummempia toimenpiteitä; säteiden siistimistä ja vähän raspausta. Samalla kysäisin ammattilaiselta, kestäisikö varsaa kavioiden puolesta käyttää metsälenkillä. Alun muutama sata metriä on pikitietä ja sitten pehmeitä metsäpolkuja. "Lupa" saatiin ja niin Putte pääsi ihmettelemään uusia maisemia. Matka sujui yllättävän hyvin; emäntä johti joukkoa, Putte seuravana (malttaa kävellä paremmin, kun ei joudu ihan viimeisenä tulemaan), sitten isäntä Nellin kanssa. Caro jätettiin talliin huilaamaan. Pikkuinen stoppi tuli laitumen tienristeyksen kohdalla, kun ei siitä oltu ennenkään eteenpäin jatkettu...

Evästauko

Metsässä reipas pikkumies vaati äipän tukea vain todella märissä ja pehmeissä paikoissa, ja niissä paikoin Nelli sai näyttää mallia jälkikasvulleen menemällä ensin.

Takaisin tullessa Nelli arkoi kavioitaan pikku kivien kohdalla, joten ensi kerralla täytyy laittaa sille bootsit jalkaan.