Mustelmia...

Tästä oli tarkoitus tehdä itselle (ja muille) rehellinen blogi, josta sitten, kun aika olisi kullannut muistot, voisi palautella mieleen tosiasiat. Ja josta samassa tilanteessa olevat voisivat saada hieman vertaistukea.

No niin, pitkästä aikaa saatiin vieraaksi Puten kummitäti, ja niin läksimme metsälenkille. Pikitiellä piti tietysti tulla vastaan iso rekka. Putte ei yleensä reagoi isommin henkilöautoihin ja matkailuautoista yms. se saa syyn vain hieman pomppia. Nyt oli siis ensimmäistä kertaa rekka yhtä aikaa tien päällä. Luotin takana tulevan Nellin käyttäytyvän asiallisesti ja jatkoin normaalia kävelyä Puten edellä vieden sen tosin pientareelle, ja lähes loivan ojan pohjalle saakka. Rekka hiljensi kyllä hieman, mutta Putte sai siitä aikamoisen hepulin. Nellikin oli säikkynyt takana ihan kunnolla (vaikka Caron kanssa kulkiessaan ei juuri reagoi isoihin vehkeisiin). No, päästiin metsään ja metsäpolun lisäksi päätimme thedä pienen lisämutkan vanhaa tienpohjaa pitkin, jotta varsa saisi päästellä vähän höyryjä irrallaan.

Höppänä ei hoksannut heti vapauden ihanuuttaa, vaan kävellä käpsehti meidän takana kiltisti. Vasta, kun Sanna juoksutti (puuskuttavaa) Nelli-mammaa, intoutui varsakin laukkomaan. Nelli on mukava suomineito, joten eikun Sanna selkään ja riimunnaruista ohjat, niin pääsivät hepat hölkyttelemään pidemmälle. Putte irtautui välillä emästään tosi kauas, joten aivan autotien läheisyydessä sitä ei auta irti päästää. Kuvia ei tietystikään ole, vaikka kännyssä se kamera olisi löytynyt (toisaalta ilman kypärää, riimunnaruilla ja päitsillä ratsastelu varsan kera ei ehkä olisi näyttänytkään niin vastuuntuntoiselta touhulta. Ainakin hooteenetissä olisi joku älähtänyt...)

Varsa siis sai vaihteen päälle, joten kun tuli aika rauhoittua taas narun nokkaan, niin keikkuminen jatkui sillä seurauksella, että lennokas takapää kumahti taluttajan lonkkaan. Vaistomaisesti siinä reagoi ja villikolle ärjähtää ja riimunnarulla hieman tehostaa komentoa. Itsetutkiskelua kaviollisten kanssa touhutessa harrastaneena olen todennut, että minulla on valitettavaa taipumusta komentamistilanteessa ("varmuuden vuoksi?") jatkaa ensimmäistä reaktiota pidemmälle. Nyt kuitenkin sain hillittyä itseni ja komennus jäi siihen. Nyt kun on "pilaamaton" luontokappale käsissä, sitä haluaa välttää kaikkia virheitä. Vaikkakin Piet Nibbelink sanoi kurssillaan "horses will forgive", kun niitä alkaa kohdella oikeudenmukaisesti, ne eivät muistele kaunaa kantaen kokemiaan vääryyksiä. Lohduttavaa, että aina voi alkaa alusta (vaikkakin myöhemmin se on aina vaikeampaa).

Sitten se toinen mustelma (vai lie kolmas, jos henkisetkin kolhut lasketaan) tuli sitten lähellä kotia, kun Puten mielestä lie ollut tylsää kulkea emännän perässä, ja se haukkasi paljaasta käsivarresta. Ei ihan kovaa, mutta kuitenkin niin, että pienen suun muotoinen mustelma siihen tuli. Muutoin ihmiset saavat olla kutakuinkin rauhassa sen purukalustolta, joten sen puolesta olen tyytyväinen.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Taasen tuli aika viedä hevoset mökkipeltoon laitumelle. Matkat sujuvat "ihan OK", kunhan Putte saa kulkea kaviokkaista ensimmäisenä, muutoin se riehuu koko ajan ja yrittää emänsä selkään... Aika mukavasti se pysyy takanani, ja pysähtyy, kun minä pysähdyn. Nyt kun ollaan jouduttu paimenen akkua kuskaamaan lataukseen kotiin repussa, niin repun hihnat ovat varsalle ylivoimainen houkutus, joissa pitää roikkua.

Mökkipellolle ei saa verkkosähköä, joten hepat ovat olleet siellä hieman tuurilla. Vanhat kunnioittavat lankoja ilman sähköäkin, mutta eräs ilta naapuri ilmoitti koiralenkillään, että "varsa on tiellä". Putte oli tullut aidasta, käväissyt kurkkaamassa pikitien risteyksessä ja mennyt takaisin aitaan, ilmän muuta jälkeä, kuin pienet kavionpainaumat aidan molemmin puolin. Miten lie sukeltanut, välistä vai alta vai lie hypännyt yli??? No, muutama päivä tarhailtiin niittoheinän turvin, kunnes saatiin akkupaimen lainaan ja kolmas lanka aitaukseen. Sen jälkeenkin pari iltaa vahtasin, jotta pysyy aidassa. Kerrankin oli aikaa ottaa kuviakin (pitkästä aikaa)! Alla muutamia otoksia elokuun iltahämärästä.

Metsälenkillä

Metsäpolkua pitkin

Kahden kuukauden ikäisenä Putte pääsi uudelleen kengittäjän käsittelyyn. Kaviot ja jalka-asennot eivät vaatineet kummempia toimenpiteitä; säteiden siistimistä ja vähän raspausta. Samalla kysäisin ammattilaiselta, kestäisikö varsaa kavioiden puolesta käyttää metsälenkillä. Alun muutama sata metriä on pikitietä ja sitten pehmeitä metsäpolkuja. "Lupa" saatiin ja niin Putte pääsi ihmettelemään uusia maisemia. Matka sujui yllättävän hyvin; emäntä johti joukkoa, Putte seuravana (malttaa kävellä paremmin, kun ei joudu ihan viimeisenä tulemaan), sitten isäntä Nellin kanssa. Caro jätettiin talliin huilaamaan. Pikkuinen stoppi tuli laitumen tienristeyksen kohdalla, kun ei siitä oltu ennenkään eteenpäin jatkettu...

Evästauko

Metsässä reipas pikkumies vaati äipän tukea vain todella märissä ja pehmeissä paikoissa, ja niissä paikoin Nelli sai näyttää mallia jälkikasvulleen menemällä ensin.

Takaisin tullessa Nelli arkoi kavioitaan pikku kivien kohdalla, joten ensi kerralla täytyy laittaa sille bootsit jalkaan.

Putte-varsan sukulaisia tapaamassa

Kuninkuusraviviikonlopun jälkeen palailimme Savosta kohti pohjoista ja pistäydyimme Mäenpään Teron tilalla Puten isukkia, Turon Myrskyä, katsomassa. Tero toivotti meidät tervetulleiksi puolentoista tunnin varoitusajalla ja erittäin ystävällisesti esitteli muitakin tallin hevosia ja jutusteli meidän noviisien kanssa hevosasioista. Järjestipä vielä ajo-ohjeetkin pienen matkan päähän laitumelle, jossa Puten siskopuoli Myrskyn Tuuli (e. Valborg) vietti kesää. Kiitoksia vielä kerran nopealla aikataululla toteutetusta vierailusta.

o. Turon Myrsky ja Tero E. Mäenpää

t. Myrskyn Tuuli

Kesä jatkuu

Muutamia kuvia kovasti kasvavasta oripojasta. Jämerä hevosen alku Putesta näyttäisi tulevan.

Vaalea varsakarva on alkanut lähteä; ensin silmien ympäriltä ja jalkojen takaosista. Tässä vaiheessa alta paljastuva karva on lähes emän karvan väristä. Saapa nähdä minkä värinen Putte-pollesta isona tulee....





Varsaa käsitellään runsaasti päivittäin ja se on joutunut siedättymään niin laitumen viertä kulkeviin rekkoihin, kuin 5-vuotiaan rämäpään (varsin kovilla äänitehosteilla varustettuihin) polkupyörä- ja traktorihommiinkin.


Kaulassa roikkuva ihmislapsikaan ei saa sitä hämmentymään, mutta ihmislapsi täytyy pitää laitumen puolella "hallinnassa", ettei se innosta juoksullaan varsaa hevosenleikkiin.

Meidän perheen poijjaat