Ajankuluksi

Kun Putte Pikkuinen on nyt poikien koulussa laitumella, MammaTamma ja MummoPoni vaivattomasti pihahaassa ja vaikka olisi kyllä oikeasti ollut muutakin tekemistä, niin ajattelin kuitenkin vaihtaa sivuille ainakin tuoreemman kuvan komiasta oripojasta. Samalla tuli näpelöityä muitakin nappuloita, ja niin vain saatiin vähän pirteampi ilme aikaiseksi. Ihan vain suoraan käyttämällä valmiita malleja, samalla ihastellen joidenkin ihmisten luovuutta ja taitoa tehdä ihan itse persoonallisia sivuja blogeihinsa...

Muistoksi vielä tähän talteen vuoden takainen kuva samaisesta pikku orista:

Uusia asioita pienen hevosen elämässä

Kun pääsee seuraamaan minkä tahansa lajin (olipa se sitten hevonen, ihminen, koira tai vaikkapa jääkarhu) jälkikasvun elämää alusta asti, pääsee näkemään niitä "ensimmäisen kerran elämässä"-juttuja, jotka tapahtuvat vain kerran kunkin elämässä. Tälle alkukesälle noita juttuja on pienen orivarsan elämään mahtunut enemmän kuin laiskempi ihminen ehtii blogiin kirjaamaan...

Auto-ajelulla

Maaliskuun lopussa isäntä oli lähtenyt etelämpää katselemaan heinäntekoon tarvittavaa koneistusta, mutta palasi sieltä mukanaan -ei toki niittokone tai pöyhin-, vaan vinka (muun suomen väelle suomennettuna hevostraileri)! Tästä ei ollut puhuttu mitään ennen lähtöä, joten se olikin mahtava yllätys! Varsinaisesti kyseessä oli lohdutus vääjäämättömästä vanhenemisesta ja uudelle vuosikymmenelle siirtymisestä.  Nyt sitten voitaisiin totuttaa varsaa milloin vain kaikessa rauhassa matkustamaan tien päällä. Niinhän sitä luuli... Eka työnkuva uudenkarhealla Böckmannilla oli muhavarastona toimiminen. Eipä siinä, tärkeä homma sekin ja helpotti huomattavasti muhahuoltoa.

Puttehan oli jo viime vuoden puolella tutustunut paikallaan seisovaan kuljetusvälineeseen, joten päätettiin alkukesästä käydä lyhyellä totutusajolla ennen pidempää kyytiä laitumelle. Nelli-mamma ei pidä matkustamisesta, joten sen esimerkkiä halusin välttää, joten Mummoponi Caro sai ryhtyä seuraneidiksi. Ainoa miinuspuoli mummon käytöksessä on sen hillitön kuopimistaipumus, jota se harrastaa myös vinkassa. Caro kopistelikin kopissa Puttea lastattaessa, mutta se ei onneksi haitannut poikaa liikaa, tottuipahan samalla kolinoihin. Muutaman kerran pyysin orin vinkaan ja taas ulos ennen kuin laitettiin takapuomi ja lastaussilta kiinni. Isäntä asettui ratin taaksen ja minä itse (lain vastaisesti) hepojen kanssa eläinosastolle. Nuorimies käyttäytyi varsin mallikkaasti; tasapainon pitämisessä on tietysti opettelua, mutta ei taaskaan mitään suurempia hillumisia. Kotipihassa varsa malttoi odottaa peruutuspyyntöä ja käveli rauhassa ulos kopista.

Kylvyssä


Ensimmäinen pesukin on sitten suoritettu. Saatiin vieraiksi etelästä hevosihmisiä, joten isännän ja miesvieraan viettäessä aikaansa TOTO-tv:n ihmeellisessä maailmassa, oli meillä naispuolisilla ohjelmassa savusaunan lämmitystä ja hevosten pesua. Puten osalta kylpy suoritettiin sankon ja harjan avustuksella. Putte oli narun nokassa, vuono-Jokeri toisella puolen ja pesijä toisella. Koskapa sivuille ei voinut väistää, eikä kiinnipitäjän yli kävellä, olivat hevosen pojan vaihtoehdot vähissä. Tuloksena märkä ja pestävän kärsivällisyyden rajoissa puhdistunut hevosen alku.

Takaa-ajoa

Ennen orilaitumelle lähtöä oli suunnitelmissa ollut vähän ajella takaa (hmm. asiaa tuntemattomalle tästä saattaa jäädä hieman vääränlainen kuva :)), joten laitumelle lähtöä edellisenä iltana pyydettiin sitten kummi taas hommiin. Suitsethan oli päässä olleet keväällä useammastikin, samoin silat selässä. Pitkiin ohjiin ja takaa tuleviin komentoihin oli myös tutustuttu isännän taluttaessa aiemmin keväällä. Nyt sitten varustauduttiin kahdelle taluttajalla pitkien liinojen kera sekä "takaa-ajajalla" (jospa tätä lukevat vain asialle vihkiytyneet, jottei saada vallan eläinsuojelijoita liikkeelle...).

Lyhyesti todeten eka kerta meni varsin kivuttomasti; ei pystyyn pomppimisia tai pukitteluja. Ruoka oli pojalla eniten mielessä, joten suurin komentamisen paikka oli pään laskeutuessa toistuvasti vihreän puoleen. Kääntymisissä tuntui väliin siltä, että Puttejopa hoksasi ihan itse mistä on kyse, eikä taluttajien tarvinnut auttaa. Kunpa olisi vaan saanut aikaiseksi aloittaa tämän homman aiemmin, niin olisi ollut tietysti ollut hyväksi pari lisätreenikertaa, jotta olisi sitten pikkuoriilla sulattelemista kesälomalla.


Orilaitumelle

Juhannuksen aatonaattona oli määrä pohjoisten oripoikien päästä laitumelle. Onneksi Sannalla oli vapaapäivä ja itsellenikin sellainen järjestyi, niin päästiin naisvoimin viemään orhia kesäviettoon. Lapin hjl:n orilaidun sijaitsee Kemijärvellä Javarussaaressa. Matkaa meiltä on noin 180-190km, jota varten varattiin reilusti aikaa. Lastaus sujui hyvin kaurojen avustuksella ja matka meni mukavasti. Koskapa aikaa oli reilusti, pidettiin puolivälissä kahvitauko, jotta tottumaton matkalainen saattoi myös hiemen levähtää. Putte vaikutti lähinnä järkyttyneeltä, kun sen vointia kyseltiin, mutta oli kuitenkin hieman matkaeväsheiniä hämmentänyt, joten suuresta traumasta ei liene kyse.

Perillä selvisi, että kokonaiset 4 kpl oreja oli tulossa kesää viettämään 3km pitkään ja leveimmältä kohdalta noin 750m levyiseen saareen. Itseäni jännitti eniten hevosen saaminen lautalle. Putte sai mennä kyytiin toisena, joten se sai rohkaisua ykköshevoselta. Pari hetkeä se mietti, mutta käveli sitten reippaasti kyytiin. Kun kaikki kolme vuotiasta suomiorhia sekä 8-kuinen issikkaristeytys oli saatu kunnialla lautalle, alkoi matka aaltojen halki. Kaikki käyttäytyivät hienosti ja rantautuminen meni hallitusti. Pian orit olivat vapaina kesän viettoon.

 Putte, toinen suokeista sekä poni painalsivat pitkin saaren rantapusikkoa edestakaisin (jahka ehdin, laitan videoita näkösälle), mutta pienempi suokeista olisi halunnut palata lautalle ja takaisin kotiin. Onneksi sekin jonkin aikaa touhua katseltuaan liittyi kaltaistensa seuraan ja niin me saattajat saimme lähteä puksuttamaan mantereelle päin. Pieni kesähevosten lauma seuraili lauttaa saaressa; väliin kadoten rantapusikoiden taakse ja sitten taas ilmestyen avoimen niityn kohdalla näkyviin. Putte taisi viimeinkin unohtaa oman mammansa, jonka hoivissa sai viettää kokonaisen vuoden.

 

Kesä!

Mamman kanssa laitumella
 

 

Viimeinkin kesä! Öttiäisiä en ole kaivannut,
mutta laitumia kylläkin.. Alkukesän viileät säät olivat ihanteelliset; tarpeeksi kuivaa, jotta hepat saivat olla yötä päivää ulkona, mutta niin viileää, etteivät verenimijät olleet joukoittain liikkeellä. Tietysti nurmikaan ei kasvanut huimaa vauhtia, mutta viimein viime viikolla aloiteltiin vihreälle totuttamista pikku hiljaa. Laitumelle pääsy toi vähän vauhtia Puten kinttuihin; mamman kanssa oli mukava laiduntaa, mutta Mummoponi joutui jyrsimään ruohoa toisaalla, joten sitä piti käydä vähän väliä etsimässä ja sille huutelemassa.

 

Koulutusta, koulutusta...

Kesän alussa saatiin kummi-Sannakin takaisin Ranualle ja hänellähän oli Puten pään menoksi monenlaisia tuliaisia. Ensimmäiseksi rakenneltiin pyöröaitaus tarhan päätyyn! Olin toki jo saanut sitä koskevan ehdotuksen aiemmin keväällä, mutta oli aina mieltänyt sen enempi "ongelmahevosten" pyörityspaikaksi. No, kun rautalangasta väännettiin, niin tajusinhan lopulta minäkin, että siinä voi mm. kätevästi opettaa ajaessakin tarvittavia käskyjä, sekä ylläpitää ihmisen alueen kunnioitusta yllä. Lisäksi kummi oli tehnyt pojalle naruriimun, sekä neuvoi, miten saada "iholle" ja syliin työntyvä varsa kaemmas; olan kohautus, niin varsa siirtyi sivummalle! Todella kätevää, ei tarvitse narulla tai käsillä huitoa orhia kauemmas.

Itse pyöröpyöritys sujui hyvin. Sanna näytti mallia (periaate siis sama, kuin esim. Nibbelinkillä nelikulmaisessa aitauksessa, köyden sijasta vain juoksutuspiiska käden jatkeena) ja itse sain kokeilla perään. Putte raasu oli lähinnä ymmällään, miksi sen yht'äkkiä piti liikkua jonkun toisen määräämässä tahdissa ja suunnassa. Mitään protestia se kuitenkaan järjestänyt, ja toimi muutenkin ihan OK. Itsekseni kokeilin jonkun päivän päästä uudelleen ja olin enemmän kuin tyytyväinen oppilaan (ja vähän myös itseni) toimintaan.

Pyöröaitauksessa päätin myös kokeilla Puten juoksuttamista narussa syksyn näyttelyä silmällä pitäen. Alkuun tuntui, kuin saisi aasia perässään vetää (kokemusta on!) eivätkä irtijuoksutuksessa toimineet vauhdin lisäyspyynnöt toimineet lainkaan. Aikaiseksi saatiin vain mustelma käsivarteen, kun orhi testasi siihen hampaitaan. Kurinpalautuksen jälkeen löytyi se ravikin sieltä ja muutaman pienen onnistuneen ravipätkän jälkeen sai Poika mennä sulattelemaan uusia asioita mammansa kanssa laitumelle.

Mitä, ettäkö emästä erilleen?

Nyt jo, kun 1-vuotispäivä vasta on tulossa!! Karu totuus iski Puttea samalla voimalla, kuin laina-vuoniksen potkut! Puolivuotiaastahan poikahevonen on ollut yöt emästä erillään, mutta kesän tullen on sama tarha jaettu taas yhdessä yötäpäivää. Ero on kuitenkin edessä varsan lähtiessä orilaitumelle, joten tissiltä vieroitus on tehtävä ennen sitä, jotta Nellinkin maidontuotto ehtisi vähetä vähitellen.

Caro-Mummoa ei voi Puten tarhakaveria pitää, joten pyysin ja sainkin lainaan mukavan vuonoruuna Jokerin "melkein naapurista" (kiitos, Marika!). Ensi tapaaminen lienee ollut Putelle järkytys; mikään hevonenhan ei ole Puttea koskaan komentanut, joten se ei ollut uskoa kerrasta eikä paristakaan Jokerin hyvin suoria ilmaisuja (lue: täyslaidallisia takapotkuja) pysytellä kauempana!

    
Nelli oli onneksi suljettu erilleen tutustuvasta "kaverusparista". Alla oleva kuvasarja paljastanee sen suhtautumisen vieraaseen hepoon, joka uhkaa sen jälkeläistä... (ja aivan selvästi yhdessä punotaan suunnitelmia vaalean vieraan pään menoksi)

"Supi, supi..."

"Kierrä sinä sieltä, minä menen täältä..."

"Hyökkäykseen!"

"Ajetaan se pois..."

 

 

 

 

Totta puhuen, kun varsa ei ole lähellä, on Nellikin varsin suosiollinen nuoren vuonoruunan suhteen, joten mistään ikuisesta rotuvihasta ei ole kysymys.

Laiduntamisesta uuden "varakaverin" kanssa sen sijaan ei meinannut tulla mitään, kun mamma oli aidan takana omalla laitsillaan ja Jokeri halusi ehdottomasti syödä siellä, missä ruoho on vihreämpää, eli tien puolen lohkolla. Puskat vain heiluivat Puten viuhtoessa edestakaisin pikku metsikön läpi. Toivottavasti ei stressaa liikaa ja saa mahahaavaa!

 

Jo ensimmäisen päivän aikana Pikku-Putte oppi olemaan nöyrää poikaa vanhemman seurassa, ja alistuvasti naksutteli suullaan, kun pyysi päästä lähemmäs... Tuntuu oikealta ratkaisulta orilaidunta silmällä pitäen lainapollen tuonti; olisi pollea poika saattanut saada pahemman kerran selkäänsä, jos ei olisi nyt oppinut vahvemman kunnioitusta!

Aamuisin Putte saa vielä käydä tyhjentämässä mammaparan pinkeät utareet ja laiduntaa sen kanssa pari tuntia (mamman kanssa se jopa malttaa syödä). Päivä ollaan tarhassa Jokerin kanssa ja illalla sitten saman kaverin kanssa laitumella. Pian päästään laiduntamaan jo koko päiväksi ja toivottavasti Nellinkin maidontuotto alkaa hellittää, niin ei tarvitse edestakaisin hepoja venkslata.

Loppuun vielä "kohta-1-vuotiaan" potretteja.