Kesä!

Mamman kanssa laitumella
 

 

Viimeinkin kesä! Öttiäisiä en ole kaivannut,
mutta laitumia kylläkin.. Alkukesän viileät säät olivat ihanteelliset; tarpeeksi kuivaa, jotta hepat saivat olla yötä päivää ulkona, mutta niin viileää, etteivät verenimijät olleet joukoittain liikkeellä. Tietysti nurmikaan ei kasvanut huimaa vauhtia, mutta viimein viime viikolla aloiteltiin vihreälle totuttamista pikku hiljaa. Laitumelle pääsy toi vähän vauhtia Puten kinttuihin; mamman kanssa oli mukava laiduntaa, mutta Mummoponi joutui jyrsimään ruohoa toisaalla, joten sitä piti käydä vähän väliä etsimässä ja sille huutelemassa.

 

Koulutusta, koulutusta...

Kesän alussa saatiin kummi-Sannakin takaisin Ranualle ja hänellähän oli Puten pään menoksi monenlaisia tuliaisia. Ensimmäiseksi rakenneltiin pyöröaitaus tarhan päätyyn! Olin toki jo saanut sitä koskevan ehdotuksen aiemmin keväällä, mutta oli aina mieltänyt sen enempi "ongelmahevosten" pyörityspaikaksi. No, kun rautalangasta väännettiin, niin tajusinhan lopulta minäkin, että siinä voi mm. kätevästi opettaa ajaessakin tarvittavia käskyjä, sekä ylläpitää ihmisen alueen kunnioitusta yllä. Lisäksi kummi oli tehnyt pojalle naruriimun, sekä neuvoi, miten saada "iholle" ja syliin työntyvä varsa kaemmas; olan kohautus, niin varsa siirtyi sivummalle! Todella kätevää, ei tarvitse narulla tai käsillä huitoa orhia kauemmas.

Itse pyöröpyöritys sujui hyvin. Sanna näytti mallia (periaate siis sama, kuin esim. Nibbelinkillä nelikulmaisessa aitauksessa, köyden sijasta vain juoksutuspiiska käden jatkeena) ja itse sain kokeilla perään. Putte raasu oli lähinnä ymmällään, miksi sen yht'äkkiä piti liikkua jonkun toisen määräämässä tahdissa ja suunnassa. Mitään protestia se kuitenkaan järjestänyt, ja toimi muutenkin ihan OK. Itsekseni kokeilin jonkun päivän päästä uudelleen ja olin enemmän kuin tyytyväinen oppilaan (ja vähän myös itseni) toimintaan.

Pyöröaitauksessa päätin myös kokeilla Puten juoksuttamista narussa syksyn näyttelyä silmällä pitäen. Alkuun tuntui, kuin saisi aasia perässään vetää (kokemusta on!) eivätkä irtijuoksutuksessa toimineet vauhdin lisäyspyynnöt toimineet lainkaan. Aikaiseksi saatiin vain mustelma käsivarteen, kun orhi testasi siihen hampaitaan. Kurinpalautuksen jälkeen löytyi se ravikin sieltä ja muutaman pienen onnistuneen ravipätkän jälkeen sai Poika mennä sulattelemaan uusia asioita mammansa kanssa laitumelle.

Mitä, ettäkö emästä erilleen?

Nyt jo, kun 1-vuotispäivä vasta on tulossa!! Karu totuus iski Puttea samalla voimalla, kuin laina-vuoniksen potkut! Puolivuotiaastahan poikahevonen on ollut yöt emästä erillään, mutta kesän tullen on sama tarha jaettu taas yhdessä yötäpäivää. Ero on kuitenkin edessä varsan lähtiessä orilaitumelle, joten tissiltä vieroitus on tehtävä ennen sitä, jotta Nellinkin maidontuotto ehtisi vähetä vähitellen.

Caro-Mummoa ei voi Puten tarhakaveria pitää, joten pyysin ja sainkin lainaan mukavan vuonoruuna Jokerin "melkein naapurista" (kiitos, Marika!). Ensi tapaaminen lienee ollut Putelle järkytys; mikään hevonenhan ei ole Puttea koskaan komentanut, joten se ei ollut uskoa kerrasta eikä paristakaan Jokerin hyvin suoria ilmaisuja (lue: täyslaidallisia takapotkuja) pysytellä kauempana!

    
Nelli oli onneksi suljettu erilleen tutustuvasta "kaverusparista". Alla oleva kuvasarja paljastanee sen suhtautumisen vieraaseen hepoon, joka uhkaa sen jälkeläistä... (ja aivan selvästi yhdessä punotaan suunnitelmia vaalean vieraan pään menoksi)

"Supi, supi..."

"Kierrä sinä sieltä, minä menen täältä..."

"Hyökkäykseen!"

"Ajetaan se pois..."

 

 

 

 

Totta puhuen, kun varsa ei ole lähellä, on Nellikin varsin suosiollinen nuoren vuonoruunan suhteen, joten mistään ikuisesta rotuvihasta ei ole kysymys.

Laiduntamisesta uuden "varakaverin" kanssa sen sijaan ei meinannut tulla mitään, kun mamma oli aidan takana omalla laitsillaan ja Jokeri halusi ehdottomasti syödä siellä, missä ruoho on vihreämpää, eli tien puolen lohkolla. Puskat vain heiluivat Puten viuhtoessa edestakaisin pikku metsikön läpi. Toivottavasti ei stressaa liikaa ja saa mahahaavaa!

 

Jo ensimmäisen päivän aikana Pikku-Putte oppi olemaan nöyrää poikaa vanhemman seurassa, ja alistuvasti naksutteli suullaan, kun pyysi päästä lähemmäs... Tuntuu oikealta ratkaisulta orilaidunta silmällä pitäen lainapollen tuonti; olisi pollea poika saattanut saada pahemman kerran selkäänsä, jos ei olisi nyt oppinut vahvemman kunnioitusta!

Aamuisin Putte saa vielä käydä tyhjentämässä mammaparan pinkeät utareet ja laiduntaa sen kanssa pari tuntia (mamman kanssa se jopa malttaa syödä). Päivä ollaan tarhassa Jokerin kanssa ja illalla sitten saman kaverin kanssa laitumella. Pian päästään laiduntamaan jo koko päiväksi ja toivottavasti Nellinkin maidontuotto alkaa hellittää, niin ei tarvitse edestakaisin hepoja venkslata.

Loppuun vielä "kohta-1-vuotiaan" potretteja.