Riekkumarallaa...

Putelle kiinnisitominen ei näytä olevan kovinkaan iso juttu. Ensin sidoin sen kiinni ruokakupille (ja Nellin omallensa).  Narua en alkuun sitonut solmulle, vaan se oli kierretty karsinan lankun ympäri ja toinen pää omassa kädessä, jos sattuisi tulemaan paniikki... Putte ruukaa normaalisti välillä kipaista äipän kupilla santsaamassa. Niinpä, kun pikku orhi läksi kääntymään, otti naru vastaan. Putte yritti toisenkin kerran, mutta tyytyi sitten osaansa ja rupesi nuolemaan omaa kuppiaan tarkemmaksi. Ei paniikkia, eikä protestia; hienoa, Putte! Parina iltana syötiin eväät kiinnisidottuna. Sitten rupesin laittamaan sen kiinni ruokien jälkeen, kuin myös  aamuisin harjauksen ja kavioitten puhdistuksen ajaksi. Ei ongelmaa!


Ulkona tarhausjärjestys on ollut tähän asti sellainen, että koko porukka on yhdessä mikäli ei sada. Sateella aasit omassa katoksellisessa tarhassaan ja muut sitten toisessa. Sateet on kuitenkin pehmittäneet "isojen" tarhan niin, että Mummoponilla on vaikeuksia ehtiä riekkuvarsan alta pois. Muutenkin se on aika kyllästynyt lauman kakaraan, joten saa tästä lähtien tarhata yksin tai aasien kanssa. Kun ensimmäistä kertaa Mummo sai olla yksin tarhassaan, se huokaisi ja painautui piehtaroimaan. En ollut ajatellut,

että tuokin toimitus oli jäänyt tekemättä raikulipojan kanssa ollessa...

Tänään kävi kenkääjä vuolemassa kaikkien kaviot. Koska tallin käytävä on ahdas ja lattian kallistukset suht voimakkaat, meillä on tapana järjestää kavionhoitopaikka karsinan ovelle. Aluset vain syrjään ja hepo ovien väliin kiinni. Koskapa Putte oli osannut seisoa nätisti kiinnisisdottuna, laitoin sen toiselta puolen kiinni ja pidin itse toiselta puolen. Ei muutoin isompia ongelmia, paitsi Mummoponin huudellessa ulkoa, meinasi se olla tosissaan lähdössä ja hyppäsi jonkun kerran pystyyn. Takaset olivat taasen helpommat ja varsa saatiin kunnialla vuoltua. Seuraava kerta onkin sitten vasta 8 vkon kuluttua, kun kenkääjän mielestä tarvetta ei tiheämmälle vuolulle ole (alkuun vuoltiin 4 vkon ja sitten 6 vkon välein).

 Sitten otsikon asioihin. Syyslomalla olemme saaneet nauttia hevosenhoitajan palveluista (harjausta, karsinan siivousta, talutusapua...). Päätin sitten käyttää hyväksi Ella-Nooraa vielä lenkitysapuna. Isännän siskontyttö on jonkin verran käynyt tunneillakin, joten eikun Nelli satulaan, Putte narun nokkaan ja matkaan. Edellisesta metsälenkistä onkin jo aikaa, varsakin kasvanut vahvemmaksi, joten valittiin reitti, ettei tarvitse kulkea rekkojen seassa. Tuttuun tapaan läksin itse edelle Puten kanssa. Se kuitenkin rupesi hyppimään ja poukkoilemaan ja sain useamman kerran palauttaa sitä ruotuun pyytämällä peruutusta. Kunnes hoksasin, että se koki itsensä epävarmaksi uuteen suuntaan lähdettäessä (eikä tarhasta huuteleva Mummoponi ainakaan auttanut asiaa). Parkkeerasimme Nellin taakse ja varsakin rauhoittui. Turpa äipän hännässä (ja välillä hampaat sen kankussa) matka jatkui kommelluksitta. Takaisin tullessa kuljin varsan kanssa edellä. Välillä piti muistutella, ettei ohi mennä, muuten meni hyvin. Paitsi siinä vaiheessa, kun halutti käväistä katsomassa yhtä talvitien pohjaa pidemmällä. Varsa kulki reippaana poikana emänsä edellä. Sata metriä päästiin, kunnes pohja kävi liian pehmeäksi. Takaisin käännyttäessä keveni varsalta välillä etu- ja välillä takapää siihen malliin, että sai ihan tosissaan pitää kiinni ja komentaa. Kapeammalle polulle päästessä sai Putte valita, kulkeako kiltisti takana vai rämpiäkö vierellä pusikossa. Fiksuna poikana orhini valitsi helpomman tavan ja asettui taakse. Loppumatkasta piti kerran pysähtyä syömään retkieväät maitobaarille. Olen huomannut, että yleensäkin huolestuttavien asioiden (esim. emäntä on komentanut kovemmin) jälkeen varsa menee mieluusti tissille (turvaa hakemaan?).