Syksy on tullut ja sen myötä vesisateet. Tarhan portilla on kuraa puolisääreen ja tallin ovella iso lätäkkö. Näiden kohdalla aina neuvotellaan, että mennäänkö tästä nyt vai vasta kohta. Muut eivät ole märkyydestä moksiskaan, mutta nuori herra empii... Kuljen edellä ja jään odottamaan lätäkön toiselle puolen pitäen narun välityksellä painetta Puten niskassa. Onneksi se ei ole vielä hoksannut, että tilanteesta voisi päästä pakittamalla (on sen verran jo kokoa varsalla, ettei ehkä pysyisi hanskassa), vaan hetken emmittyään tulee perässä. Ja taas kiitetään ja rapsutellaan. Iltaisin, jos hepat on sateessa kastuneet (vaika katoskin on olemassa), tuntuu Putte haluavan ikävän märän tunteen pois niskassaan olevista päitsistä. Keikkuu ja viskoo päätään karsinassa, vaikka normaalisti seisoo kiltisti, kunnes on päitset otettu pois. Eilen taas alkoi pään viskominen, kun auoin solkia. En päästänyt irti, jolloin hyppäsi pystyyn. Komentoahan siitä tuli; kiinnitin soljen takaisin ja pienen peruutus- ja väistätyshetken jälkeen Putte seisoi hiljaa, kunnes sain päitset pois.
Pari päivää oli tullut vettä ja koska tänään on lauantain ja vapaa päivä, en vienyt hepoja ulos ennen kukon pieraisua, vaan jätin ne aamuheinille talliin. Kun tulin 9 aikaan viedäkseni ne pihalle, nukkui nuorimminen pitkin pituuttaan äipän jaloissa. Taisi tehdä aamuhuili hyvää... Tai sitten se vain keräsi energiaa. Ulos päästyään se hyppäsi heti emänsä selkään, josta komensin sen alas. Salamana se ryysäsi Mummoponin selkään, josta kiskoin sen jälleen pois. Tässä vaiheessa Mummo otti hatkat (oli pakko päästää se irti, koska olin solmussa yhden riekkuvan varsan narun kanssa...). Pitäisi varmaan käyttää apukäsiä, mutta normaalisti kaikki kolme kulkevat sulassa sovussa, Puttekin varsin mallikelpoisesti. Ehkäpä normaalisti kuljetaan aina aamu- tai iltapimeällä, jolloin varsa turvautuu porukkaan, eikä ehdi ajatella metkuja. No, vein hepat mutavelliksi muuttuneen tarhan sijaan takalaitumelle ja läksi pyytämään Caroa kiinni. Mummoponi on yleensä varsin haastava kiinniotetettava (iän tuoma kokemus on tuottanut erinomaisen taidon tietää mihin asti ihmisen voi päästää, että ehtii vielä viuhahtaa karkuun...). Tällä kertaa poni antoi suht suosiolla kiinni, joten aamu ei päättynyt aivan katastrofiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti