Kuinka varsa oppii syömään porkkanaa...

... ja muita lokakuun kuulumisia 

Vaikka sataa ja sataa aina vaan (paitsi tänään), olen saanut aikaiseksi puuhailla Puten ajokoulutusta taas hivenen verran eteenpäin. Jos joskus meinaa saada pojalle kärryt perään, pitäisi ne (siis kärryt) olla ensin olemassa. Kylän entinen hevosmies on kaupitellut Puten syntymästä lähtien entisiä koppakärryjään. No, päätettiin käydä vihdoin vilkaisemassa mokomia ja sieltähän ne löytyivät, ladon kupeelta romurautojen alta, omalta paikaltaan, mihin entinen hevosmies oli ne kymmenisen vuotta sitten parkkeerannut. Vankkatekoiset, tehtaan kärryjen mitoilla tehdyt koppikset vaihtoivat sitten loppujen lopuksi nimelliseen hintaan omistajaa. Kotona tutkailtiin taivaansinisiä kärryjä hieman tarkemmin; renkaat kaipasivat ainakin uusia kumeja, ja penkki kokonaan poistoa (oli mallia "läpi-istuttava") ja joitakin ruostekohtia hieman tuunailtava, mutta eiköhän niistä vielä kulkeva peli saada.

Voi toki olla, ettei sinikärryrojekti ehdi valmistua ajoissa Puten ensiajoa silmällä pitäen, joten kääntynemme kärryjen puutteessa ihan nykyisten hevosmiesten puoleen... Siitäpä sopivasti aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen. Pitkän linjan suomenhevosmies Onni kävi tänään katsastamassa tulevan ravurimme. Kehui kovin hyväkroppaiseksi ja lohdutteli mahapömpön katoavan, kunhan ajelemaan aletaan (Urho-sedän lihotuskuuri on jostakin syystä näkynyt oripojan vatsan ympärillä...). No, pitihän sitä sitten kokeeksi laittaa poika valjaisiin ja käydä pienellä ohjasajolenkillä. Hieman jännitti, minkä hepulin se saa kehitettyä (viimeksi ajohommat meni vähän plörinäksi, kun Urho huuteli koko ajan tallista, ja Putte tietysti jäi aina kuuntelemaan ja huutelemaan takaisin. Pariin otteeseen peltotieltä kotiin päin käännyttäessä otti sellaiset spurtit, että oli ihme, että pysyin pystyssä ja sain vielä jätkänkin hallintaan. Tästä viisastuneena Urho sai talliin ison kasan heiniä, jotta olisi huutelematta ja häiritsemättä oppilaan keskittymistä.)

Valjastus sujui taas hyvin Puten ollessa vapaana karsinassa. Olen nyt vaatinut paikallaan pysymistä ja vain sitkeästi palauttanut sen alkuperäiselle paikalleen, jos jalat vievät levotonta varsaa ympäri karsinaa. Vielä kiitosrapsutuksia paikallaan pysymisestä ja varsa oppii yllättävän nopeasti, mitä siltä odotetaan. Pihalla vaadin myös paikallaan seisomista, ennen kuin pyydän sitä maiskuttamalla eteen. Tänään meni tosi hyvin; liikkeelle päästiin ilman pepusta tuuppaamista ja vain parissa paikkaa piti auttaa taluttamalla tai tuuppaamalla, kun jäi katselemaan uusia asioita tai yritti napsia ruohoa kulkiessaan. Onni kehui kovasti Puten olevan oikealla tiellä kohti ravurin uraa. Pyysin vielä Onnia näyttämään sekin virittämisen, jos sitä vaikka pidettäisiin ainakin vihreän kauden yli, ettei tulisi niitä turhia stoppeja ruohotupsujen kohdalla.

Tänään soitti sopivasti Putte-pojan kummitäti Sanna. Hällä on lomaa ensi viikko, samoin minulla, joten eiköhän Puttea yritetä sitten jo kärryjen eteen!

Laitetaanpas tähän väliin vähän kevennykseksi Puten ja Urhon syyspäivän tarhailua....

Vähän matsia

...ja pikkuisen vielä lisää

Parta-Putte

Poseerataan välillä (romut takana on TIETYSTI naapurin)

Pitkälettinen jätkä

Vähän ravia...

..ja toiseen suuntaan.

Notkea kiepahdus...

...

...ja etusen ojennus.

Urhon pitkät jalat (jotka eivät meinanneet millään mahtua samaan kuvaan muun kropan kanssa!) kiidättivät setää pitkin peltoa. Onneksi on jo hokit alla, muuten olisi saattanut käydä köpelösti...

Urholle on muuten laitettu kuvia myös kaviokaslaumamme esittelysivulle...

Ja sitten vielä loppuun Puten porkkanan syöntiharjoittelua. Jos ruokakupissa on mitään pikkusormenpäätä isompaa, mukeltaa tämä poika ne varmasti suustaan ja niin jäävät kupin pohjalle niin omenan, kuin porkkanankin palaset. Vaikka emänsä kupissa näitä herkkuja vuosi sittenkin löytyi, eivät ne jostain syystä pojalle maistuneet. Omenat menivät, kun viikon totutin pienen pieninä palasina, mutta porkkana jäi kuppin, vaikka sen olisi raastanut. Tänä syksynä sadonkorjuu tarkoittaa taas sitä, että anopin porkkanamaan pienimmäiset porkkanat ovat varsineen päivineen tarjolla elukoille. Putte tykästyi kovin porkkanan varsiin ja yritti heilutella oransseja mötiköitä pois vihreiden varsien päistä ja mukelsi suuhunsa eksyneet porkkanat maahan. Vaan ahneus voitti (Urho kyllä olisi pistellyt Putenkin eväät suihinsa) ja niin vain piti Putenkin rohkaistua puraisemaan tuota epäilyttävää möykkyä! Nykyään porkkanat sujahtavat sulavasti huulien lomasta suuhun hampaiden hienonnettaviksi ja sitä tietä mahaan.