Pellonpään poppoo

Pellonpään poppoo

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Puten treeniviikko

Syysloma vierähti nopeasti hepojen kanssa puuhastellessa. Sanna oli korvaamattomana apuna Puten ajo-koulutuksen ensi hetkillä. Siitä suurkiitos, eipä oltaisi tässä pisteessä ilman hänen apuaan!

Tiistaina laitettiin siis kärryt ekaa kertaa perään (siitä juttua edellisessä postauksessa).

Keskiviikkona mentiin ensin kierros takana kävellen ja sitten eikun kyytiin... Ekaa kertaa ekan oman kasvatin kärryillä, aika mahtavaa! Enemmän kuin kärryt kiinnosti ja vaivasi Puttea taasen Sannalla oleva naru... Varsalla näytti kävellessä olevan aikaa keksiä kaikenlaisia koiruuksia, joten jonkin verran pyydettiin sitä hölkkäämään, jolloin menokin oli suorempaa. Kuvaajaksi saatiin Aapo 6-vee. Tämä paparazzi jaksoi kuvata koko harjoituksen alusta saakka yrittäen vimmatusti saada kuvattava pysymään kameran tähtäimessä (hieman huvitti YouTuben  "Videosi näyttäisi hieman heiluvan, korjataanko?"-kommentti!). Ekaa kertaa kokeilin myös videon muokkaamista, josta tuloksena seuraava:


Torstaina päätettiin, että valjastus ruvetaan tekemään seinässä kiinni, niin kuin jatkossakin tullaan tekemään. Liikkeelle lähdettäessä pitääkin sitten peruuttaa, ennen kuin pääsee matkaan, joten hyvää harjoitusta sekin. Olin kysynyt naapurin entisen kaupparakennuksen omistajalta (sekä nykyisiltä vuokralaisilta) luvan käyttää kaupan ympäri kulkevaa tietä ajo-opetukseen ja kun luvat oli saatu, voitiin treenilenkkiä pidentää tuplaksi. Samalla päästiin siedättämään Puttea ohi-ajaviin ja vastaantuleviin autoihin kaupan edessä olevaa levikettä kulkien. Tällä kertaa mentiin jonkin verran jo ilman talutusapua ja varsakin pääsi hölkkämään reilummin (vaikka Sannalla ei olekaan ihan lyhyet jalat, ei ole reilua juoksuttaa häntä kuitenkaan kierrostolkulla). Tiellä olevat isot lätäköt aiheuttivat vähän mutkittelua, samoin piti ihmetellä vähän mihin tukena ja turvana ollut taluttaja jäi välillä, kun ei vierellä kulkenutkaan. Potkuremmikin testattiin Puten innostuttua tiellä hölkkäämisestä ja toisen kerran vielä auton ohittaessa takaa päin...

Perjantaina oli vielä aamulla aikaa treenailla ennen Sannan poislähtöä. Liikennettä oli enemmän tiellä, joten vielä vähän epävarman ohjauksen vuoksi Putte pidettiin narun nokassa koko ajon ajan, ettei seikkailisi tielle autojen sekaan. Kehittymistä oli jo havaittavissa; päänviskominen on jo hieman vähentynyt, joten kulku oli suorempaa eikä autoillekaan tarvinnut yrittää näyttää pukkeja. Nyt on hyvä jättää Putte miettimään tämän viikon touhuja ja palata viikon- parin päästä uudelleen asiaan.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti