Pellonpään poppoo

Pellonpään poppoo

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Poijjaat hölkällä

Jippii, jäärata on vihdoinkin kunnossa! Yksi ilta jäätikön tasoistusta käsipelillä (kädet on hellänä vieläkin siitä hakkaamisesta), yksi aamu lumen levitystä ja päälle pikku pakkanen, niin valmista tuli. Kävin samana iltana hieman ylivireän varsan kanssa koekierroksella. Hyvä oli ajaa, sain vielä kaupanpäälle ilmaiset selluliitinpoistotäristykset, kun lumetuksen jäljiltä traktorin takapyörien jäljet olivat jähmettyneet pykälille... Seuraavana aamuna isäntä kävi vielä viilailemassa pahimmat pois; selluliiteille olisin mielelläni sanonut hyvästit, mutta kärryn vetäjän kannalta ajatellen parempi on ajella tasaisemmalla.

Seuraavat juoksut juostiinkin miesten kesken, kun isäntä innostui kärryille. Ekat kierrokset menivät Putella vähän laukkailuksi, mutta kun pahimmat höyryt oli päästelty, oli ravikin taas mukavaa seurattavaa.

Personal trainerille terveiset; lasti osataan purkaa myös juoksun aikana (kts. video!).

Treenin jälkeen on mukava pestä enimmät hiet pois ennen loimitusta ja iltapalaa. Koko talven olen odottanut, että hevoset piehtaroisivat muuallakin kuin sisällä ja nyt kevään tullen ovat molemmat isot sitä harrastaneetkin. Putte, toisin kuin emänsä, käyttää pienen loimettoman hetken treenin jälkeen hyväkseen ja ottaa lumipesut selällään. Ei varmaan nahkaakaan kutita niin paljon sitten myöhemmin... Putte antaa myös Urhon piehtaroida nykyään rauhassa, eikä heti hyökkää sen kimppuun, kun isolla tummalla alkaa polvet notkumaan...



Videoissa on se kiva puoli, että voi seurata hopsun (juoksun) kehittymistä. Varsinkin jos itse istuu kärryillä, on hyvä nähdä edes jälkikäteen, miltä juoksu näyttää. Loppuun vielä parit stillit:


Ravia

Välillä käyntiä (jos nuoriherra, se 4-jalkainen, vaan malttaa...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti