 |
| Keskiviikkona klo 7 |
Siperialainen ilmanala on pitänyt meidän seutuja otteessaan jo useamman päivän (tai yön). Aamuiset lukemat alkavat kolmellakympillä, mutta onneksi maaliskuinen aurinko lämmittää ilman iltapäiväksi mukavasti -10 asteen tienoille... kunnes jälleen auringon laskettua alkaa nopea kiristyminen kohti arktista todellisuutta. Kaviokkaat saavatkin aamuhenänsä pupertaa sisällä, jottei tarvitse kaikille pukea takkia päälle. Kun lämpiää pariinkymppiin, niin sitten kopukat pihalle ja vain UrhoBoy tarvitsee loimen päällensä (ainakin aamupäiväksi).
Välillä saamme nauttia kevättalven auringosta vilpoisan tuulenvireen (lue: inhottava viima) kera. Hevosetkin tuntuvat olevan kovasti virkeämpiä.
 |
| Tuulen tuivertama |
 |
| Melkein yltää kurkkuun kiinni... |
 |
| Urholla tatuoinnin takapuolella Puten aikaansaannos... |
|
|
Putte haastaa jatkuvasti Urhoa matsailuun ja on selvästi hoksannut olevansa pienenpänä liukasliikeisempi ja notkeampi paitsi väistelemään Urkin "iskut" myös antamaan samalla mitalla takaisin. Patsastelukuvassa näkyy, että erinäinen määrä hampaanreikiä/hokinviiruja koristaa kovapäisen oripojan nahkaa...
 |
| Putte ja taistelumerkit |
 |
| Jöröjukka |
 |
| Tuulitukka |
Pienten puolella tunnelmat ovat rauhallisemmat: eteläseinustalla on mukava ottaa päivätirsat auringon lämmittäessä kylkeä ja puojin tarjotessa tuulensuojaa pohjoiselta puhurilta...
 |
| "vähän" harmaantunut mummoponi 31-vee |
 |
| Mummo ja mummon alamaiset, Latte ja raviaasi-Asko |
Pakkasessa on hyväkin puolensa: isäntä kävi kokeilemassa jääradan vesitilannetta tuloksella, että 50 metrin pätkää lukkunottamatta vesi on poissa ja rata taas lähes käyttökuntoinen. Vesikohta tietenkin jäätyi heti radanaukaisun jälkeen niin liukkaaksi ja kopuraiseksi, että täytyy käydä sitä vielä vähän fiksailemassa ennen kuin päästään kunnolla treenihommiin.
Puten kanssa on käyty toisenkin kerran kirkonkylän radalla jäärataa odotellessa. Tällä kertaa pojalla riitti virtaa niin, että sai ihan tosissaan pidätellä. Komiaa (vaikka itse sanonkin) ravia paineli menemään pitkät pätkät ja melkein yhtä komeita pukkejakin heitteli menneessään. Tällä kertaa takasuora ei mennyt huuteluksi ja odotteluksi niin kuin edellisellä kerralla, vaan reipas meno jatkui muutaman kierroksen. Kotona hölk onkin paljon hillitympää, tottapa nuorta vireää juoksijanalkua ei kiinnosta kotinurkkien peltoteiden kierteleminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti