Pellonpään poppoo

Pellonpään poppoo

maanantai 27. elokuuta 2012

LainaLauma Laitumella


MummoPoni vietti kesälomalla Penämön suunnalla reilun kuukauden ja kutsui sitten kaverit vastavuoroisesti meille. Laitumet ovatkin kasvaneet kovasti heinänteon jälkeen ja ulkaavat jo lakoontua, joten syöjät ovat hyvinkin tervetulleita! Caro-mummo vain ei paljon kavereiden seurasta piittaa; Marikan poppoo on useinkin toisessa päässä laidunta ja Caro yksin toisessa. Tottapa se ajattelee jäävänsä jalkoihin, kun nuoremmat intoutuvat juoksentelemaan...

Tyypillinen tilanne laitumella....    
 LainaLauma koostu kolmesta varsin mukavasta hepotyypistä; Vuonisruuna Jokeri, suomineito Elli sekä setukkaruuna Eemeli.

Ei, Elli ei ole tiine...
Ei myöskään (eikä varsinkaan) Jokeri...



Saatikka Emppu!


No, ruokaa siis riittää vielä näin loppukesästäkin...

Vähän kuntoilua (johon mummuponi ei halunnut osallistua)

Emppu on aika hauska pakkaus (suuri ori pienen ruunan vaatteissa!)
Elli tuijotteli koko illan kylän ainoalle ammu-tilalle päin...
 

Ja muu porukka myötätunnosta tuijotteli myös (paitsi Caro)














Kylläpä jo on ikävä omia hepoja! Sain muuten juuri kuulla, että Putte Pikkuinen saa ensi talven käytöskoulu-opettajakseen hirmuisen Suuren Lämminverisen Urhon Marraskoskelta. Saapa nähdä, miten pojat sitten pärjäävät...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti