Keskikesän aurinko helli meitä Juhannusaattona. Järvenselkä oli lähes tyyni, eivätkä sääsket inisseet ympärillä savusaunan rappusilla vilvoitellessa. Grillissä tirisi pekonirullat ja saunojaa odotti kylmä janojuoma.Hevoset laidunsivat pihahaassa...Voiko ihminen enää enempää toivoa?!
 |
| Juhannus 2013 |
 |
| Putte ilta-aurigossa |
 |
| Purkki ja Urkki |
 |
| Pojat ruohostamassa |
 |
| Kihnutusta |
Juhannuspäivänä saatiin sitten viilentäviä vesikuuroja. Yksi niistä tietysti juuri silloin, kun käytii pitkästä aikaa kärryttelemässä varsan kanssa. Ihan vain käyntiä pari kilometria. Kotoa poispäin sai taas poikaa kehotella enemmänkin, takaisin päin olisi vauhtia piisannut... Muutama autokin tuli vastaan/takaa ohi. Isäntä jalkautui kärryiltä leivän syöttöön autojen ilmaantuessa näkyviin. Tämän kuvion Putte on oppinut liiankin hyvin ja kiirehtii peruuttamalla leivän luo! Sitähän ei tietysti ollut tarkoitus opettaa, joten loppumatkasta "otettiin autot vastaan" molempien istuessa kyydissä. Onneksi oli taas aivoilla varustetut autoilijat liikenteessä ja kaaharit kotonaan. Kiireisinkin painoi jarrua siinä vaiheessa, kun varsa hyppäsi pystyyn juuri ennen auton ajoa sen ohitse. Muutoin autot otettiin ihan ok, vähän Puttea jänskätti, mutta karkuun se ei yrittänyt eteen eikä taakse päin.
Tänään oli vuorosssa Urhon liikutus. Liki kuukauden on iso hevonen vain tarhaillut ja laiduntanut. Siihen nähden reissu (reilu 6km) oli varsin mukava. Muutamaan otteeseen ravailtiinkin joku pätkä. Ainoa tuska olivat paarmat, joita alkoi pörräämään kymmenittäin Urho-paran ympärillä. Raasu oli niin keskittynyt tahtimaan köpökäyntiä kotia kohti, että unohti hiekkakuopallakaan tuijotella omituisia asioita. Pienellä metsäpolulla meinasi vaan tulla useampaan kertaan lankeamus, kun olisi pitänyt vähän katsoa mihin astuu eikä vain tohottaa eteenpäin... Sitten tuli vastaan kauhun paikka. Polun vierellä oli maassa kaksi harmaantunutta puun runkoa. Urhea Urho pysähtyi jalat harallaan tuijottamaan mustikan varpujen seassa vaanivia harmaita käärmeitä. Kapealla polulla ei päässyt pyörähtämään ympäri, joten se ratkaisi pulman peruuttamalla karkuun useamman metrin, suoraan metsään. Mikäpä siinä sitten auttoi, kuin odottaa milloin setähevonen suvaitsee pysähtyä ja valmistautua Urhon ryntäämiseen tulosuuntaan (on yrittänyt sitä jonkun kerran kärryjen kanssa). Tässä vaiheessa Urho taisi hoksata runkojen vaarattomuuden ja pienellä rohkaisulla käveli muina hevosina hieman puhisten polkua pitkin niiden ohi. Seuraava pelon paikka oli polun molemmin puolin valkoisella muovilla peitetyt halkopinot. Ilmeisesti Urkki oli tajunnut, että ollaan menossa kotiin päin, joten pinoista selvittiin pienellä kiemurtelulla ja niiden jälkeen maassa olevat harmaat hirret saivat ruunimuksen vain vähän jännittämään. Isolle tielle päästyä paarmatkin jäivät matkasta, joten loppukäynnit mentiin rennoissa merkeissä.
 |
| Urkki lenkin jälkeen |
 |
| Auringon kultaama |
 |
| Kohti kesäillan aurinkoa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti