,,, miten hieno ja järkevä ja viisas ori meillä on kasvamassa!
Loppukesästä olen käynyt "raviopissa" paikallisella tallilla, jossa majailee 4 ravurinuransa eri vaiheissa olevaa suomitammaa. Omistajat Onni ja Seija sekä puten-kummi-treenari -Sanna ovat kärsivällisesti vääntäneet rautalangasta minulle kaikenmaailman remmejä ja rensseleitä, mitä tähän raviurheilun maailmaan kuuluu. Olen saanut myös "pidellä ohjia" parilla lenkillä (oma ajo-oppini on rekimaailmasta ja Nelli-Muorin minulle opettamaa, joten kokonaan uuteen maailmaan ollaan siirtymässä!). Heille siis kiitokset tähänastisesta, lisäoppia (ja ne kärryt) tullaan hakemaan, kunhan keretään.
Sitten siis tämänpäiväiseen. Viime keväänä/kesän alussa en siis saanut aikaiseksi kuin pari kertaa tutustuttaa Puttea ohjasajon saloihin. Tänään sitten päätin, että vitkuttelu saa loppua! Puten kanssa harjoittelin eilen pyöröaidassa (jota siis en ollut saanut aikaiseksi purkaa kesällä, vaikka tarkoitus oli...) äänikäskystä liikkeelle lähtöä ja pysähtymistä. Puttea ei olisi huvittanut juuri juosta, mutta pysähtyminen sujui paremmin kuin hyvin. Itseasiassa se pysähtyi jo pelkästä pysähdyksen ajettelemisesta (lukee siis kehoni tiedostamatonta elekieltä paremmin kuin minä itse), joten piti vain liittää "ptruu, seeeeeis" pysähtymiseen. Siinäpä se seisoi kuin tatti, kun kävin kiiitokset rapsuttelemassa ja siirryin itse taas keskelle. Ja liikkeelle maiskutuksesta. Tarvitsisin kyllä jonkun vahtimaan itseäni, sillä varmasti välillä "suljin" omalla rintamasuunnallani Putelta liikkumatien ja se saa ristiriitaisia komentoja (ääni pyytää eteen, mutta keho käskee pysähtyä).
Niin, siis se tämänpäiväinen. Päätin harjoitella silojen kanssa takaa-ajoa (siis sitä ohjasajoa, niin kuin olen nyt sanankin oppinut). Tiettyjen olosuhteiden pakosta ei harjoituskaveria ollut pyydettävissä apuun, joten, niin pöljää kuin se onkin, ajattelin selviäväni yksin. Tietysti harjoittelu tapahtui pyöröaidassa, jotta ei olisi tarvinnut kovin kaukaa Jätkää pyydystellä, jos tiemme jostain syystä olisivat erkaantuneet. No, Putte aidantolppaan kiinni, suitset päähän ja silat selkään. Tähänasti meni suht OK ja Puttekin alkoi syömään heinää aidan alta, joten se oli varsin rauhallinen. Kunkkereista olin ostanut ale-ajo-ohjat; tietämättömyyttäni jotkut hiivatin ranskalaiset (malliltaan) viritykset, joissa oli tusina käsilenkkejä, joihin seota! Uutuudenkankeiden ohjien solkien kiinniväkertäminen oli ainoa asia, mihin Putte meinasi hermostua, mutta lopulta olimme valmiit.
Ekakierros mentiin rinnakkain. Pyysin välillä seis ja kiristin hieman ohjia. Putte kulki suht hyvin, joskin oli hieman sen oloinen, että olisi tiennyt mukavampaakin tekemistä. Itse olin lähes solmussa ranskalaisten ohjien ja riimunnarun kanssa, joten heitin narun pois ja siirryin Puten taakse. Maiskuttamalla pyysin eteen ja tuuppasin samalla pyllystä, niin päästiin liikkeelle. Ähertämiseksihän se suurelta osin meni ja kiitän todella, ettei tarha ole tien varressa ihmisten silmissä, vaan rannalla saunan takana! Lopulta Putte kulki jopa suoraan muutamia metrejä, että ehdin pyytää välillä myös "ptruu seeeis". Ja liikkeelle äänellä ja takapuolesta työntämällä... Kunnes jossain vaiheessa Putte protestoi alkamalla peruuttaa syliin. No, annoin sen peruuttaa ja pyysin vielä pari metriä ylimääräistä ja kun sitten pyysin maiskuttamalla eteen, se suorastaan lennähti raville, jonka antoi pidättämällä heti alas. Nyt alkoi "lyyti kirjoittaan" ja Putte kulkemaan.Oikein tunsi, miten se hoksasi, mitä takana ähertävä emäntä oikein oli vailla! Vänkyilemättä se käveli suoraan, kunnes pyysin käännöstä jompaan kumpaan suuntaan ja silloin se kääntyi sievästi niskasta myödäten! Ainoastaan pysähdyksissä oli nyt tekemistä, mutta liikkeelle lähdöissä ei tarvittu enää lähikontaktia (paitsi tietysti kiitosrapsutukset!), vaan maiskutuksesta lähdettiin reippaasti liikkeelle. Lopetin siltä erää siihen. Vehkeitä riisuessa Putte seisoi ihan hiljaa, oppiminen lienee rankkaa puuhaa!
Kun kerran kokeilutuulella oltiin, päätin hieman muistutella Urholle ratsastusasioita. Urho on ollut kuulema kymmenkunta kertaa ratsuhommissa. Turvallisesti pyörössä tutustuttiin ensin satulaan ja yläpuolella olevaan ihmiseen, sitten painoon satulassa, kunnes kiipesin tynnyrin päältä kyytiin. Kylläpä tuntui kapealta ja kiikkerältä ja ennen kaikkea korkealta Nelli-muorin jälkeen. Muutama kierros kävelyä molempiin suuntiin, jokunen pysäytys ja niin oli Urho-sedän urakka ohi. Hassu ruuna seurasi vielä perässä pitkin tarhaa, kun kokosin kamppeita ja tynnyreitä pois aidasta.
No niin, ne jotka jaksoivat tänne asti lukea, saavat lupauksen seuraavasta koulutuskerrasta kuvien/videon kera. En ehtinyt kuvaajaa varaamaan ajoissa tälle päivälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti